tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kesäpäivä

Viime viikonloppu oli lämmin, kuuma suorastaan.
Koska uintikelit ovat koko kesänä olleet aika surkeat 
(ainakin tällaiselle vilukissalle kuin minä),
päätimme käyttää hyväksemme kaunista ja lämmintä ilmaa ja hurautimme meren äärelle.
Olimme sen verran hyvissä ajoin liikkeellä, 
että tyhjää tilaa rannalla oli vielä valittavaksi asti:)
 
 Lapsia ei tarvinnut montaa kertaa kehottaa uimaan:)
Sandaalit hiekalle ja menoksi.
Kuvasta löytyvät myös omat sandaalini,
vaikka talviturkki jäi edelleen päälleni.
Kyllä se vesi vaan tuntui edelleen tosi kylmältä...hrrr!
Niinpä ilmoittauduin vapaaehtoiseksi pienimmän hoitajaksi rannalle.
 
 Mutta kyllä kesäpäivästä voi nauttia ilman uimistakin.
Eväät maistuivat hyvälle ulkoilmassa ja
pieninkin jaksoi pitkään katsoa, ihmetellä ja kuunnella 
vedessä melskaavien sisarusten ilonpitoa. 
Aurinko paistoi tosi kuumasti ja enteili ukkosta.

Uimisen jälkeen maistui jäätelö hyvältä ja ehdittiinpäs vielä käydä kahvillakin 
ja lapset saivat nauttia pomppulinnan riemuista samalla.

Sanonta "ei kannata mennä merta edemmäs kalaan", 
toteutui tälläkin kertaa.
Ajomatkaa kertyi vain muutama kymmenen kilometriä ja
merivesi on ilmaista joka uimarille.
Päivä piti sisällään pieniä, mukavia asioita ja siitä jäi kaikille hyvä mieli.
Lähimatkailua:)

2 kommenttia:

  1. Mukavaa kun lapset ovat pääseet polskimaan, ja siellä merelläpä riittää polskimistilaa ja taitaa rantakin olla aika loiva pitkän matkaa! Mekin on pariin otteeseen käyty Parranlammella uimassa. Tarkkana saa vain olla varsinkin pikkumiehen kanssa, on sen verran rohkea tapaus hän, että on molemmilla uintikerroilla äkisti tepastellut syvemmälle ja sitten horjahtanut ja ottanut pienet sukellukset.. Eikä oo edes moksiskaan näistä pulahduksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merenranta on siinä mielessä kiva paikka uida, että matalaa vettä riittää pitkälle. Lapset voi päästää vapaammin juoksemaan ja leikkimään vedessä. Järvellä uidessa saa vahtia tarkemmin. Teidän pikkumies käyttäytyy juuri samoin kuin kolme vee serkkunsa:) Pikku sukellukset ei tunnu missään.

      Poista