Kukapa ei nauttisi siitä, kun kaikki paikat ovat järjestyksessä ja jokainen esine paikallaan. Ennen kuin tähän ideaalitilaan päästään (kuka pääsee, kuka ei...), on kestettävä aimo annos keskeneräisyyttä ja levällään olevia tavaroita. Tämä tilanne on päällä jälleen kerran myös täällä Puron varresa.
Meillä on takkahuone, joka palvelee meitä päivittäin lukuisissa eri tarkoituksissa. Siellä tapahtuu kaikki, mikä liittyy pyykkihuoltoon, ulkovaatteiden säilytykseen ja niiden pukemiseen, riisumiseen ja kuivaamiseen. Sen kautta kuljetaan muihin huoneisiin, sieltä löytyy kellari ja leivinuuni. Siellä on koko ajan joku. Ja nyt tämän monitoimihuoneen lattia sanoi sopimuksensa irti. Kyseessä ei toki ollut mikään yhtäkkinen hajoaminen. Merkkejä edessä olevasta remontista oli ollut ilmassa jo parisen vuotta, mutta nyt näytti jo siltä, että enää ei voi ummistaa silmiään sille, että "jottain tarttis tehrä". Ja niinnpä päätimme päivittää ehtaa 1980-lukua olevan takkahuoneen tällle vuosituhannelle ja -kymmenelle.
Tapettien irrottaminen sujui nopsaan, lattiassa oli haastetta jo enemmän. Mutta niin vain kolmen maakunnan mummulan väen avustamana lattia revittiin auki ja homma saatiin hyvälle alulle. Suurin ilon ja ihan suoranaisen kiitoksen aihe tuli esille samalla, kun vanhaa lattiaa kannettiin pala palalta ulos: kaikki mitä lattian alta löytyi, oli kuivaa! Huh ja helpotus!
Nyt sitten maalataan, tapetoidaan, rapataan ja kai vähän roiskitaankin. Keskeneräisen keskellä eläminen ei suoraan sanottuna ole ollenkaan kivaa, mutta yritämme pitää mielessä tulevan lopputuloksen.
Ja välillä otetaan rennostikin. Nannna osaa sen taidon meillä aivan erityisen hyvin:
Aivan loistava Nanna! :D
VastaaPoistaNanna on tämän kesän aikana käyttänyt punkkaa niin moneen eri tarkoitukseen, etten ois arvannut sillä niin montaa käyttötapaa edes olevan.
PoistaVau, näyttääpä hienolta! Täällä myös maalataan seiniä :) Tsemppiä projektiin!
VastaaPoistaTeillä onkin tulossa "vähän" isompi rakennusprojekti. Sitä varmaan saamme blogissa seurata. Tsemppiä teillekin!
Poista