sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Samuelin kirkossa

Suomen kesä on erilaisten tapahtumien ja juhlien kulta-aikaa.
Ei varmasti ole yhtäkään viikonloppua tai viikkoakaan,
ettei jossakinpäin Suomea kokoonnuttaisi yhteen jonkun asian tiimoilta.
Omalla kotokylällä on vietetty kotiseutuviikkoa.
Muutamia kuvia niistä on odottamassa julkaisuaan,
mutta niiden aika ei ole vielä.
Samuelin kirkko
Tänään vietin päivän Nannan kanssa Haapajärvellä "Sanasi annoit"-teeman ympärillä.
Kyseessä olivat siis Herättäjä-juhlat.
Hengellisiä kesäjuhlia on monia ja se ihmisjoukko,
joka kaikille juhlille yhteensä osallistuu, on huikea.

Kuvia varsinaiselta juhla-alueelta minulla ei ole,
mutta kävimme ystäväni kanssa tutustumassa 
Haapajärvelle rakennettuun Samuelin-kirkkoon.

Samuelin-kirkko on erityisesti lapsille suunnattu kirkko.
Se on kooltaan leikkimökin kokoinen ja tarkoitettu lasten kirkkoleikkeihin.
Kirkkoherranvirastosta sai lainata laatikoita, 
joissa olisi ollut tarvikkeita kirkkoleikkeihin. 
Stolat kaikissa liturgisissa väreissä papille, morsiuspuku, sulhasen puku, 
arkku ja hiekka-astia hautajaisiin, virsinumeroita yms. 
Kirkon kelloja sai soittaa ja ne kaikuivatkin komeasti.
Mikä olisikaan parempi tapa käsitellä esim. kuolemaa ja hautajaisia lasten kanssa,
 kun päästää lapset leikkimään hautajaisia oikeaan kirkkoon.
kirkon kellot
Ja vaikka kirkko oli tehty nimenomaan lapsille, lasten käyttöön, 
se ei todellakaan ollut mikään leikkimökki, vaan ihan oikea kirkko. 
Ja sisällä (jonne myös aikuinen mahtui istumaan) 
saattoi aistia ihan saman pyhyyden tunteen kuin "oikean" kokoisessa kirkossa. 
Suosittelen tutustumaan, jos Haapajärven suunnalla kuljette.
Kukaan ei varmaan estä istumasta kirkon penkkiin ja veisaamasta virttä.
alttari
Sunnuntai-ilta kallistuu loppua kohti. 
"Iltapalaksi" saat pätkän siitä tärkeimmästä,
josta tänäänkin puhuttiin:

"Kun oma pohja vajoaa,
niin armo yhä kannattaa,
sen päällä niin kuin kallion
 minulla turvapaikka on."
SV 113:7

p.s. Loppuun vielä terveiset täältä sinulle lukija,
joka tulit lauantaina kaupassa kertomaan, että luet blogiani:)
Kiva, kun "ilmiannoit" itsesi.

Ja kiitos ihan kaikille täällä blogissa vieraileville! 
Nytkin on ollut monta päivää, etten ole kirjoittanut tänne rivin riviä 
ja siitä huolimatta kävijöitä on riittänyt jokaiselle päivälle.
Se tuntuu kuulkaas mukavalle. 

7 kommenttia:

  1. Haapajärven juhlat tuli koettua lauantaina ja aina yhtä sykähdyttävää on huomata,että valtava määrä ihmisiä on tullut yhteen ja haluavat saada sielulleen ravintoa.Tosi tärkeässä roolissa ovat myös tuttavien tapaamiset,mutta kyllä tuli taas todettua,että maailmassa on paljon outoja ihmisiä.Kiva aina sattumalta törmätä entisiin koulukavereihin tai muuten tuttaviin.Sanasi annoit- ja siitä saimme voimaa arjen aherruksiin.Kiitos järjestäjille valtavasta urakasta.

    VastaaPoista
  2. Kesän juhlat ja tapahtumat vaativat valtavan vapaaehtoisten joukon. Niin kauan kuin talkoohenkeä riittää, riittää tapahtumiakin. Jos talkoohenki hiipuu, on luvassa kuivia kesiä sateista riippumatta. Tai sitten vastaavasti kaikki maksaa.

    VastaaPoista
  3. Hieno kirkko! Enpä ole ennen kuullut lastenkirkoista, jotka eivät ole mitään "legotaloja", vaan ihan kunnon kokoisia, vaikkakin miniatyyrikoossa. Tänne pitää ehdottomasti päästä käymään!

    Kesäjuhlien järjestäjille saa kyllä antaa ison käden. Myös kävijät tekevät tapahtuman: hienoa, että väkeä on taas ollut liikkeellä. Siionin virsissä on elämän maku ja hyvä vire. Näillä voimilla uuteen viikkoon!

    VastaaPoista
  4. Suosittelen kyllä tuolla pikkukirkossa vierailua. Osuneeko teidän reitin varrelle, jos ajelette mökiltä kotipaikkakunnallesi? Riippuu varmaan mitä reittiä menette.

    Ja kävijät ovat toki myös tärkeässä osassa kesätapahtumia. Mitä järkeä nähdä hirveä vaiva ja vastus, jos kukaan ei vaivaudu paikalle. Haapajärvellä ei tätä ongelmaa ollut:)

    VastaaPoista
  5. Mun blogiin ilmestyy varmaan myös jossain vaiheessa tuo sama kirkko ja sama otsikko, näin oli ainakin suunnitelmissa. :) Kiva, kun saatiin teidän kanssa käydä yhdessä tuota kirkkoa katsomassa. Hyvät oli juhlat Haapajärvellä, mitä nyt sunnuntain perusteella pääsi asiasta sanomaan. Kun on itekin ollut useammilla juhlilla talkoissa, niin tietää minkä työn tuollaisenkin väkimäärän ruokkiminen ja majoittaminen vaatii, puitteiden rakentamisesta ja tekniikasta puhumattakaan. Monenlaista osaamista tarvitaan! Välillä on mukava käydä juhlilla ihan vieraanakin.

    VastaaPoista
  6. Mekin oltiin sunnuntaina juhlilla. Ei vain satuttu kohtaamaan.Ihmisiähän oli tosi paljon liikkeellä ja ilma oli hieno. Myös juhlapaikka oli loistava siellä pesiskentällä. Tuosta Samuelin kirkosta en tienytkään ennen blogisi tietoja. Mukava, että kerroit. Missäpäin Haapajärveä se on, kirkon vieressäkö?

    VastaaPoista
  7. MariJ: Oli kiva, kun vinkkasit tuosta kirkosta. En ois sen olemassaolosta muuten tiennytkään.

    Seikki: Eipä tosiaan satuttu törmäämään. Mutta väkiä oli kyllä sen verran paljon, ettei se mikään ihme olekaan. Samuelin kirkko ei ole Haapajärven kirkon vieressä vaan kirkkoherranviraston pihassa. Teiltäpäin tultaessa liikenneympyrästä oikealle, sitten suoraaan 200-300m ja kirkkoherranvirasto on vasemmalla. En muista oliko tuolla virastolla joku oikeampikin nimi. Muistaako MariJ? Arvelisin, että teidän S voisi tykätä tuosta kirkosta.

    VastaaPoista