Kalenteri kääntyi lokakuulle. Ulkona on kaunista ruskaa vielä hetken. Osa puista alkaa olla jo melko lehdettömiä ja rivit harvenevat niilläkin, jotka vielä lehdistään pitävät kiinni. Aurinko paistaa ja ilma tuntuu raikkaalle. Tällaista syksyä toivoisin jatkuvan vielä hyvin pitkään.
Syyskuu oli ja meni ja jätti jälkeensä hieman surumielisen olon. Syyskuu on aina ollut yksi suosikkikuukausistani, josta olisin halunnut nauttia tänäkin vuonna huomattavasti enemmän mitä loppujenlopuksi nautin. Kaikenlaiset sairastelut eivät meinanneet jättää meitä rauhaan ollenkaan. Ja kun arpaonni suosii sellaisen flunssan kohdalla, joka kiertää uskollisesti jokaisen perheenjäsenen läpi, se tarkoittaa vähänkään isommassa perheessä pitkää sairasaikaa. Tähän päälle lisätään pienempää ja isompaa riesaa, niin syyskuun saldo ei ole mikään maailman mahtavin. Nyt ei auta kuin toivoa, että alkanut lokakuu olisi vähän kiltimpi. Sellaista tasaista ja tavallista elämää meille kiitos, pitkään ja paljon.
Toki syyskuun viikkoihin mahtui hyvääkin. Oikeastaan sitä mahtui niihin paljon, mutta väsynyt mieli muistaa paremmin kaiken tahmean. Mikä siinäkin on, että mieli märehtii mieluummin kaikessa ikävässä sen sijaan, että olisi iloinen monista hyvistä asioista. Yritän aina muistutella itselleni, että silloin kun aivot ja kroppa käyvät ylikierroksilla, on syytä rauhoittua ja keskittyä vaikka väkisin pieniin, hyviin asioihin.
Syyskuun huippujuttuihin kuuluvat monenlaiset aamut. Yhtenä aamuna ilmassa on ollut vahvaa talven tuntua ja autonlasit sai rapata huurteesta useampanakin aamuna. Toisena aamuna taivaanrantaa koristi mitä upein aamurusko. Työpaikalla muistelimme silloin, kumpaa se aamurusko tarkoittikaan, hyvää vai huonoa säätä. Ainakin sinä kauneimpana aamuruskopäivänä tuuli paljon. Onko se sitten yhden mielstä huonoa ja toisen mielestä hyvää säätä? Nyt aamuisin on ollut jo sen verran hämärää, että osan työmatkasta saa ajaa pitkät valot päällä.
Lasten elämän seuraaminen on myös huippujuttu. Rippikoulun aloitus, kepparitallin perustaminen takapihalle ja autotallillinen mopoilijoita kahvilla saavat tuntemaan vahvasti, että elossa ollaan.
Ja tähän loppuun pohdittavaksi syyskuun polttavin kysymys meidän neljävuotiaalta: Mille kummitukset haisevat? Vastauksia voi jättää kommenttilaatikkoon. Kerron oikean vastauksen seuraavassa postauksessa:)
Mukavaa viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti