tiistai 25. kesäkuuta 2013

Juhannusreissulla osa II: "Serkkula"

Jatkokertomus juhannusreissusta jatkuu...

Etelä-Pohjanmaan pääkaupunki jäi taakse ja matka jatkui vielä tunnin verran.
Aurinko paistoi ja maisemat olivat parasta,
mitä Suomen kesästä voi löytää.
Vihreää ja vehreää joka puolella.
Tänä vuonna juhannusta todella voi sanoa keskikesän juhlaksi.
Joskus on tuntunut siltä, 
että juhannuksen saapuessa kesä ei ole saapunut vielä ollenkaan.

Tätilän virikkeet tekivät tehtävänsä ja yksi jos toinenkin uuvahti matkalla.
Huomatkaa erittäin ergonominen nukkuma-asento.
Niskatyyny?
"Mää en taho."

Päätepysäkki oli serkkulassa.
Pihalla temmelsi kuusi pellavapäätä, joilla kaikilla on suuri ääni.
Pyörällä rälläilyä, kiikkumista, muutama kaatuminen, 
hiekkalaatikko, leikkimökki, majan rakennusta... tekemistä riitti.
Kivat raparperilaatat yläkuvassa ovat serkkulan äidin tekemät.

 Juhannusaattoiltana teimme jotakin hyvin poikkeavaa eli grillasimme;)
Syömäpuoli tuli kyllä hoidettua sen verran tehokkaasti,
että loppukuu saakin mennä huomattavasti kevyemmällä tankkauksella.

 Elämän pieniä iloja:
serkun kanssa jaetut viinirypäleet.

Jatkoa seuraa...

6 kommenttia:

  1. Kivalta kuulostaa teidän juhannus. Helkät kolvani voivat vain kuvitella millainen äänimaisema kuudesta serkuksesta on lähtenyt... :-D Ihan alkaa tehdä mieli maissia ja makkaraa tuota kuvaa katsoessa, niin ja mansikkakakkua, joka näytti ihanalta edellisessä postauksessa!

    VastaaPoista
  2. Rupesin tässä noita kuvia katsellessa miettimään, milloin mää oisin viimeks grillannu. Totesin, että en koskaan! :D Isoveli grillasi mummolassa viime kesänä, mutta mää en syönyt silloinkaan mitään, kun ei ollut nälkä. Mulle varmaan tuo olisi oikeasti ollut poikkeava hetki. ;)

    Oon muuten katellut noita kuvia teidän kuopuksesta, ja vaikket laitakaan naamakuvia, niin jotenkin Nelly muistuttaisi Emmyä tosi paljon. :) Kiva nähdä pieninkin kohta taas livenä, ei mene enää kauan!

    VastaaPoista
  3. Ihania iloja! Miten mukavaa onkin, kun on saman ikäisiä serkkuja. :)

    Meillä grillattiin kyllä makkaraa, maissia, lihaa, kanaa, herkkusieniä pekonikääreessä, tomaattia sinihomejuustolla, ananasta ja kesäkurpitsaa. Ja grillaamisesta on tullut vähitellen tuttu juttu.

    Hienot nuo raparperinlehtilaatat. :)

    VastaaPoista
  4. Outi:
    Kyllä, helkät kolvat olisivat voineet soida hetken aikaa:)

    MariJ:
    Emmy ja Nelly muistuttavat toisiaan, vaikka toisaalta Nelly tuntuu välillä olevan meidän lapsista se kaikkein eniten "itsensä näköinen". Mutta jos vauvavuoden kuvia katsoo, niin yhdennäköisyys on selvä. Kiva, että kohta nähdään:)

    Riikuska:
    Serkut ovat kyllä suuri ilo. Teillä on olleet mahtavat grillailut, kun noin monenlaista ootte tehneet. Me grillattiin myös lihaa makkaroiden lisäksi ja nyt rupesi tekemään mieli kasviksia. Halloum-juusto on muuten kans tosi hyvää grillattuna.

    VastaaPoista
  5. Tuo helkät kolvat on ihan huippu:) Kyllä juhannuksena saakin grillailla ja reilusti. Hyvältä näyttää teidän eväät. Varmasti on lapsosilla ollut hauskaa yhdessä temmeltää ja ilmeisesti sielläkin sää suosi niin saattoi ulkona olla.

    VastaaPoista
  6. Sää suosi pääpiirteissään erinomaisesti. Aattona ei oikeastaan ois voinut enää parempaa säätä edes toivoa. Kyllä sadettakin saatiin, mutta suurimmaksi osaksi mainio juhannus myös ilmojen osalta.

    VastaaPoista