Se on taas perjantai.
Tuntuuko perjantai jotenkin erilaiselta nyt,
kun on töissä?
Ei juurikaan.
Ehkä suurin syy on siinä,
että työpaikka on kotona
ja työ itsessään aika pitkälle samaa mitä olen tehnyt muutenkin viime vuodet.
Viikonloppujen ehdottomasti mukavin puoli on siinä,
että aamuisin ei tarvitse tuijottaa kelloa
ja hoputtaa eskarilaista ja koululaista lähtemään ajallaan.
Muuten elämänrytmi Puron varresa on viikonloppuisin
aika pitkälle samanlainen kuin arkisinkin.
Sillä tavalla kaikki vaan sujuu niin paljon mukavammin.
Perjantai-illan "huipennus" on viikkosiivous.
Jee! Huutavat kaikki lapset kuorossa.
Minulla on se periaate,
että siivous ei ole yksistään minulle kuuluva työ,
vaan siihen osallistuvat kaikki,
jotka tässä talossa asuvat.
Ja sekös kaikkia kismittää,
mutta niin vain tuli siivottua tänäänkin.
Tässä muutamia kuultuja puheenkatkelmia siivouksen lomassa:
"Mää niiiiiin vihaan tätä",
kuului esikoisen huoneesta samaan tahtiin imuroinnin rytmin kanssa.
"Miksi aina minä jouvun kerämään kaikki lelut?",
vanhin neitokainen mutisi omassa huoneessaan.
"Oho, enpäs muistanut",
sanoi Nanna, kun hänet yllätettiin leikkimästä,
vaikka puhe oli kerätä legoja.
"Isi sanoi ei", tuumasi Nelly erittäin myrtyneenä,
kun häntä jollakin tavalla rajoitettiin.
Tähän mutinaan tuskin koskaan tulee muutosta.
Elleivät lapset sitten muutu siskoni ja T-serkkuni kaltaisiksi.
Tuo kaksikko tekee poikkeuksen kaikkien siivouksen vihaajien joukossa:)
Minunkin sietäisi ottaa heiltä oppia.
Terveisiä vaan ja hyvää viikonloppua kaikille!
p.s. Kuvat ovat Kasperin ottamia
Unohdit listasta vielä yhden siivoushullun. ;) _o/
VastaaPoistaMeillä kyllä lapsetkin tykkäävät siivota, ei ole koskaan kuulunut minkäänlaista nurinaa, kun heidän tehtävänään on aina perjantaisin moppaaminen - korkeintaan kiistelevät siitä, kumpi saa mopata vessan, kun sen haluaisi tehdä kumpikin. ;) Toki lelujen keräämisestä täytyy joka ilta muistuttaa, mutta aika reippaasti ne lopulta oikeille paikoilleen päätyvät - joinakin iltoina jopa ihan ilman minkäänlaista huomautusta. :) Minusta siivoaminen on ihan aidosti mukavaa puuhaa, ja luulen tartuttaneeni asenteen myös poikiin. :)
No siinä oot onnistunut kyllä loistavasti, jos oot saanut tartutettua siivouksesta tykkäämisen poikiinkin. Meillä se ei ole onnistunut, mutta sitä ei ajatella silloin, kun kaikki osallistuvat. Meillä siis menee suunnilleen niin, että osallistut siivoukseen tai sitten itket ja osallistut... mutta vaihtoehtoja ei anneta.
PoistaTeijän lapsilla on aina nii osuvaa sanottavaa :) niinkö lapsilla ylleensä onki. Hienoja talavikuvia Kasper on ottanu! Hienoja on ilimakki ollu :)
VastaaPoistaMinusta nuo kuvat oli kans hienoja:) Ja se on kyllä totta, että lapsilta riittää osuvia sanomisia melkein joka tilanteeseen. Toivotaan, että hienoja ilimoja riittää nyt viikonlopullekin.
PoistaKivoja kuvia! Mukavaa talvista viikonloppua sinne! :)
VastaaPoistaKiitos, samoin sinulle, mukavaa viikonloppua!
PoistaHih, totuuden nimissä kyllä täytyy myöntää, että en minäkään aina siivouksesta tykkää. Kun oikein väsyttää ja siivous pitäisi saada hoidettua äkkiä, silloin kyllä tympäsee. Silloin käytän kiukkua voimana: kun saa pienen aggression päälle, jo heiluu imurikin riuskasti! :) Viikon patoumat voi purkaa mopin varressa, siinäpä hyödyllinen kiukunpurkukeino. Tosin on vaarana, että silloin menee paikkoja hajalle, eli varovainen saa olla :D
VastaaPoistaTeillä on silti reippaita lapsia, kun siivpavat vaikka vähän mutisten. Minusta mutina on kyllä oikeastaan ihan terveen merkki!
Upeita kuvia. Kasper on taituri! Leppoisaa viikonvaihdetta teille kaikille!
Niin, ehkä se ois jopa epänormaalia, jos lapset tarjoutuisivat vapaaehtoisesti jynssäämään nurkkia. Ainakin, jos sitä kovin usein sattuisi:) Ja kuten jo kirjoitin, mutinoista viis, ne eivät tässä tapauksessa auta ollenkaan. Mutta kyllä sinä ja sisko kuulutte ehdottomasti siivouksen kärkikastiin.
PoistaLeppoisaa viikonvaihdetta teille myös!
Moppitanssi on mukava laji, mutta muistelen, etten lapsena tykännyt imuroinnista. Tavaroiden järjesteleminen oli mukavampaa. Kukin tyylillään ja tekee sen verran kuin hyvältä tuntuu! Nyt ihana koti-ilta jo kuudesta saakka. Edellinen oli 14.1. (jos siis ei lasketa viikonloppua kun olin siellä). Mukavaa lauantaiehtoota!
VastaaPoistaMää taas muistelen, että tykkäsit kaikenlaisesta siivouksesta. Tai ainakinse sujui sulta huomattavasti paremmin mitä multa.
PoistaKun saisi edes aikuiset liikkeelle... Kyllähän se siivous sitten sujuu, kun on vauhtiin päässyt. Tässä on vielä tovi aikaa muuttaa omaa asennettaan niin, että Pikku-Mimmi saisi paremman mallin.
VastaaPoistaHienoja kuvia! Niistä voi aistia pakkasen napakan puraisun.
Mulla tahtoo kans olla sen vauhtiin pääsemisen kanssa ongelmia. Taitaa kuitenkin olla aika yleinen ja kohtuu vaaraton ongelma:)
Poista