Hyvää tavallista äitienpäivää!

Onnellista äitienpäivää kaikille ja kaikenlaisille äideille!

Äitienpäivän juhlahumussa äideistä ja äitiydestä puhutaan joskus niin ylevin ja taivaita syleilevin sanoin, että minä ainakaan en tahdo itseäni niistä tunnistaa. Vähempikin hehkutus olisi aivan riittävästi. Siksi liitän tähän postaukseen Maaret Kallion kirjoittaman tekstin tavallisista äideistä. Muistaakseni olen sen julkaisut täällä joskus aikaisempinakin vuosina, mutta yhä edelleen tuo teksti koskettaa minua enemmän kuin mitkään äitiyden ylistyssanat yhteensä. Mielensäpahoittajan sanoin: tavallinen riittää.

Tavallisille äideille

Olipa kerran eräs tavallinen äiti, joka oli hulluna lapsiinsa. Saman äidin samat lapset tekivät hänet säännöllisesti hulluksi.

Oli tavallinen äiti, joka uupui vauvansa itkuun. Äiti, joka silmäpussiensa laaksoista kirosi tehtyjä lapsiaan. Ja jonka silmissä kiilsivät syyllisyyden kuumat kyyneleet.

Oli tavallinen äiti, joka odotti eteisessä yöjuoksuilla huitelevaa humalaista teiniään. Kotiin tullessa komensa ja tuomitsi, vaikka sydän huokasi syvään helpotuksesta.

Oli tavallinen äiti, joka teki tavainomaisia lihapullia. Ei luomua, ei läheltä, eikä erityisen hienolla rasvahappokoostumuksella. Ja aivan tavalliset mukulat söivät niitä suut suppuralla, ketsupilla koristellen.

Oli tavallinen äiti, joka kuuli moitteita äitiydestään sieltä täältä epävarmuuttaan ruokkimaan. Se sama äiti viilteli itse terävästi sanojensa piikeillä toisia tavallisia äitejä.

Oli tavallinen äiti, joka halusi toisinaan töihin ja sitten toinen, joka pysyi pitkään kotona. Kumpainenkin äitiydessään yhtä lailla vajaita ja täysiä.

Oli tavallinen äiti, jonka piti tarjota lapselleen turvaa, mutta olikin itse kahdesta turvattomampi. Vaan niin viisas, että haki itselleen apua, jottei veisi turvattomuuttaan sukupolvesta seuraavaan.

Oli tavallinen äiti, joka piinallisesti suoritti äitiyttään. Jokaisen täydellisesti hallitun osa-alueen myötä hän astui askeleen kauemmas tärkeimmästä.

Oli tavallinen äiti, joka tunsi pistoja sydämessään aina omalla ajallaan. Vaikka hyvin tiesi isän hoitavan lapsia yhtä tavallisen hienosti kuin itsekin.

Oli tavallinen äiti, joka päivän päätteeksi tulistui primitiiviseen raivoon. Huusi kurkku suorana pennuilleen, ettei täällä saa huutaa. Ja oli niin tavallisen surkea esimerkki lapsilleen.

Oli tavallinen äiti, joka katsoi lapsenlastaan oman lapsen suloisessa sylissä. Joka kuin vahingossa lipsautteli tietävämpiä ohjeitaan, vaikka tunsi omansa osaavan paremmin.

Oli tavallinen äiti, joka niin kovin kaipasi puolisoaan. Vaan ei osannut enää rakastaa kiukun, väsymyksen, kurahousujen ja tiskirättien takaa.

Oli tavallinen äiti, joka tavallisen tasaisesti huokaili valtaisan vastuunsa ja äärettömän raukkautensa äärellä.

Oli tuiki tavallinen äiti, joka usein mietti, oliko riittävästi äiti. Vaikka oli vain aivan tavallinen äiti, ei mitenkään erinomaisen erityinen, ja juuri siksi täydellisesti inhimillinen ja ainutlaatuinen.

-Maaret Kallio-

Keväinen viikonloppu

Kylmä tuuli ei ole haitannut keväisen viikonlopun viettoa. On niin mukava herätä aamulla, kun on valoisaa ja vastaavasti illalla ei malttaisi mennä nukkumaan, kun on edelleen valoisaa. Ja mikä parasta, tämä valon määrä lisääntyy vielä  puolitoista kuukautta:)

Meillä on ollut aika monena viikonloppuna jos jonkinlaista ohjelmaa ja menoa. Mukavia ja piristäviä tapahtumia kaikki, mutta kotoa poissaolo tarkoittaa vääjäämättä muutamien töiden osalta, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Käytännössä tämä on tarkoittanut ensinnnäkin pyykkivuoren suurentumista entisestään. Kun on kolmekin päivää pyörittämättä konetta, se tarkoittaa aikamoista savottaa myöhemmin, varsinkin kun tämä meidän nuorimmainen on osoittautunut samanlaiseksi puklailijaksi kuin vanhemmat sisaruksetkin. Toiseksi pakastin tyhjenee uhkaavasti, eikä sitä ole ehtinyt täyttää. Kolmanneksi, joka kerta pihalla kävellessä on nähnyt vain tekemätöntä työtä joka puolella. Niinpä nyt voikin huokaista helpotuksesta, kun ainakin muutaman asian tehtävälistalta voi vetää yli.

Ja tuo joka kesäinen pihojen kaunistus ja kauhistus eli trampoliini kasattiin pitkän odotuksen jälkeen. Oli muuten hyvä motivaattori saada kaikki lapsetkin osallistumaan takapihan haravointiin, kun  tiedossa oli, että trampoliini kootaan vasta sitten, kun piha on haravoitu. Yksi selkä täällä jo saatiin päivän pomppimisen jälkeen kipeäksi. Kyllähän se aina vähän mietityttää tuo trampoliinien turvallisuuspuoli, mutta ilman sitä lasten liikkuminen ja ulkoilu ylipäätään olisi murto-osa nykykesien liikkumisesta ja ulkona olemisesta. Jotenkin ne plussat tuntuvat kuitenkin olevan miinuksia suurempia ja yritämme toki olla varovaisia.

Pakastin sai vähän täytettä mokkapaloista. Jostakin syystä olen tämän vuoden aikana leiponut mokkapaloja enemmän kuin koskaan ennen ja se on aika paljon, koska mokkapalat ovat aina kuuluneet niihin lajeihin, joita tykkään leipoa. Niitä on vain niin helppo ja nopea valmistaa. Tarvittavat aineksetkin löytyvät yleensä kaapista, joten kynnys ryhtyä leipomispuuhiin tämän sortin kohdalla varsin matala. Ja ovathan ne hyviä, totta tosiaan!

Pihan haravoinnin myötä oli mukava laittaa jotain väriäkin terassille. Piha on muuten vielä varsin harmaan ja ruskea sävyinen. Orvokit jos mitkä ovat todellisia kevätkukkia. Ensi yöksi on luvattu pakkasta useita asteita, joten ehkä nostan ne kuitenkin varmuuden vuoksi sisälle. Viime yön kukat viettivät pikkupakkasessa, mutta tulevan yön lukemat taitavat olla suuremmat.

Ilta-aurinko paistaa edelleen. Taloon alkaa lasketua pyhäillan rauha, kuuluu vain astianpesukoneen tasainen hurina. Välillä on kaikki hyvin silloin, kun elämä on niin tavallista kuin olla ja voi.

"Toukokuu jo lämmittää"

Toukokuuta on eletty jo viisi päivää. Elämä haittaa harrastamista siihen malliin, ettei aikaa tahdo löytyä blogikirjoituksille, vaikka aiheita on maailma täysi ja halu kirjoittamiseen kova. Se on jännää, miten joku meistä ilmaisee itseään parhaiten kuvien kautta, toinen käsillä tekemisen kautta, kolmas liikkeellään ja sitten on meitä, joille sanat -sekä kirjoitettuna että luettuna- ovat portti kaikkeen. Vaikka loppujen lopuksi sanat ovat esim. liikkeeseen tai kuvaan verrattuna aika kömpelö ja melko rajallinenkin ilmaisun muoto. Mutta ehkä tällainen kömpelö ilmaisun muoto sopii tällaiselle hivenen kömpelölle ihmiselle. Ei mene liian monimutkaiseksi. Monesti päivän aikana saatan pysähtyä ja miettiä kuinka sanoittaisin sen, mitä juuri sillä hetkellä näen tai tunnen. En välttämättä mieti miten sen hetken blogiin kirjoittaisin, vaan ihan yleisesti hahmotan asioita ja tapahtumia sitä kautta, miten ne sanoiksi asettelisin.

****************************************************

Toukokuu toi mukanaan sulan maan. Ja jos minulta kysytään, niin jo oli aikakin! Vapun aikaan olimme kolmen maakunnan mummulassa ja siellä näytti vapunaattoa edeltävänä päivänä tältä:

Eli mitään kovin keväistä juhlaa emme viettäneet. Lunta taisi olla enemmän mitä jouluaattona. Suoraan sanottuna se ei juuri naurattanut, kun aamulla herätyksen jälkeen ikkunasta ei kurkistanut keväinen, kujeileva auringonsäde, vaan lasiin pyrytti lunta kuin helmikuussa konsanaan. Ja varsin lumisen maiseman jätimmekin taakse, kun vapunpäivänä ajelimme kotiin. Puron varresa ei onneksi odottanut yhtä luminen piha, vaan käytännössä lumet olivat sulanneet ja ensimmäisen kerran tuntui ihan oikeasti keväälle. 

Kuluneen viikon aikana olemme päässeet vähitellen käsiksi pihatöihin ja pitkän talven jälkeen nekin ovat tuntuneet ihan mukavilta. Vaikka mennyt talvi onkin ollut meidän perheelle kaikinpuolin ikimuistoinen, eikä siitä juuri huonoa muistoa jää, niin tällä kertaa lumi pysyi maassa kauan ja se teki talvesta pitkän tuntuisen ja kaiketi siksi kevättä ehti tulla jo ikävä.

Viime syksynä ensilumi yllätti meidät siinä määrin, että vähintääkin puolet pihasta jäi haravoimatta. Luonnollisestikin juuri se osa, joka on tien varressa ja näkyy kaikelle kansalle. Tekopyhyyden nimissä aloitan ensi syksynä haravoinnin tieltä pihalle päin:D Saavatpa sitten kaikki ohikulkijat luulla, että Puron varresa on ahkera emäntä.

Ensimmäiset raparperinalut ovat työntäneet versonsa tähän kevääseen. Meillä on pieni, mutta varsin satoisa raparperipenkki ja ne alkukesän ensimmäiset piirakat ja kiisselit ovat tietysti parhaita. Vielä hetki pitää odottaa. Nuo tiilenmurikat tuossa penkin ympärillä ovat lähinnä säilössä siinä. Kaivoimme viime syksynä kasvimaan ylös, vain raparperit jätimme paikoilleen. Tarkoitus joskus maailmassa rakentaa jonkinlainen kasvihuone, jonka reunustalla raparperit kasvavat. Tulevalle kesälle on tiedossa jo muita remonttikohteita, joten voipi olla, että kasvihuone saa odottaa ensi vuoteen. Tai tiedä sitten mikä siitä "kasvihuoneesta" tulee. Vaikka tyhjälle kasvimaan paikalle ei ole vielä rakennettu mitään, olen jo suunnitellut millaiset lyhdyt ripustan sitten uuteen kasvihuoneeseen syksyn tullessa. Kasveille en ole juurikaan ajatusta suonut....

Isoja ja pieniä tapahtumia

Vettä, räntää, lunta, rakeita, aurinkoa ja tuulta. Siinäpä listaa kaikesta siitä, mitä tämän päivän aikana on taivaalta alas tullut. Säätila on tänään ollut jotenkin samantyyppinen mitä Puron varren koko viime viikko, pääsiäisen jälkeinen viikko: koko ajan on vaihtelevasti sattunut ja tapahtunut jotakin. Kun ei kirjoita mitään moneen päivään, joutuu tekemään päätöksen, kirjoittaako sitten tarkasti kaikesta mahdollisesta mitä on tapahtunut, tarkasteleeko vain jotakin yksittäistä sattumusta vai tekeekö kaikesta tapahtuneesta iloisen sillisalaatin vailla punaista lankaa. Tämä postaus lienee eniten tuon viimeisen vaihtoehdon kaltainen.

Pääsiäisen jälkeen Puron varren kaksi vanhinta miestä pakkasivat kimpsunsa ja kampsunsa ynnä sukset ja pulkat mukaansa ja lähtivät muutamaksi päiväksi leirikouluun. Tuntien istuminen linja-autossa oli vaivansa väärti, sillä yhtään negatiivista kommenttia tuosta reissusta ei ole kuulunut. Lapissa oli vielä täysi talvi, ohjelma oli ollut mielekästä ja matkaseura mukavaa. Vierailu husky-farmilla ei lieventänyt perheessämme ajoittain ilmenevää koirakuumetta, maailman pisin liukumäki oli laskettu ja Joulupukki Napapiirillä tavattu. Ei ole epäilystäkään, etteikö tuo leirikoulureissu tule pysymään yhtenä ikimuistoisimmista alakouluajan muistoista Kasperin ja iskämiehen mielessä. Meitä kotiinjääviä muistettiin maistuvilla poron papanoilla:

Vaikka leirikoulu olikin varsin talvinen ja täällä etelämpänäkin kevät etenee hitaammin kuin kohmeinen etana, niin muutamia selviä kevään ja jopa alkavan kesän merkkejä on viime viikolla havaittu. Kuovit ovat palanneet ja niiden huuto takapihan pellolla tuo toivoa siitä, että kalenteri ei valehtele, nyt tosiaan eletään huhtikuun viimeistä viikkoa. Toinen keväinen ja kesäinen ääni ei ole luonnon oma ääni, vaan ihan ihmisen rakentelun tulos: jätskiauton kilkutus:)

Kerran kuussa aina syyskuulle asti, voimme tehdä jätskinostoretken koulun pihalle. Tämä tapa vakiintui meille jo viime kesänä ja nyt sitä osattiin jo odottaa. Koskaan jäätelöt eivät riitä seuraavaan kertaan saakka, mutta onhan se mukavaa porukalla valita mitä laatuja tällä kertaa ostetaan. Ja tottakai kotiin päästyä täytyi saada maistiaiset heti paikalla. Tällä ensimmäisellä kerralla mukaan tarttui suklaasydänten lisäksi kinuskiveneitä ja mehujäitä. Monta mielitekoa jätimme odottamaan toteutumistaan ensi kuuhun.

Viikonloppuna saimme pienen loman, kun lähdimme iskämiehen ja Epun kanssa käymään Torniossa kummipoikani häissä. Mummu ja pappa jäivät isompien lasten kanssa kotiin. Tämä oli ensimmäinen vähän pitempi ajomatka Epulle ja tottakai mietin ennakkoon miten se mahtaisi sujua. No, eipä olisi oikeastaan voinut sujua yhtään paremmin. Pikku-ukko nukkua tuhisi kaukalossaan mennen tullen niin makoisasti, ettei juurikaan tiennyt tästä maailmasta mitään.

Tornion kirkko oli minulle uusi tuttavuus. Oli muuten erittäin kaunis ja koristeellinen kirkko. Ja häät ovat aina mukava juhla, morsian oli kaunis, sulhanen komea ja ilma täynnä iloa, onnea ja rakkautta.

Pääsiäinen 2017

Tekisi mieli vaihtaa blogin otsikon alla oleva kuva keväisempään, mutten viitsi, koska siihen ei ole mitään syytä. Täällä on ihan täysi talvi vielä. Pääsiäisen aikaan lunta on tupruttanut useaan eri otteeseen ja yöt ovat kylmempiä kuin monesti sydäntalven aikana.

Kelit ovat oivat hiihtolomakelit, mutta näin pääsiäisloman aikaan en jaksa hehkuttaa. Sisko oli kuullut peipposen laulavan ja omasta mielestäni kuovi huuteli tänä aamuna jossakin tuolla pellon takana. Voisikohan olla mahdollista? Harmi vain teille muuttolinnut, kun joudutte tulemaan näin talvisiin maisemiin.

Pääsiäinen on sujunut Puron varresa aika rauhallisissa merkeissä. Jos hiljaisen viikon alku oli täynnä kaikenlaista pientä hurlumheitä, niin pääsiäistä kohti tahti rauhtoittui. Osa väestä on vähän puolikuntoistakin, niin eipä tuo haittaa, ettei mitään erikoista ole puuhattu.

Mutta ehkä vähän kliseisestikin voisi todeta, että aika perinteisin menoin pääsiäistä jälleen kerran vietettiin. Joskin pienemmällä porukalla mitä monen menneenä vuotena. Lapset toivat taas koulusta ihania pääsiäisaskarteluja ja niillä saatiin olohuoneeseen iloista pääsiäistunnelmaa. Lauantaina aamupäivä kului virpomisessa ja loppupäivä virpomispalkkioita syödessä:) Meillä kävi 45 virpojaa, että totisesti pienet ja vähän isommatkin noidat olivat tänä vuonna liikkeellä. Lauantai-iltana kokoonnuttiin kokolle makkaranpaistoon, tottakai.

Onneksi emme kuitenkaan jääneet täysin ilman pääsiäisvieraita, sillä Sanni-serkku on ollut Savon tätin kanssa mummulassa. Yritin ottaa tänä aamuna tästä pienestä vipeltäjästä kuvan:

Kuten huomaatte, Sanni on tätiä nopeampi. Vain lumeen painautuneet jäljet olivat jäljellä, kun painoin kameran kuvaketta...

Arkinen hiljainen viikko

Olen maailman huonoin hiljaisen viikon viettäjä. Joka vuosi päätän keskittyä olennaiseen ja kuinkas sitten käykään, kyllä keskityn kaikkeen muuhun (niin kuin Mielesäpahoittaja asia ilmaisisi). Onneksi meidän lippukunnalla on muutamia erinomaisia perinteitä ja yksi niistä on se, että hiljaisella viikolla ei pidetä varsinaista partioiltaa vaan silloin mennään porukalla kirkkoon. Ja tänään mentiin, koska tiistai on partioilta. Kirkko täyttyi kauniista musiikista ja taas muistin, että ihmiselle tekee hyvää käydä kirkossa. Ei Jumala meidän kirkossa käyntejämme tarvitse, me tarvitsemme.

Mutta muutoinpa ei alkuviikko ole mitenkään erityisen harras ollut. Päinvastoin, tuntuu että päivät ovat täyttyneet kaikenmaailman kohelluksesta. Ulkona vallitseva keli on luvalla sanoen jostakin niin syvältä, ettei se enää jaksa naurattaa. Voi armas isänmaa, missä siivossa sinä nytkin olet ja mihin siivoon sinä lapsesi saat. Sen olen kokenut ennenkin, että saappaista saa kaataa vettä suoraan pesuhuoneen lattialle, mutta siitä ei ollut aikaisempaa kokemusta, että myös kurakinttaat voivat olla sisältä niin märät, että niistäkin voi kaataa desilitran verran vettä ilman puristelua maahan. Jostakin syystä ajatus sandaaleista ja verkkareista tuntuu tosi hyvältä tällä hetkellä. Vaikka onkin hankala uskoa kalenterin kertomana, että sandaalikelit voivat olla todellisuutta jo kuukauden päästä.

Jos on täällä kotona välillä tekemistä märkien vaatteiden kanssa, niin ei tuolla koulumaailmassa päästä yhtään sen helpommalla. Käsi pystyyn, kuka pystyy palauttamaan mieleensä miltä koulussa haisi, kun kaikilla oli välitunnin jälkeen märät kengät, ulkohousut ja kaikki muukin märkänä? Patterit täyttyivät lapasista, jotka tunnin aikana ehtivät rahtusen lämmitä, mutteivät kuivua. Käytävillä kiilteli tummat rannut, jotka osoittivat mihin luokkaan kaikkein märimmät sukat olivat suunnanneet. Yöks! Kun joka toisella on mustat Kontiot jalassa, ei kai pidä suuresti ihmetellä, että kotiin ei välttämättä tulla samoilla kengillä, joilla sieltä lähdettiin. Sitä sen sijaan vähän ihmettelen, eikö se tunnu jaloissa, jos toinen kenkä on kolme numeroa pienempi mitä toinen?

Vaikka eilen oli maanantai, se tuntui aivan erityiseltä päivältä. Erityisen siitä teki se, että tällä hetkellä Norjassa asuva alikersantti-täti päätti käyttää pääsiäisen ympärille sijoittuvat vapaapäivänsä autolla ajamiseen. Joulua meillä odotetaan yhtä hartaasti mitä Nelly odotti eilen tätiä. Päivä tuntui hyvin pitkältä, mutta tässäkin tapauksessa odotus palkittiin. Nellyn kohdalla erikoisuus jatkuu edelleen, sillä hän pääsi tänään tätin mukana kolmen maakunnan mummulaan. Täti aikoi palauttaa Nellyn "jossakin vaiheessa ennen sen täysi-ikäisyyttä" ja Nelly itse kommentoi lähdön hetkellä, että "voijaanhan me äiti vaikka skypettää välillä". 

Monenlaista tohotusta on siis riittänyt. Ja jos vielä palaan tuohon mitä alussa kirjoitin hiljaisesta viikosta ja hyvistä aikomuksista hiljentyä sen sanoman äärelle, niin ehkä pääsiäisajan tapahtumien onkin tarkoitus tulla kaiken arkisen keskelle. Ei niiden ohi tai yläpuolelle, vaan sinne kaiken räntämoskan, vaihtuvien saappaiden, märkien ja haisevien lapasten ja norjalaisten kalasäilykkeiden keskelle. Sinne, missä arkea eletään.

Mietteitä lasten musiikista

Tämän postauksen kommenttilaatikkoon toivoisin vinkkejä kivoista lasten levyistä tai ylipäätään mukavasta musiikista. Tajusin tässä päivänä muutamana, ettei meillä täällä kotona soiteta musiikkia mitenkään erityisen paljon tällä hetkellä. Koululaiset kuuntelevat omissa huoneissaan musiikkia, mutta kodin yhteisissä tiloissa musiikki soi harvemmin. Syy moiseen musiikittomuuteen on siinä, että koko perheen ollessa kotona, hälinää ja häslinkiä on sen verran jo valmiiksi, ettei siihen kaipaa mitään ylimääräistä ääntä lisäksi. Niinpä minun on pitänyt oikein ryhdistäytyä, että päiväsaikaan, kun olemme Nellyn ja Epun kanssa kolmistaan kotona, keskitymme välillä myös musiikin kuunteluun. Joulun aikaan tällaista "ongelmaa" ei ole. Silloin meillä raikaavat joululaulut jatkuvasti.

Itse olen suuri suomalaisen musiikin ystävä ja omasta mielestäni aika kaikkiruokainen musiikkityylien suhteen. Iskelmä, pop, rock, klassinen...kaikki käy. Ennen inhosin rap-musiikkia, mutta nykyään huomaan viihtyväni myös "puhemusiikkia" kuunnellen. Laulut, jotka pitävät sisällään tarinoita, uppoavat tällä hetkellä erityisen hyvin (terveiset Juha  Tapiolle ja Arttu Wiskarille) Eniten kuuntelemme musiikkia automatkoilla. Kolmen maakunnan mummulaan mentäessä soittimessa ehtii pyöriä levy jos toinenkin. Kuuntelemme vuorollaan jokaisen toivelevyjä, jolloin saadaan aikaan välillä aika mielenkiintoinenkin musiikillinen kokonaisuus Röllistä Antti Tuiskuun. Meillä lapset kuuntelevat paljon samaa musiikkia mitä aikuisetkin, eikä siinä juuri sensuuria käytetä. Uskon siihen, että on vain hyväksi kuunnella monenlaista musiikkia. Eri aikoina ja eri elämäntilanteissa puhuttelee erilainen musiikki.

Vaikka lapset kuuntelevatkin myös ns. aikuisten musiikkia, niin toki lasten omalla musiikilla on myös tärkeä paikkansa. Savon täti antoi Epulle lahjaksi Rajattomat-yhtyeen lastenlaululevyn ja sitä olemme viime aikoina kuunnelleet eniten. Jos joskus lastenlaululevyjen laulut kuulostavat "lässytykseltä", Rajattoman versiot tutuista lauluista ovat sellaisia, että niitä jaksaa kuunnellla ihan itsekseenkin. Vahva suositus tälle!