Ei voi muuta kuin todeta,
että vettä on tullut koko päivän aamusta iltaan.
Lapset halusivat mennä ja olivatkin aika pitkään pihalla,
mutta silti näytti siltä,
että päivästä tulee oikein tyypillinen pitkän pitkä sadepäivä.
Ja pitkäs sadepäivät tyypillisesti kruunautuvat illan suussa riitoihin ja tappeluihin,
kun on oltu liian pitkään liian pienissä tiloissa verisukulaisten kanssa.
Pannukakku syötiin kerralla |
Iltapäivälle oli kuitenkin tiedossa vähän erilaista ohjelmaa,
kun ajelimme koko perheen voimin kotipaikkakuntamme keskustaan
MLL:n järjestämään lastentapahtumaan.
Liekö muillakin ollut tekemisen puutetta sadepäivänä,
koska tupa oli täynnä pieniä ja vähän isompiakin ihmisiä.
Tapahtuman vetonaulana oli kahden pellen esiintyminen.
Lapset tykkäsivät ja osallistuivat innokkaasti pellepariskunnan ohjelmaan,
mutta aikuiselle esitys ei suoraan sanottuna antanut yhtään mitään.
Mielestäni esitys ei olisi kärsinyt millään tavalla siitä,
vaikka lapsille olisi puhuttu ihan normaalisti lässyttämisen sijasta.
Poikapellestä oli tehty ihan totaalinen tohvelisankari
ja jonkinlainen "ei-ihan-täysillä-käyvä"-tyyppi.
Kai sen oli tarkoitus olla hauskaa, mutta minua se lähinnä ärsytti.
Koska olen ollut mukana myös sellaisissa lapsille suunnatuissa esityksissä,
joissa aikuinenkin viihtyy, en pysty tämänpäiväiselle kovin suuria pisteitä antamaan.
Mutta lapset tykkäsivät ja siksihän tuonne mentiin.
Kiitokset kuitenkin järjestäjien suuntaan,
kun olivat jaksaneet tällaisen tapahtuman pystyyn laittaa!
Eivät ne itsestään synny,
vaan ahkeruutta ja talkoohenkeä kysytään ja paljon.
Mutta olihan niissä pelleissä toki hyvääkin.
He olivat taitavia tekemään ilmapalloista koiria ja miekkoja.
Jokainen lapsi sai mukaansa oman ilmapallon,
josta oli muotoiltu joku hahmo.
Ja vieläpä ihan ilmaiseksi.
Puron varteen lähti kaksi koiraa ja miekka.
Emmyn koira oli vaaleanpunainen ja Kasperin violetti |
Nanna halusi ehdottomasti miekan. Olin varma, ettei se säily kotiin asti ehjänä, mutta erehdyin. |
Päivä kääntyy iltaa kohti ja sade jatkuu.
Kuraiset vaatteet pyörivät koneessa ja
ajatukset suuntautuvat vähitellen huomiseen perjantaihin.
Siivouspäivää pukkaa silloin...
Mukavaa illan jatkoa!
Mää oon nähny nuot samaiset pellet. Ne oli (n. 3v) sitten lähikaupungin citymarketissa. :) määki sain tuommosen koiran.
VastaaPoistaMeillä pojat tekivät tässä muutama viikko sitten tuollaisia miekkoja, kun saivat noita muotoiltavia ilmapalloja papalta tuliaisiksi. Mää en alkanut tuota muotoilemista kokeilemaan, mutta pojat kyllä oppivat nopeasti. Tekivät sitten muitakin hahmoja kuin miekkoja, vaikka miekka tuntui olevan kaikkein kivoin.
VastaaPoistaMeidän koirat eivät olleet mitenkään erityisen kestävää laatua. Autossa ne pysyivät ehjinä, mutta kun päästiin kotiin, niin ilmat alkoivat tulla pihalle. Kuvat napattiin kuitenkin:) Ja eipä sitä kai ilmapalloista puhuttaessa voi olettaakaan, että ne mitään ikuisuustavaraa olisivatkaan.
VastaaPoistaTuo eka kommentti on siis MaiMalle.
VastaaPoistaMariJ:
Tiiätkö mistä noita ilmapalloja voi ostaa? Olisi varmaan aika kivaa, kun lapset saisivat itse opetella muotoilemaan niistä mitä haluaisivat. Miekka olikin kiva, kun sillä pystyi tekemään jotakin. Koiraa saattoi vain silittää (no, onhan sekin kyllä tekemistä).
Tässä lähimmällä Kärkkäisellä näin taikuri-ilmapalloja leluhyllyjen läheisyydessä. Pussissa näkyi olevan joku ohjekin ja pieni ilmapallopumppu.
PoistaOn ollut kyllä tosi puuduttava sadepäivä.Mukava kun keksitte viedä koko perheen virkistymään.Aikuisillakin on kestämistä tällaisissa päivissä,saati sitten lapsilla.Toivottavasti tuleva kesä ei ole yhtä märkä,kuin viime kesä.Pellollekin pitäs kohta alkaa pääsemään,joten vesihanat kiinni siellä "yläkerrassa"!
VastaaPoistaEi kai sitä enää märempää voi tulla kuin mitä viime kesä oli? Kuivaa kautta toivotaan täälläkin.
VastaaPoistaKiitos tiedosta! Eiköhän niitä sitten löydy myös täältä meijän suunnalta.
VastaaPoistaSadepäivät on pitkästyttäviä, etenkin sisätiloissa vietettyinä ja ei ihme jos pikkuväen hermot kiristyy. Mukava piristys tuo pellehetki lässyydestään huolimatta. Kuivempaa viikonloppua sinne Puron varteen!
VastaaPoistaKiitos, perin harmaallta näyttää:) Ainakin vielä.
VastaaPoistaSadepäivät kyllä riipivät hermoja. Ja mulla on yleensä sadepäivinä vielä päänsärky riesana. Kiva, että pääsitte vähän sadetta karkuun ja lastenpäivään! Minuakin ärsyttää tuo lässytys. Jotkut aikuiset myös puhuvat lapsille kuin vähänjärkisille... Rehokasta lääkettä voisi olla nähdä itsensä videolta lässyttämässä... :)
VastaaPoistaSiis tehokasta piti kirjoittamani :D
VastaaPoistaVideointi olis taatusti rehokkaan tehokas tapa lässytyksen kitkemiseen:)
VastaaPoistaIlman muuta! :D MUU!
VastaaPoista