maanantai 14. tammikuuta 2013

Yksi

Lintulauta vieraineen viihdyttää päivästä toiseen.
Vuosi ja päivä sitten oli perjantai 13. päivä.
En ole taikauskoinen 
ja tuon vuoden takaisen päivämäärän jälkeen olen sitä entistä vähemmän.
Kuinka kiitollisella mielellä sitä voikaan olla, 
kun perjantai 13. päivän iltana sai makoilla sairaalasängyssä 
ja nuuhkutella oman, pienen, vastasyntyneen ihanaa tuoksua. 
 Kiitollisena siitä, että kaikki meni hyvin.
Ihmeissään siitä, että nyt meidän perheessä on kuusi jäsentä.
Perjantai 13. päivä. Onnenpäivä.
 
Kakunpäällinen ja koristeet sokerimassaa, joka värjättiin elintarvikevärillä
 
Eilen tämä pieni piipertäjä täytti ensimmäisen vuoden.
Vauvasta on kasvanut tutkiva taapero.
Hänellä on suuri ääni, tuikkivat silmät, 
utelias ja samalla hieman epäluuloinen asenne tätä maailmaa kohtaa.
Ei ole pöllömpää olla yksivuotias:)
 
Suklaakakku, kalorilaskuri kärähti...
 Synttäreistä ei pieni vielä juurikaan ymmärtänyt,
mutta meille muille oli mukavaa, 
kun tuli vieraita.
Kuvassa olevan suklaakakun ohjeen nappasin Sarpulta "Tyrniä ja tyrskyjä"-blogista.
Makeaa ja hyvää.
Meillä oli kiva päivä eilen.

 
 

13 kommenttia:

  1. Onnitteluhalaus 1-vuotiaalle. Ihana ikä.

    VastaaPoista
  2. Kyllä mummukin tykkää että 1-vuotias on mukavassa iässä.Ymmärtää jo paljon ja puhuukin muutamia sanoja ja elekieli on mahtava.Vuosi on kulunut nopeasti ja siihen mahtui monenmoista,mutta lapset kasvavat ja kehittyvät vuoden aikana paljon,varsinkin vastasyntyneestä vuosikkaaksi,kehitys on suorastaan tyrmäävän nopeaa.Onnittelut puronvarteen .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Mikäs siinä on elekieltä käyttäessä, kun mummukin sen täysin ymmärtää:)

      Poista
  3. Onnittelut vielä näin virtuaalisesti pikkuiselle! Kovin vähän on vielä meillä ollut yhteistä aikaa, mutta toivon mukaan se on lisääntymään päin kunhan neiti tuosta varttuu ja rohkaistuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi pahin vierastaminen alkaa olla ohi. Enää ei automaattisesti suu väänny mutruun, kun näkee harvemmin.

      Poista
  4. Onnittelut! :) Äkkiä on kyllä vuosi mennyt, tai itse asiassahan se on mennyt hitaammin, kun oli karkausvuosi. ;) Isolta tytöltä teidän pienin kyllä näyttää kuvassa, kun yltää jo katsomaan ikkunasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Iso ja samalla tosi pieni se neiti on. Näin taitaa olla kaikkien yksivuotiaiden kohdalla.

      Poista
  5. Paljon onnea ihanalle pikkuneidille! Hurjan isolta hän kyllä jo näyttää, vaikka tietysti pieni vielä onkin. Se on aivan totta, että ensimmäisen elinvuoden kehitys on huima. Kunpa sitä näin aikuisiällä vielä kehittyisi samaa tahtia... Toivoo nimimerkki "Kognitiiviset taidot koetuksella taas tälläkin työviikolla".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Kyllä se kehitys on huimaa ja sitä on jännä seurata. Jospa sitä oppisi itsekin edes jotakin...

      Poista
  6. Sää oot näemmä vaihtanut sivupohjaa, kivan näköinen! :)

    Niin tulin vaan sanomaan siitä uintiviikosta, että on se just sillai, että koko viikon ajan käydään uimassa joka päivä. Muuten ne ei käy koulusta uimassa koko vuonna. Koulua on tällä viikolla klo 10-13.30 joka päivä, eli ehtivät koululla syödä ja pitää matikan tunnin, ja loppuaika menee uintireissulla. Niillä on ymmärtääkseni siellä myös uimakoulu, jossa on ihan viralliset uimaopettajat, ja viikon jälkeen saadaan uimakoulutodistus, jossa kerrotaan, millä "tasolla" lapsi on sillä hetkellä menossa, eli ne vaativuustasothan on koululaisilla 10 m, jolloin on suorittanut alkeisuimakoulutason, tai sitten 25 m, jolloin on suorittanut jatkouimakoulutason. Täällä on jo eskarista alkaen tuo uimaviikko, jolloin käydään myös sen viikon ajan joka päivä uimakoulussa. Me kyllä ollaan sitten myös kesäisin käytetty poikia uimakoulussa viikon verran, isompi on ollut ainakin pari kertaa jatkouimakoulussa ja pienempi kahdesti vesileikkikoulussa, josta se "pääsi läpi" viime kesänä, ja saa siis ens kesänä mennä alkeisuimakouluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöö, tulin vielä tarkentamaan tuosta uimakoulusta, kun kävin kurkkaamassa kaupungin nettisivuja. Eli tosiaan kaikille koululaisille eskarilaisista alkaen on se viikon uimakoulu talvella, ja jos siellä todetaan, että lapsi ei ole ikäisellään tasolla, niin siitä tulee viesti kotiin, jolloin kesällä järjestetään maksutonta lisäopetusta, sinne on myös kaupungin toimesta maksuton kuljetus. Mutta nähtävästi meidän J on ollut ikäisellään tasolla, koska meille ei oo mitään sellaista viestiä tullut, mutta ollaan vaan muuten sitten omalla kustannuksella käytetty vielä kesälläkin uimakoulussa. Talvellakin täällä on joka viikko iltaisin niitä uimakouluja, muttei oikein jakseta koulupäivän jälkeen ajatellakaan kulkemista harrastuksiin, niin ollaan pidetty sitä sellaisena "kesäharrastuksena". :)

      Poista
    2. Kiitos! Minustakin tämä on sopivan talvinen sivupohja. Tuo uintiviikko kuulostaa hyvältä (tiedoksi muille, että kysyin tästä MariJ:n omassa blogissa) ja onhan se hienoa, että on noin tavoitteellista. Täällä ei käydä noin paljoa uimassa, mutta luulen, että se on kustannuskysymys, koska matkaa tulee uimahalliin lähemmäs 60km yhteensä. Meillä Kasper on suorittanut alkeisuintimerkin ja Emmy sai paperit vesipeuhusta, eli edessä myöskin tuo alkeisuimakoulu. Kasper on ollut kerran kesällä uimakoulussa ja muut kerrat on olleet syksy- tai talviaikaan. Onhan se koulupäivän jälkeen oma hommansa lähetä vielä uimakouluun, mutta kun ovat olleet tosi motivoituneita ja tykänneet, niin ei oo tuntunut liian rankalta.

      Poista