torstai 10. lokakuuta 2013

Todennäköisyyslaskentaa

Kun joskus viime vuosituhannen puolella olin lukiossa,
tykkäsin matikan tunneilla todennäköisyyslaskuista.
Jostakin käsittämättömästä syystä ne olivat minusta hauskoja 
ja koin ne myös aika helpoiksi
 -yleensä.
Nyt en muista enää yhtään, miten todennäköisyyslaskuja laskettiin.

Jos minun olisi pitänyt kaksi kuukautta sitten ratkaista 
seuraavanlainen todennäköisyyslasku, 
olisin silmää  räpäyttämättä uskaltanut sanoa, 
että tulos ei voi olla kovinkaan paljon yli yhden prosentin, 
voisi jäädä jopa sen alle.
Vai mitä sanotte tästä:

Mikä on todennäköisyys, 
että keskiviikkona lokakuun 9. päivänä
 PeePee syö herkullista pitsaa Seinäjoen Rossossa noin klo 21? 
Sitä ennen hän on nauttinut puolitoista tuntia 
Seinäjoen ja Vaasan kaupunginorkestereiden konsertissa 
Harry Potter-elokuvien musiikista. 
Konserttiseuranaan hänellä on alikersantti-täti 
ja pitsalle tulee mukaan PeePeen Liedossa asuva serkku.

Elämä on yllätyksiä täynnä.
Eilen illalla tämän laskun tulos oli täydet 100%.

p.s. Kamera unohtui kotiin... 

Ja varmuuden vuoksi tiedoksi heille, 
joille Suomen kartta ei ole ihan tuttu:
Puron varsi, Seinäjoki ja Lieto mahtuvat samalle kartalle vasta, 
kun siihen on piirretty 550km pitkä viiva...

13 kommenttia:

  1. no huh huh...aikamoinen matka :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta ja matkasta huolimatta kaikki samassa kaupungissa:)

      Poista
  2. Hyvää tekee kotiäidin välillä irrottautua "ruttiineista" ja olla ihan eri atmosfääreissä.Kotiajäävätkin arvostavat sitten äitiä ja työpanosta ehkä arvostavammin.Ikävääkin varmaan podettiin puolin ja toisin.Aikamoinen yhteensattuma oli tuo yhteinen pitsatuokio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oonkin sitten ihan viikkovillissä, enkä yhtään osaa aatella, että mikä päivä on.

      Poista
  3. Oli kyllä tosi mukavaa nähdä ihan yllättäen! Mahikset olivat pienet, joten tämä tsäänssi täytyi ehdottomasti hyödyntää :) Olin ollut päivän töissä ja matkustanut illan junassa. Edessä olisi ollut tylsät loppuillan tunnit hotellihuoneessa ja seuraavana päivänä kirjastojohtajille suunnattu koulutuspäivä vedettävänä ynnä päälle palaveri ja siitä kotiin iltajunalla. Joten olin enemmän kuin iloinen, kun sain tähän väliin virkistävän hetken mahtavassa seurassa! ;) Kiitos vielä! Joskus polut vievät yhteen enemmän kuin sattumalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä sangen huvittava sattuma. Onneksi saatiin se hyödynnettyä:) Kiitos itsellesi!

      Poista
  4. Hienoa, että pääsit reissuun! Tuosta todennäköisyyslaskennasta. Mä en koskaan sitä tajunnut enkä osannutkaan. Puhukoot todennäköisyydet mitä vaan, on se hyvä välillä yllättyä ja yllättää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En määkään tuota tehtävää ois enää osannut laskea:)

      Poista
  5. Aika hassu juttu :) Siinä kirjaimellisesti menivät serkukset toisiaan puolitiehen vastaan. Oliko hyvä konsertti? Kaupunginorkatko soittivat yhdessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konsertti oli hyvä. Harry Potter-elokuvat ei oo koskaan olleet mun suosikkeja, kirjat sitäkin enemmän. Mutta musiikki oli hyvä ja varsinkin oikean sinfoniaorkesterin soittamana. Ja kyllä, siinä soittivat sekä Seinäjoen että Vaasan kaupunginorkat yhdessä. Atso Almila johti ja juonsi. Eikös se oo teiltäpäin?

      Poista
    2. On se, mukava tyyppi ja osaa hommansa lisäksi vielä juontopuolen. Varmasti hieno elämys.

      Poista