Kaksin kotona

Kello on kahdeksan illalla, eikä tänään ole vielä satanut yhtään. 

Aurinko paistaa nytkin, joten sateiden puolesta huonolta näyttää;) 

Ketä harmittaa? Arvelen, että ainakin yhtä blogini lukijaa...

Tuiki tavallisen viikon päätti hieman epätavallinen viikonloppu. 

Iskämies lähti kolmen lapsen kanssa Kolmen maakunnan mummulaan 

ja me Emmyn kanssa jäimme pitämään kotirintamaa pystyssä. 

Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin jäänyt kotiin ihan yksin, 

mutta sitten Emmy päättikin jäädä kotiin ja meillä on ollut oikein mukavaa.

Pakastin sai aivan liian pitkän tauon jälkeen täydennystä itse tehdyistä leivonnaisista. Emme leiponeet mitään ihmeellistä, mutta sämpylöitä ja pullaa kuluu talossa tasaiseen tahtiin, joten niiden tarve on jatkuva ja suurin. Heinäkuun helteet eivät vain millään tavalla kutsuneet leipomispuuhiin, joten käsien upottaminen taikinaan tuntui oikein mukavalle melkein koko kesän kestäneen tauon jälkeen. Jospa se kadonnut jauhopeukalo taas löytäisi tiensä tänne Puron varteenkin. Ja myönnän auliisti, että oli rentouttavaa leipoa niin, ettei hommaa koko ajan keskeyttänyt "pyykimään"-huudot tai ruuan laitto. Emmyn kanssa kuittasimme lounaan tuoreilla sämpylöillä ja kylmällä maidolla (ja päivän lämpimän aterian saimme mummulassa, kiitosta vaan!) 

Voi meitä lusmuilijoita:)

Ja mitäpä olisi tyttöjen ilta ilman herkkuja, 

saunaa ja jotakin kivaa katsottavaa. 

Herkut haimme yhdessä kaupasta, sauna lämpesi ja kivaksi katsottavaksi saimme mummulasta lainaan iki-ihanan Pikku-Heidi dvd-boksin. Kuka muistaa tuon valloittavan mustakiharaisen pikkutytön, joka asui Alpeilla yhdessä isoisänsä kanssa? 

Katsoimme kolme jaksoa läpi yhdeltä istumalta 

ja huomenna jatkamme. 

Upeita alppimaisemia ja yksinkertaista elämää, josta tänä yltäkylläisyyden ja runsauden aikana saisi jokainen ottaa oppia. Melkein tekisi mieleni katsoa pari jaksoa vielä senkin jälkeen, kun Emmy menee nukkumaan, mutta maltan nyt mieleni kuitenkin.

Remonttikin etenee. Suurimmat pinnat eli katto, lattia ja seinät ovat valmiina. Vielä vähän pientä säätöä, sähköhommia ja sen sellaista ja kamari on valmiina ottamaan vastaan uudet asukkaat.

Rentun ruusu

Välillä lasten läksyt tuovat hyvää tuulta moneenkin taloon.

Kasperilla oli luonnontiedon (vai mikä ihme "ylli" se nykyään on...) 

läksynä etsiä mahdollisimman pitkä horsma ja mitata se.

Itse olin epäileväinen, 

mahtaako kunnollisia horsmia edes löytyä tähän aikaan.

Kotopihalta ei löytynytkään, 

mutta mummulan peltotien varresta 

oli löytynyt monenkin kokoisia horsmia 

ja aika komean yksilön Kasper olikin mukaansa napannut:

 Se oli pitempi kuin Kasper, 

pitempi kuin äiti 

ja jopa pitempi kuin pappa.

Tämä rentun ruusu oli kasvanut huimaan 209cm:n pituuteen.

Ja kuva on todisteena, jos koulussa joku kehtaa epäillä...;)

p.s. Löydättekö kuvasta myös kuvaajan?

"Syksy jo saa..."

Enää ei ole ulko-ovella vastassa tällaista näkyä:

 Pienet pullerovarpaat on verhottu sukkiin ja 

takkiakin pitää etsiä päälle ainakin pilvisenä päivänä.

Tänään pidettiin siivouspäivää ja kaivoin kaapista esille

muutaman kynttiläalustan.

Syksy hiipii päivä päivältä lähemmäksi.

Sen tuntee ulkona tuulen tuoksusta, viljavainioista,

kellastuvista lehdistä ja punertavista pihlajista.

Helteet taitavat olla takanapäin,

kesää vielä vähän edessäkin.

Lämmintä lauantaita!

 

Arkea, arkea, arkea

Niinpä se vaan arkipyörä pyörii Puron varresa varsin tiuhaan tahtiin.

Koulut ja työt alkoivat ja paletti on vielä vähän sekaisin, 

mutta jospa se tästä. 

Kovin paljon ylimääräistä ei päiviin ole mahtunut 

ja silti tuntuu, ettei aika riitä kaikkeen. 

Luotan siihen, että homma tästä tasaantuu, kun viikko pari vierähtää.

Illatkin tuntuvat hämärtyvän vauhdilla.

Ehkä se nukkumaanmenokin helpottuu,

kun aurinko ei enää iltaisin paista.

Mutta ei täällä mikään hätä ole.

Kunhan nyt muistellaan niitä perusasioita vielä hetki:

"Ai niin, lapset pitää herättää kouluun..." 

(äiti aamulla kahvikupin äärestä havahtuen)

"Ai niin, reppu..." 

(kolmosluokkalainen palaa portilta takaisin)

"Ope sanoi, että.... emmää enää muista..." 

(ekaluokkalainen mietti, pitikö muistaa jotain)

Ja viikon ihanuudet:

"Jos olis valta,

niin kuin on mieli,

niin ottaisin omakseni."

Eivätkö olekin i-ha-ni-a!!!!!

 

Kesäloman viimeinen lauantai

Vaikka itse en enää kesälomalla olekaan, tuntuu luontevalta puhua tästä päivästä kesäloman viimeisenä lauantaina, koska sitä se koululaisille on. Ja ainakin näin alakouluikäisten perheessä koulu säätelee aika tavalla sitä rytmiä ja aikataulua, jonka mukaan kulloinkin eletään. Siksi siis koululaisten loma-aika tuntuu myös muun perheen loma-ajalta. Ja näin on ihan hyvä.

Tänään on ollut tuiki tavallinen lauantai: kauppareissuja, kotihommia, lasten kyläilyjä. Vesisade saapui iltapäivällä paikoin aika rankkanakin, mutta nyt ulkona paistaa taas aurinko. Sateenkaarta en nyt nähnyt, mutta muutama viikko sitten napattu sateenkaarikuva voisi olosuhteiden puolesta olla vaikka tältä päivältä.

Koulun aloitustakin valmisteltiin pienesti: Kasper sai uuden repun, kun entinen hajosi vuodessa. Emmy teroitti kynät penaaliin valmiiksi ja yhdessä kävimme vielä kerran pyöräilemässä lyhyen koulumatkan ja juttelimme siitä, mitä pitää ottaa matkalla huomioon. Lapset odottavat koulun alkua, joten kaikki hyvin. Ketään ei jännitä liikaa, mutta sopivan vähän kuitenkin.

Olemme useampana päivänä huomanneet koulun pihalla opettajien autoja ja puhuimme siitä, miksi opet ovat jo koulussa vaikkeivät oppilaat siellä olekaan. Kuulosti hauskalta, kun Emmy mietti kaverinsa kanssa mehulasin äärellä mitä opettajat koulussa tekevät. Tulevat ekaluokkalaiset tulivat siihen tulokseen, että opettajat ehkä harjoittelevat koulun pitoa laittamalla nukkeja pulpetteihin istumaan ja opettavat sitten niitä... Ken tietää:)

Mutta nyt kutsuu sauna. On aika oikaista koivet lauteille, kuunnella kiukaan alta tulen rätinää ja antaa ajatusten lentää. Hetken hengähdys, pysähdys ja sitten olen minäkin valmis kaikkeen uuteen.

Partioleirillä

Taisin aika tarkkaan vuosi sitten kirjoitella meidän lippukuntaleiristä ja nyt olisi uusien leirikuulumisten vuoro. Joka kesäinen leiri starttasi vauhtiin maanantai-iltana ja torstaiaamuna teltat, reput ja kaikki miljoonat tavarat pakattiin autoihin leirin päättyessä. Mitä mahtui tähän väliin? Maanantai-illasta torstaiaamuun on kolme yötä, kaksi kokonaista päivää. Puron varresta leireilemään lähtivät kaikki. Nellykin puhui "paltioleilistä" jo monta päivää etukäteen ja kotiin palattua hän tuumasi: "Mennään uuestaan leilille".

 

Hiekkaa, muurahaisia ja ihan mukavat unet

Säätila pysyi vakaana: kuuma, kuuma, kuuma. Ei yhden yhtä vesipisaraa. Vaikka helle meinasi välillä olla jo liiankin lämmintä, niin onhan se kuitenkin uskomatonta luksusta, että telttaleirillä ei sada ollenkaan. Miten paljon helpompaa kaikki silloin onkaan, kun ei tarvitse huolehtia siitä, missä kaikki märät vaatteet kuivataan ja kuinka moni sairastuu, kun kastuu ja kylmettyy. Empä muista aikaisemmin nukkuneeni niin vähillä varusteilla teltassa. Yleensä vilu iskee aamuyöstä, nyt riitti, että neljältä veti makuupussin kiinni ja jatkoi uniaan hihattomassa paidassa...

 

Silmä ja sielu lepäsivät

Lämpimän ilman ansiosta leiriläiset pääsivät uimaan parhaimmillaan neljäkin kertaa päivässä. Muutenkin leirin ohjelma oli hyvin peruspartiomaista: kädentaitoja, telttaelämää, iltanuotioita, kisailuja, pieniä vastuutehtäviä, kaikille yleinen iltakirkko, supatusta ja kikatusta makuupusseissa...

 

Välillä piti keskittyä tarkasti

Lippu salkoon joka aamu, tottakai

Jälleen kerran olen iloinen siitä, että saan olla osa meidän pientä lippukuntaa. Pienellä porukalla toimiessa kaikki oppivat tuntemaan toisensa, eri-ikäiset toimivat hyvin yhdessä ja jokainen kantaa omanlaisensa korren yhteiseen kekoon. Olen ennenkin sanonut, että meidän lippukuntamme on pieni, mutta siellä sykkii monta suurta sydäntä. Edelleen olen samaan mieltä.

Luonnon oma alttaritaulu

Leirin jälkeen olo on ollut vähän väsynyt. Kuulunee asiaan;)

Ennen maanantaina koittavaa perusarkea, vietämme kuitenkin kesäloman viimeisen viikonlopun. Kotohommia, remonttia ja sitä sun tätä, niin kuin aina.

Mukavaa perjantai-iltaa!

Helmiä

Olen aina tykännyt Juha Tapion musiikista. 

Silloin, kun hän teki gospel-musiikkia, se kuului suosikkeihini 

ja yhä edelleen pidän hänen sanoituksistaan paljon. 

Jokaisessa kappaleessa on se "jokin juttu", joka puhuttelee kuulijaa.

Yksi Juha Tapion gospel-kappaleiden helmiä 

on mielestäni "Väsyneet maan". 

Se on kokonaisvaltaisesti hyvin hoitava kappale 

ja pitää lisäksi sisällään kauniita sanoja.

Ajatus taivaalta pisaroivista lohdun helmistä on kaunis.

Jos osaisin tehdä käsilläni kaunista, 

suunnittelisin korusarjan ja antaisin sille nimeksi "lohdun helmet". 

Lasihelmet saisivat inspiraationsa lehdelle tippuneista sadepisaroista.

Idean saa varastaa;)

Väsyneet maan 

Kuulkaa väsyneet maan

väsyneitten satamaan Hän kuljettaa.

Kuulkaa masentuneet maan

teidän kyyneleenne talteen korjataan.

Kerto:

 Kun taivas laulaa, meiden sielussamme soi

Kun taivas itkee, lohdun helmet pisaroi.

Kun taivas hymyilee meidän naurussamme kaipuun

kaiku ilmoille kai soi.

 Kuulkaa hiljaiset maan 

ylöspäin me saamme katseen kohottaa

Kuulkaa langenneet maan 

teitä vastaan Hän ei nosta sormeaan.

Kuulkaa vähäisimmät maan

teitä rikkain tahtoo pitää aarteinaan.

Kuulkaa unohdetut maan

teistä yhtäkään Hän ei voi unohtaa.

-Juha Tapio-

Hyvää lauantai-illan jatkoa!

---