Tammikuun tuumailut

Aloitetaanpa alusta.

Sähläsin jo niin, että julkaisin aloittamani luonnoksen, 

poistin sen, luulin löytäneeni ja kadotin kokonaan.

Tarkoitukseni oli vain todeta, 

että minua on muutaman kerran tähän astisen elämäni aikana 

sanottu tylsäksi ja ennalta-arvattavaksi ihmiseksi.

En käy kiistämään.

Tästä ennalta-arvattavuudesta johtuen päätin jatkaa viime vuotiseen tapaan 

"kuukausiraporttien" kirjoittamista.

Ei siis mitään uutta auringon alla eikä myöskään Puron varresa.

Tammikuu on ollut postaustahdin suhteen säälittävä.

Kun ei ole kameraa, tuntuu ettei ole kirjoitettavaakaan.

En vieläkään omista sellaista puhelinta, 

jolla saisi otettua edes etäisesti tunnistettavia kuvia.

Joudun siis kuvailemaan iskämiehen kameralla silloin,

kun mies ja kamera osuvat tälle tontille.

Ja osuvathan ne, mutta harvemmin silloin,

kun edessäni on jotakin, jonka haluaisin kuvata.

Mutta asiaan, mitä ovat olleet tammikuun tuumailut 2014?

T- tummuus

Vuosi alkoi lumettomana ja pimeänä.

Päivän pitenemistä ei huomannut, 

vaan tuntui aivan päinvastaiselta.

Jatkuva hämäryys ja pimeys alkoivat syödä naista siinä määrin,

että minusta tuntui kuin kaikki reippaus ja ilo olisivat kadonneet.

En muista koskaan aikaisemmin reagoineeni 

pimeyteen niin voimakkaasti kuin tänä vuonna.

Minähän olen aina tykännyt hämärästä ja pimeästä vuodenajasta.

A- Anneli ja Onneli

Virallisesti nuo nimet menevät juuri toisessa järjestyksessä ainakin silloin,

kun puhutaan elokuvateattereissa pyörivästä uudesta kotimaisesta 

koko perheen elokuvasta "Onneli ja Anneli".

Kävin lasten kanssa katsomassa sen viime sunnuntaina.

Ja voi että miten ihana elokuva se oli:)

Täynnä hyvää tuulta, ihanaa väri-ilottelua, kommelluksia, 

hauskoja hahmoja ja tietenkin onnellinen loppu.

Suosittelen lämpimästi!

Eikä tuo elokuva ole mikään pelkkä lastenelokuva.

Itse ainakin viihdyin sen parissa loistavasti.

M- mahdollisuudet

Joku vanha sanonta väittää, että jokainen päivä on uusi mahdollisuus.

Ja niin se kyllä onkin.

Aina uuteen päivään ei jaksa suhtautua uutena mahdollisuutena, 

mutta eikö sekin ole aika hyvin, 

jos edes silloin tällöin jaksaa niin ajatella:)

Ei sitä aina tarvitse olla yltiöpositiivinen.

M-maltti

Maltti on valttia, joo.

"Herra anna minulle rohkeutta muuttaa ne asiat jotka voin,

kärsivällisyyttä (malttia) hyväksyä ne asiat joita en voi muuttaa ja 

viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan."

I- iltasyöminen

Oih ja voih...

Ennalta-arvattavuuden lisäksi olen myös itsekuriton.

K- kuura

Kaiken pimeyden ja rapakon jälkeen se tuli: lumi ja pakkanen.

Kuin korvauksena kaikesta synkkyydestä 

luonto on näyttänyt meille tässä kuussa myös kauneinta talvea. 

Kuura on huurruttanut pihapuut, koristanut ikkunat 

ja välkehtii kauniisti auringon valossa.

Myös sivuovi jäätyi kiinni, mutta ei se haittaa 

(eipähän tarvitse miettiä illalla, onko se lukossa vai ei...).

U-uni

Maistuu niin lapsille kuin aikuisille erityisesti aamuisin.

 

U-ulappa

Tällä hetkellä yksi Puron varren asukkaista seilaa -toivottavasti turvallisesti- 

kohti naapurimaan pääkaupunkia.

Olkoon merenkäynti vähäistä ja maisemat ulapalla kauniita.

Näihin tuumailuihin päättykööt postaukset tammikuun osalta.

Vielä muutama päivä tätä kuuta jäljellä,

mutta palataan linjoille taas helmikuussa.

Perjantai

Se on taas perjantai.

Tuntuuko perjantai jotenkin erilaiselta nyt,

kun on töissä?

Ei juurikaan.

Ehkä suurin syy on siinä,

että työpaikka on kotona

ja työ itsessään aika pitkälle samaa mitä olen tehnyt muutenkin viime vuodet.

Viikonloppujen ehdottomasti mukavin puoli on siinä,

että aamuisin ei tarvitse tuijottaa kelloa 

ja hoputtaa eskarilaista ja koululaista lähtemään ajallaan. 

Muuten elämänrytmi Puron varresa on viikonloppuisin 

aika pitkälle samanlainen kuin arkisinkin. 

Sillä tavalla kaikki vaan sujuu niin paljon mukavammin.

Perjantai-illan "huipennus" on viikkosiivous.

Jee! Huutavat kaikki lapset kuorossa.

Minulla on se periaate,

että siivous ei ole yksistään minulle kuuluva työ,

vaan siihen osallistuvat kaikki,

jotka tässä talossa asuvat.

Ja sekös kaikkia kismittää,

mutta niin vain tuli siivottua tänäänkin.

Tässä muutamia kuultuja puheenkatkelmia siivouksen lomassa:

"Mää niiiiiin vihaan tätä",

kuului esikoisen huoneesta samaan tahtiin imuroinnin rytmin kanssa.

"Miksi aina minä jouvun kerämään kaikki lelut?",

vanhin neitokainen mutisi omassa huoneessaan.

"Oho, enpäs muistanut",

sanoi Nanna, kun hänet yllätettiin leikkimästä, 

vaikka puhe oli kerätä legoja.

"Isi sanoi ei", tuumasi Nelly erittäin myrtyneenä, 

kun häntä jollakin tavalla rajoitettiin.

Tähän mutinaan tuskin koskaan tulee muutosta. 

Elleivät lapset sitten muutu siskoni ja T-serkkuni kaltaisiksi.

Tuo kaksikko tekee poikkeuksen kaikkien siivouksen vihaajien joukossa:)

Minunkin sietäisi ottaa heiltä oppia.

Terveisiä vaan ja hyvää viikonloppua kaikille!

p.s. Kuvat ovat Kasperin ottamia

Tavallisia tammikuun touhuja

Kameran hajoaminen vaikuttaa postaustahtiin heikentävästi.

Kun kuvaaminen on isännän puhelimen varassa,

kaikki spontaanius on hävinnyt.

Omalla luurillani voi ainoastaan soittaa ja kuuluvuus on kuulemma heikko,

joten enää ei voi pitkin päivää räpsiä lapsista päättömiä kuvia niin kuin ennen:)

Toivomus olisi, että tähän kamera asiaan saataisiin jonkinlainen selvyys lähiaikoina.

Takapihan terijoensalavien viimeinen palvelus

Mitä sitten kuuluu Puron varteen?

Tavallisia tammikuun touhuja.

 Pakkanen löysi viimeinkin tiensä meille ja onkin paukkunut oikein kunnolla.

Leivinuuni on lämmennyt ahkerasti, samoin sauna.

Viikonloppuna juhlittiin oikein urakalla,

kun lauantaina serkkupoika vietti häitään 

ja sunnuntaina meidän Nelly-neiti piti "juhlavastaanoton" 

saavutettuaan kaksivuotiaan korkean iän.

Maisemat ovat tällä hetkellä huikaisevan kauniita,

kun valkoisena kimaltavat puut hohtavat kilpaa sinisen taivaan kanssa

ja kaiken kruunaa kauan kaivattu auringonpaiste.

 Uusi viikko on alkanut täysin vanhoin kujein,

paitsi lapsille, jotka ovat päässeet taas kukin vuorollaan 

Savon-tätin huomaan mummulaan yökyläilemään.

Koittakaahan pysyä sulina.

Pipo päähän ja nokka kohti kevättä.

Kaksivuotias

 Tänään paistoi aurinko pitkästä aikaa.

Se tunki säteensä sisälle ikkunoista,

joita täplittivät monet rasvaiset käsien ja sormien jäljet.

Säteet valaisivat lattian,

jonne hetkeä aikaisemmin oli kaadettu koko mittava dublo-legolaatikko.

Säteet jatkoivat matkaansa ja löysivät parittoman kengän olohuoneen nurkasta.

Sohvan alle kurkkiessaan säteet tavoittivat puoliksi syödyn leivän ja

ison määrän leikkieläimiä, 

joista suurimpana Kisu-sonni oli saanut häädön jonkun erimielisyyden takia.

Säteet kurkkivat sinne ja tänne 

ja hetkeksi saivat kullata vaaleat kiharat, 

jotka hulmusivat niiden omistajan juostessa hippaa isosiskonsa kanssa.

Säteet arvelivat, 

että ympärillä oleva "elämä" lienee suurimmaksi osaksi

neiti-kiharapään aikaansaannosta.

Tässä vielä tummatukkaisena

Kaksi vuotta sitten saimme Puron varteen potran tyttövauvan 

ilmiselvästä "poikamahasta" huolimatta:)

En rupea tässä huokailemaan, miten nopeasti aika on rientänyt.

Se nyt vain sattuu rientämään ja me yritämme pysytellä mukana.

Elämää nämä vuodet ovat olleet täynnä.

Totisesti.

Tänään aurinko on paistanut ja pakkanen paukkunut meidän Nellylle.

Hänellä on nauravat silmät, luja tahto ja kova ääni.

Hän on kaikkea sitä,

 mitä isosisko-Nanna tiivisti yhteen lauseeseen muutama päivä takaperin: 

"Onneksi meillä on tuo pikkusisko-Nelly".

n. puolivuotias

p.s. Synttäreiden kunniaksi pinnasänky vaihtui isojen tyttöjen sängyksi pari päivää sitten.

Hyvin nukuttaa:)

Härkäviikot ja reikäleivät

...vai miten se sanonta menikään,

kun tulee puhe joulunpyhien jälkeisestä ajasta?

Sillä taidetaan kuitenkin tarkoittaa tätä aikaa,

kun joulu on enää muisto vyötäröllä 

ja arki pyörii eteenpäin tuttuja uomiaan,

eikä kovin mitän erikoista ole näköpiirissä.

Tuttua, turvallista ja ehkä vähän tylsääkin.

Pimeys, joka ainakin allekirjoittaneet sai totaaliselle nollatasolle,

on rahtusen väistynyt lumikerroksen tieltä.

On se kyllä jännä, miten jo aivan ohutkin kerros lunta, 

saa kaiken näyttämään ihan toisenlaiselta. 

Viime yönä ihailin kuuta ja yöllistä TALVImaisemaa.

Kaunista, pitkästä aikaa.

Mikä ei kuulu joukkoon?

Kulunut viikko on pitänyt sisällään maailman tavallisimpia asioita:

koulua, töitä,harrastuksia, vähän sairastelua, siivousta ja pyykkäystä.

Kuusi riisuttiin koristeista torstaina ja sen myötä mieleen hiipi haikeus, 

joka iskee jokaisen joulun jälkeen.

Lapsetkin olivat mietteissään, 

pitääkö tässä kokonainen vuodenkierto odottaa ennen uuden kuusen tulemista.

 Mietimme, mitä kaikkia asioita tähän vuoteen mahtaakaan mahtua, ennen uutta joulua.

Muusta ei ole varmuutta, jos elää saamme, 

niin ainakin olemme ensi jouluna vuoden verran vanhempia.

Vielä ei pääse potkuttelemaan.

Ulkona satelee lunta ja pakkastakin on.

Ehkä olisi syytä pukea väki pihalle.

Mukavaa sunnuntai-iltapäivää kaikille!

Nollataso

Nollilla on.

Niin kuin kuvasta näkyy.

Oma olo.

Yleinen mieliala.

Mutta tästä on suunta ylöspäin.

Täällä ei ole tapahtunut mitään kauheaa.

Kaikki on hyvin.

Mutta ulkona on pimeää, 

eikä pimeys ole vielä koskaan tuntunut näin ikävälle. 

Minähän olen ollut suuri "pimeyden ja hämärän puolestapuhuja" aina.

Tule jo valo.

Auttaisikohan, jos nimeäisi pimeyden uudella tavalla?

Meillä on leikkieläimiä, joiden joukossa on iso ja komea sonni.

Hieman pelottava ja kunniotusta herättävän oloinen, 

niin kuin sonnit oikeassakin elämässä.

Jostakin syystä Nelly on nimennyt tämän sonnin Kisuksi.

Eihän sellaista voi pelätä,

jota toinen kutsuu lempeästi: "Tule tänne, lakas Kisu!"

Onko siis uusia nimiehdotuksia tuolle ulkona vallitsevalle säätyypille?

 

Järjestystä elämään

En tehnyt mitään "järjestä kaikki kaappisi ja laatikkosi"-joulusiivouksia.

Marttaliiton ohjeiden mukaan siivoan kaaappini jouluksi sitten,

kun aion niissä jouluni viettää.

Näin joulun ajan alkaessa kulkea kohti loppuaan, 

rupesi mieleen tulemaan tarve järjestellä edes jotain tavaroita järkevämmin.

Minun kohdallani kaappien tai laatikoiden järjestäminen tarkoittaa myös sitä,

että konkreettisen järjestelytyön lisäksi samalla monet asiat järjestyvät 

pääkopassani oikeisiin mittasuhteisiin.

Kaikenlaista huvittavaa löytyi.

En tiennyt omistavani viittä avaamatonta kookoshiutalepussia 

niiden kahden jo avatun lisäksi. 

Kokonaisia mustapippureita löytyi kolme avaamatonta pussia 

ja jotain ihme fenkolia. 

Ei aavistustakaan,

 mitä tarkoitusta varten sellainen maustepussi on meille rantautunut. 

Lupaus tälle vuodelle: 

ennen kauppaanlähtöä tarkistan, 

onko ostoslistalla olevia mausteita kenties jo valmiiksi kaapissa.

Jollekin toiselle tuo ei ole lupaus, vaan päivänselvä asia...

 

Järjestykseen pääsivät myös pipot, hanskat, villasukat 

ja muut tykötarpeet talviseen ulkoiluun 

(kelien puolesta näyttää kyllä siltä, 

että turhaan pesin tuulipuvut ja kurahaalarit talvisäilöön).

Mikä siinä onkin, että jokainen meillä tietää mihin laatikkoon pipot kuuluvat,

mistä etsitään kinttaat ja villasukat löytyvät siitä vierestä.

Ja kuitenkin nämä asusteet ovat tuon tuostakin hirvittävässä epäjärjestyksessä.

Tuskin me mikään ainutlaatuinen perhe ollaan tässä suhteessa.

Luultavasti aika monella ne ovat ihan yhtä sekaisin,

mutta ihmetyttää se silti,

kun periaatteessa ne olisi hyvin helppo pitää järjestyksessä.

No, nyt ne ovat.

Ehkä muutaman päivän.

 

 

Tämmöistä on touhuttu Puron varresa viime päivinä.

Hetki sitten kävin pienellä kävelylenkillä.

Koski kuohui komeasti, taivas oli pilvistä paksu 

ja valoisaa ei ole ollut moneen päivään.

Onneksi pihoilla olevat lyhdyt ja jouluvalot tuikkivat kauniisti 

ja ikkunoissa loistivat vielä monenlaiset joulukyntteliköt ja -valot. 

Jotain joulujuttuja olen jo siivonnut varastoon,

mutta ikkunoissa olevat valot pidän niin pitkään, 

että tämä pimeys tuntuu edes vähän voitetulta.

Päivän olisi kai kuulunut jo jatkua,

mutta ei sitä vielä missään huomaa.

Sitä odotellessa...