Hei sinne ruudun toiselle puolen! Blogin kävijälaskuri kertoo minulle, että tällä sivulla on päivittäin kävijöitä. Moni käy kaiketi katsomassa onko tullut uusia postauksia ja joku toinen ehkä menee tätä kautta lukemaan jotakin toista blogia. Hyvältähän se tuntuu, kun huomaa, että joku aina muistaa. Kirjoitustahti meinaa vain olla aika harvaa nykyisellään ja tuskin se tästä kovinkaan suuresti tihenee ellei vuorokauden tuntimäärä yllättäen lisäänny.
Vaikka valmista tekstiä ei nykyisellään tunnu syntyvän, niin hyviä aikomuksia riittää senkin edestä. Niinpä päätin listata tähän ne asiat, joista olisin viimeisten viikkojen aikana kirjoittanut, mikäli aikaa olisi ollut.
Olisin kirjoittanut meidän syyslomasta, jonka alkuosan vietimme Savon suunnalla. Siskon kanssa päätimme viedä lapset museoon, mutta aikomukseksi se jäi. Syyn näette alla olevasta kuvasta:
Loppuosan syyslomasta olimme kotona. Kuopukselle loman loppuosan kohokohta taisi olla uintireissu kylpylään, sen verran paljon siitä on kotona jälkikäteenkin puhuttu.
Olisin kirjoittanut syksyn pihatöistä, haravoinnin ärsyttävyydestä ja puolivalmiista kasvihuoneesta. Talvi ja pakkanen olisivat saaneet myös osakseen useamman kappaleen ja se jouluinen maisema, jonka läpi ajan joka aamu töihin.
Olisi ollut hauskaa kirjoittaa meidän partioleiristä, joka oli pyhäinpäiväviikonloppuna. Ylipäätään vapaaehtoistyöstä olisi paljonkin sanottavaa.
Kohta alkava joulunaika on joka vuosi yhtä mukavaa. Toivottavasti monesta blogista voisi seurata joulukalentereita, kun itse en moiseen repeä.
Ja sitten kaikki ne ajatukset ja tuumailut milloin mistäkin: miltä tuntuu melkein vuosi kodin ulkopuolela aloitetun työn jälkeen, mitä kirjoja on lukulistalla tällä hetkellä, onko elämässä menossa jotakin erityistä juuri nyt.
Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Niin paljon kirjoittamattomia sanoja, jotka minä vielä joskus...
Itsekin kirjoittelen säännöllisen epäsäännöllisesti. Aina ei vaan ehdi. Jouluaiheisia blogeja tuntuu olevan vähemmän kuin ennen , mutta toivotaan, että joku joulukalenterin pyöräyttää käyntiin. 😀✨
VastaaPoistaBloggaaminen ei taida enää olla yhtä suosittua mitä muutama vuosi sitten. Harmi, koska itse nautin edelleen blogien lukemisesta. Ei oteta kukaan stressiä kirjoittamisesta. Periaatteella "kun jaksaa ja ehtii"- mennään eteenpäin.
Poista