Syyskuun arkea ja partiomenoja

Kun auringon syksyiset säteet osuvat keltaisiin ja punaisiin lehtiin, ne hehkuvat kauniisti, aivan kuin niihin olisi syttynyt pieniä lamppuja. Tuuli suhisee ja välillä suorastaan ulvoo. Ensimmmäinen kunnon syysmyrskykin on jo koettu. Syyskuun alussa iltapäivälehden otsikot julistivat, että syyskuusta on tulossa normaalia lämpimämpi ja kuivempi kuukausi. No, eipä tainnut sääennustus ihan tietää mistä puhuu. Melkoisen määrän vettä on tämä kuukausi jo tähän mennessä maahan kaatanut.

Syyskuu on aina ollut mieluinen kuukausi. Kuulaat ja kirkkaat päivät, joissa on jo aavistus tulevan talven viileyttä, ovat kesähelteiden jälkeen tervetulleita. Ruohoa leikatessa voi jo miettiä, tarviiko enää montaa kertaa leikkurin perässä kävellä. Oma arvaukseni on, että vielä kertaalleen pitää piha leikata ja sitten on hyvä. Muistaakseni viime vuonna ruoho leikattiin viimeisen kerran aivan lokakuun alussa.

Arkisen aherruksen keskelle ovat tuoneet vaihtelua pienet, kivat tapahtumat. Partion puolesta syyskuuhun on mahtunut useampi retki. Vanhin tytöistä vietti yön metsässä ja itse nukuin elämäni ensimmäistä kertaa kahden nuoremman tyttöni kanssa kyläkoulun liikuntasalin lattialla. Koulu toimi aivan mainiona yöretkipaikkana pikkupartiolaisille.

Toisella kertaa kävimme partiolaisten kanssa retkellä vanhalla uhrilähteellä, joka sijaitsee ihan tässä omalla kylällä. Vaikka etäisyys lähteelle ei täältä Puron varresta ole kymmentä kilometriä, en ollut siellä aikaisemmin käynyt. Ulkonäöltään lähde oli pieni ja vaatimaton, mutta oli mielenkiintoista miettiä, minkälaisissa tilanteissa lähteen apuun on turvauduttu.

Nimensä mukaisesti lähteelle on "uhrattu" rahaa, kampoja, neuloja yms. ja sen jälkeen luonnollisesti toivottu jotakin. Nytkin sen pohjalla näkyi muutama kolikko.  Uskotaan myös, että lähteen vedellä on parantavaa voimaa. Jäin miettimään, että onko aikoinaan ollut maantapa toivoa lähteeltä jotakin ilman sen syvempää tunnetta tai uskoa. Eli lähteelle annetaan uhri ja sen jälkeen toivotaa parasta. Vai onko lähteen apuun turvauduttu vasta viimeisessä hädässä, kun kaikki muut keinot on jo käytetty? Onko lähteelle uhrattu talouden viimeiset kolikot, jotta syksyn viljasato säästyisi tai kuolemansairas parantuisi vai onko lähteeseen heitetty ylimalkaisesti jotakin ja sitten toivottu suurpiirteisesti asioiden järjestyvän parhainpäin? Varmuudella sitä ei kai voi koskaa tietää, mutta sitä on hyvin mielenkiintoista pohtia.