Se näkyy sittenkin!!!!!!!

Siis mikä näkyy?

No, lasten leikkihuoneen lattia!!!

Se on edelleenkin olemassa!!!

 

En edes valehtele,kun sanon, että olin unohtanut millainen kuviointi tuossa matossa on.

 Yleensä leikkihuoneen lattiaa peittää määrittelemätön kerros barbeja, 

nuken vaatteita, pikkutraktoreita, legoja, pehmoleluja ynnä muuta sälää, 

jota leikkihuone on pullollaan.

 

Huoneen siivoaminen on lähes mahdoton tehtävä 

ja varsinkin iltaisin väsyneenä aktiivisuus ei kertakaikkiaan riitä siihen, 

että tämän kammarin kimppuun kävisi. 

Niinpä olen hiljaisesti alistunut siihen, 

että leikkihuone ei varsinaisesti ole LEIKKIhuone,

 vaan leikkikalujen säilytyshuone.

Sieltä ne sitten levitellään pitkin taloa päivän aikana 

(ja iltaisin ovelta heitetään takaisin, 

jotta saataisiin aikaan muualle kotiin edes näennäinen järjestys).

Nyt koululainen voi halutessaan tehdä läksynsä täällä, eikä keittiön pöydän ääressä.

Kuinka tämä siivousihme sitten on mahdollista?

Ei varmaan muuten mitenkään, mutta eilen saapui kylään Alikersantti-täti, 

joka tänä aamuna nappasi mukaansa puolet perheestä ja vei heidät yökylään mummulaan, palautus huomenna puoliltapäivin. 

Eipä siinä juuri ollut muuta vaihtoehtoa kuin tarttua toimeen, 

sillä tällainen tilaisuus ei välttämättä heti kohta toistu. 

Jälleen kerran tuli myös todistettua, 

että järjestellessä hyllyjä ja kaappeja, järjestelee samalla omaa päätään. 

 

Ja kuten kuvista näkyy, ei meillä siivouksen jälkeen ole edes mitään super-hyper-siistiä. Tavaraa on edelleen paikat pullollaan... mutta se lattia näkyy:)

Kesän Ikea-reissulta ostoskärryyn tarttui "matkalaukku" barbeille.

Harvoin on siivouksen jälkeen näin hyvä olo. 

Ei sille voi mitään, että motivaatio siivoukseen on suurempi, 

kun tietää järjestyksen pysyvän edes vähän pitempään mitä varttitunnin.

Ilolla odotan perheen olevan kasassa huomenna, mutta nyt nautin siististä kodista.

Pyykkikonekin on saanut siivouspäivästä osansa ja sen osan on hoitanut kiitettävästi. Pyykkihuolto on mun suosikkikotityölistassa aika korkealla, 

toisin kuin tuo edellämainittu lastenhuoneen siivous.

Puhtaisiin lakanoihin on mukava kääriytyä nukkumaan.

Suomen kaamein keittiöhuonekalu

Televisio on pullollaan kaiken maailman ohjelmia, 

joissa perusideana on tehdä kauheasta kaunista. 

"Suomen kaamein kämppä"-ohjelma on jo olemassa 

ja mikäli joku haluaa varioida siitä yksityiskohtiin menevän ohjelman, 

niin me voisimme olla vapaaehtoisia ilmoittautumaan 

"Suomen kaamein keittiöhuonekalu"-kilpailuun.

Siinä se taas seistä jököttää keittiömme kaunistuksena/kauhistuksena.

Syöttötuoli nimitäin.

Muutamia kuukausia ehdimme elää syöttötuoli varastossa, 

kunnes tuli aika kaivaa se esille.

 Ja kyllä, voin kertoa, ettei se ollut siellä varastossa yhtään kaunistunut, 

vaikka niin kovasti sitä toivoin.

Kyseessä oleva kapine on nyt seitsemännellä lapsella käytössä 

(ostimme sen siis käytettynä) ja siinä lienee ainakin osayy siihen,

 miksi se ei enää ole hehkeimmillään.

Jos jonkun mielestä vaaleanharmaaksi himmentynyt muovi, 

jossa on runsaasti kulumajälkiä ja pinttynyttä likaa,

 on kaunis ja ansaitsisi tulla esitellyksi tosi-teeveessä, 

niin perustakoon sille formaatin:)

Minusta tämä ei ole pätkääkään kaunis,

mutta käytännöllinen se on ja siinä syy, 

miksi sitä keittiössä yhä edelleen siedämme. 

Mietimme pitkään, ostammeko uuden syöttötuolin,

 mutta päätimme kuitenkin pitää tämän vanhan rumiluksen. 

Hirveästä ulkonäöstään huolimatta tuoli on äärettömän helppo pitää puhtaana 

(hmm... miksi siinä sitten on pinttynyttä likaa...;D), 

se on erittäin tukeva ja siinä on edessä mainio "pikkupöytä", 

joka pitää huolen siitä, että kaatuneen maitomukin sisältö pysyy pienellä alueella, 

eikä valu pitkin lattioita. 

Tämä pikkupöytä on vuosien saatossa todettu äärimmäisen hyväksi.

Jos olen oikein ymmärtänyt, niin tätä mallia ei enää valmisteta

 (voimme siis myydä tämän johonkin museoon, kun emme enää tarvitse).

Toimiva arki on se, josta haluan pitää kiinni viimeiseen asti. 

Jos siis syöttötuoli on hirvenän näköinen, 

mutta mahdollistaa samalla sujuvan arjen keittiön puolella, 

olen valmis sen pöydän päähän sijoittamaan. 

Joku toinen toimisi toisin. 

Saa toimia:)

Ja kuten arvata saattaa ja kuvasta näkyy,

 meillä lapsi syö itse alusta lähtien, 

eikä hänelle tuoda ruokapöytään mitään ylimääräisiä, turhia virikkeitä:)
 

Nasua palelee

Kuvassa on yksityiskohta päiväpeitteestä, jollainen löytyy kaikkien lasten sängyistä. 

Myös muut Puolenhehtaarin metsän asukkaat seikkailevat kankaan kuvioissa.

Eräänä aamuna ryhdyin tapani mukaan petaamaan sänkyjä, 

kun huomasin kolmivuotiaan päiväpeitossa jotakin kummaa.

Joku ihme violetti tuherrus siinä oli ja selvästi tussilla tehty.

Ärsytys nosti jo päätään, sillä siitä ei ollut kauan, kun viimeksi oli puhuttu siitä, 

ettei vaatteisiin tai ylipäätään mihinkään kankaaseen saa mennä suttaamaan tusseilla.

Kuulutin "syyllisen" tuomiolle ja tivasin syytä siihen, miksi Nasu on sotkettu.

Suuret silmät katsoivat minua kohti hämmästyneinä. 

Eikö äiti ymmärrä.

"Mutta äiti, Nasulla oli kylymä ja mää tein sille villatakin."

Nauruksi muutui koko touhu, enkä minä ole raaskinut Nasun villatakkia pois kuurata.

Olkoon siinä.

Hauskana muistona:)

Lasten Maatalousnäyttely osa II

Ja mitäpä olisikaan maatalousnäyttely ilman eläimiä?

No ei ainakaan maatalousnäyttely.

Tuskin lienee montaakaan lasta, jota eläimet eivät pätkääkään kiinnostaisi. 

Mekin ihmettelimme hyvän tovin kanojen kuopimista.

 Lampaat laidunsivat rauhallisesti.

Joka porukkaan mahtuu yksi mustalammas, niin tähänkin:)

 Lisää kanoja, vähän pienempiä kuin edelliset.

 Vanhimman tytön mielestä hevoset olivat kaikkein mukavimmat eläimet, 

vaikkei hän niihin uskaltanut koskeakaan.

Hevonen on kieltämättä hyvin uljaan näköinen eläin. 

Itse en ole koskaan ollut mikään hevostyttö, 

joten en osaa hevosten kanssa "pelata" ollenkaan.

 Kunnioituksella katselen vähän kauempaa. 

Tämä kaveri oli hyvin rauhallisen oloinen.

Tätä vasikkaa ja sen kaikkia kavereita pääsi aitaukseen taputtelemaan ja harjaamaan.

Kyllä vasikoiden karva kiilsikin, 

sen verran perusteellista työtä pienet harjaajat olivat tehneet.

Iso kiitos tapahtuman järjestäjille (Kärsämäen 4H yms.) ja vaivaa nähneille!

Tämän kaltaisissa tapahtumisssa voisi käydä vaikka kuinka usein.

Lasten Maatalousnäyttelyssä osa I

kääntöaurat

Eilen oli mukavalla tavalla erilainen päivä, 

kun teimme kahden äidin ja neljän lapsen voimin retken Kärsämäelle 

Lasten Maatalousnäyttelyyn. 

Tapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa ja päätin kirjoittaa siitä kahteen eri otteeseen, jottei yhdestä jutusta tulisi liian pitkä.

Tähän ensimmäiseen osaan laitan kuviksi koneita, 

joita olikin tuotu paikalle mukavan paljon. 

Tämä kirjoitus sisältää "tuotesijoittelua", mutta älkää olko siitä tietävinäänkään:) 

Minulle ei ole maksettu kyseisten merkkien mainostamisesta.

Valmetti

Lasten Maatalousnäyttely oli puitteiltaan hyvin saman tyyppinen ihan oikeiden maatalousnäyttelyiden kanssa. Mittakaava vain oli pienempi ja siten lapsille sopiva. Onneksi paikalla näkyi liikkuvan myös "ei-lapsellisia", koska nähtävää oli kyllä aikuisillekin.

 

Kaikkiin traktoreihin ja muihin koneisiin sai ottaa lähituntumaa 

ja ne olivatkin kovassa käytössä koko ajan. 

Voi vain kuvitella miten hienolta pienestä isännästä tai emännästä

tuntuu istua itseään monta kymmentä kertaa suuremman traktorin ohjaimiin 

ja kuvitella samalla niittävänsä heinää.

Jotkut koneet olivat jopa niin suuria, että kaikki eivät kyytiin uskaltaneet.

puimuri

Paikalla oli myös monenlaisia myyntikojuja, 

joista sai ostaa lähes kaikkea mahdollista metrilakusta (nam!) 

kasvomaalauksiin ja me&i-vaatteista arpoihin.

Massikka, se KUNNON TRAKTORI:)

Viiden euron sisäänpääsylipulla sai ajaa mönkijällä niin paljon kuin halusi 

ja tulevaa talvea ennakoitiin jakamalla lintulyhteitä kaikille halukkaille. 

Itselleni ei ainakaan jäänyt minkäänlaista rahastuksen makua suuhun, 

niin kuin esim. retkestä Muumimaailmaan jäi 

(anteeksi vaan Muumit, mutta näin se on).

niittokone

Tämän vuoden uutuutena oli paikalle tuotu mehtäkoneita, 

mutta niistä ei valitettavasti ole kuvaa. 

Samaan aikaan, kun retkikuntamme miespuoliset jäsenet ihmettelivät mehtäkoneita, minä paimensin "pimu-osastoa" pomppulinnan luona.

Jontikka

Ilmatkin suosivat meitä, koska pilvinen sää muuttui sateiseksi vasta kotimatkalla.

Maitoauto

Maitoauto oli riemastuttava tuttavuus, 

sillä sen sisästä löytyi makuupaikka, jota käytiin myös testaamassa.

hiekkakasa

Ja iso osa ajasta vietettiin suuren hiekkakasan luona, 

jossa riitti leluja ja tekemistä suurelle lapsijoukolle kerrallaan.

Samalla opeteltiin leikin lomassa anteeksipyytämisen jaloa taitoa, 

kun lapio osui vahingossa/tahallaan väärään kohteeseen...

Kotiin tullessa taskut olivat hiekkaa täynnä.

 

Tietysti maatalousnäyttelyyn kuuluvat myös eläimet, 

mutta niiden osalta tarina jatkuu myöhemmin...

Hanomakin vuosimalli ratkeaa...

En hoksannut laittaa mitään viimeistä päivämäärää 

mihin mennessä kannattaa osallistua Hanomakin vuosimallin arvaamiseen/tietämiseen. Siispä käytän omavaltaista metodia ja julistan kilpailun päättyneeksi nyt, 

koska minulla on nyt hetki aikaa voittajan julistamiseen.

Tämän postauksen kuvat eivät liity aiheeseen muuten 

kuin olemalla kuvia jonkinlaisista koneista.

 Kaikki Hanomakista otetut "ei-ihmisiä-mukana"-kuvat on jo käytetty. 

Minä en ole tarkastanut oikeaa vastausta mistään virallisista papereista. 

Luotan tässä tiedossa isältä pojalle kulkevaan muistiperimään 

eli kysyin Hanomakin vuosimallin isältäni.

Ja tuo -minun näkökulmastani- aina olemassaollut traktorien kruunaamaton kuningas on vuosimallia 1966.

Yhtään täsmälleen oikeaa vastausta ei tullut, 

mutta useampi sellainen vastaus tuli, jotka heittivät ainoastaan vuodella oikeasta.

Päätin arpoa voittajan näiden neljän joukosta, 

jotka olivat arvanneet ainoastaan yhdellä vuodella pieleen. 

Täytyy kyllä sanoa, että itse en olisi osannut arvata yhtään mitään. 

Koneiden vuosimallit ovat minulle aivan yhtä selkeää kuin heprea muurahaisille

(tai mistäpä minä muurahaisten kielipään tiedän).

No, jokatapauksessa arvonta suoritettiinn ja onnettaren apulaisena sai kyseenalaisen kunnian (ainakin omasta mielestään) toimia puron varren isäntä.

Voittajaksi arvottiin.......

Savun ja Vimpan tarmokas emäntä, MaiMa!

Onnittelut hyvästä arvauksesta/tiedosta!

Pieni palkinto toimitetaan lähiaikoina:)

Niitetyn heinän tuoksua

Tänään en sano sanaakaan siitä, että ilmassa tuoksuu ja tuntuu syksy.

Tänään en ajattele, että lauantaina on jo syyskuun ensimmäinen päivä.

Tänään en edes odota syksyä, en sytytä kynttilöitä keittiöön, 

enkä mieti, joka kehtaan kaivaa vanhat joululehdet esille.

Tänään ei syksytä, sillä ilmassa tuoksuu niitetty heinä.

Ja niitetyn heinän tuoksu on hyvä tuoksu.

Se on kesän tuoksu, työn tuoksu, kodin tuoksu, maan tuoksu.

 Vaikka täysi maalaistyttö olenkin, niin sen verran on tullut kaupungissa asuttua, 

että osaan arvostaa tätä maisemaa. 

On ollut aikoja, että olen syvästi ikävöinyt maalaismaiseman keskelle.

Joku toinen sanoisi tulevansa hulluksi keskellä "ei-mitään",

mutta minä tunnen olevani täällä keskellä kaikkea. 

Kun minulle iskee hetkellinen mielihalu päästä katsomaan kaupungin vilinää,

se onnistuu hyvin helposti. 

Alle puolessa tunnissa pääsen paikkaan, 

jossa on liikennevalot muuallakin kuin huoltoaseman pesuhallissa 

ja tunnin sisään ehdin jo ihan kunnon kokoiseen kaupunkiin.

Tältä pellolta tehdään rehua vielä tämän päivän aikana. 

Eilen illalla hämärän vaihduttua pimeydeksi ruoho niitettiin 

ja nukkumaan mentäessä oli vielä käytävä ulko-ovella nuuskuttamassa yöilmaa:) 

Tänään tuntui suorastaan ylelliseltä makoilla sängyllä imetyspuuhissa 

ja samaan aikaan avonaisesta ikkunasta tulvi tuoreen heinän tuoksut sisälle.

Niin, minähän en tuota rehua tee.

 Minä saan ainoastaan nauttia rehunteon "sivutuotteena" syntyvistä aistinautinnoista. 

En tiedä ehtivätkö varsinaisessa rehunteossa uurastavat ilmoja nuuhkia. 

 Toivottavasti edes vähäsen.

Ilmat ovat olleet tänä kesänä sen verran oikulliset,

 että työhommissa on taottava silloin, 

kun rauta on kuumaa ja etana lupaa poutaa.

Kuulostaako liian imelälle? 

Liialliselle maalaiselämän romantisoimiselle?

Ehkä.

 Ei täällä todellakaan aina ruusuilla tanssita. 

Mutta siitä en anna jälkeen,

 että viljelty pelto antaa paljon muutakin kuin ruumiin ruokaa eläimille ja ihmisille. 

Se ravitsee myös sielua.

 Ainakin minun.