Vuoden viimeinen kuukausi.
Vuoden viimeisen kuukauden viimeinen päivä.
Vuoden viimeinen kuukausikatsaus.
J -juhla
Joulukuu on minusta vuoden juhlallisin kuukausi.
Ensin vietetään adventtia,
sitten juhlitaan Suomen itsenäisyyttä,
sitten eräällä bloggaajalla on synttärit;)
tulee varsinainen joulu ja
joulun jälkeen on uuden vuoden aika.
Juhlaa siis kerrakseen.
O - oleminen
"Kun sais olla vaan".
Tämä ajatus käy mielessä usein.
Ja sitten, kun se oleminen tulee mahdolliseksi,
ei se enää tunnukaan niin tärkeältä.
U - unentarve
Liekö tämän jatkuvan hämärän syytä,
mutta unentarve tuntuu paljon suuremmalta kuin kesällä.
L - liukkaus
Sitä on riittänyt ihan kotitarpeiksi tänä vuonna.
Nurmikon päälle en viitsinyt hiekoittaa,
vaikka tarvetta siihenkin olisi ollut.
U - ulkokengät
Tarvisin uudet.
En löytänyt kuin yhdet liian kalliit.
En ostanut.
"Kaikki töin", sanoi Nelly puolessa välissä joulukuuta... |
K -kuukausipalkka
Pitkästä aikaa.
U -uskallus
Sitä tarvitaan joka päivä ja sitä toivon lisää.
U - uuuu niin kuin taustalaulu
En ole koskaan oppinut laulamaan toista ääntä
tai taustoja millekään kappaleelle.
Olipas monta uuta....
Emmyn eskariaskarteluja |
"Säilyttäköön uusi vuosi sen, mitä rakastat.
Tuokoon tullessaan sen,
mitä kaipaat.
Vieköön mennessään sen, mitä taakkana kannat."
Haluan toivottaa kaikille blogini lukijoille hyvää ja siunattua Uutta vuotta 2014!
Oikein hyvää uutta vuotta puron varteen !
VastaaPoistaKiitos, samoin sinulle!
PoistaTuo uudenvuoden toivotus oli ihana. Se luki lehesä ja piti ottaa oikee kuvaki siittä :) mukavaa uutta vuotta!
VastaaPoistaMinustakin se on ihana. Sisältää lyhyesti ja ytimekkäästi kaiken olennaisen. Itse bongasin sen facebookista. En tiedä yhtään, kuka onkaan se taitava, joka on osannut tiivistää kaiken hyvän näin ytimekkäästi.
PoistaMukavaa uutta vuotta sinulle myös!
Tuo uudenvuoden toivotus oli ihana. Se luki lehesä ja piti ottaa oikee kuvaki siittä :) mukavaa uutta vuotta!
VastaaPoistaSiunattua uutta vuotta puron varteen!
VastaaPoistaSamoin riikuska sulle ja koko perheellesi!
PoistaOikein mukavaa tätä vuotta teidän perheelle! :) Meille tämä alkava tammikuu tulee olemaan "juhlakuu", sen jälkeen saakin loppuvuoden rauhoittua. ;)
VastaaPoistaSamoin, samoin. Hyvää loppuvuotta! Teillä onkin osunut tammikuulle useampia juhlia. Sitten vaan loppuvuosi rennosti:)
PoistaHappy New Year! Tänään voi kuunnella vaikka YouTubesta Abban laulamana tuon uudenvuoden viisun. Vettä sataa ja eilisestä lumesta on muisto vain jäljellä. Toivossa eletään, että sitä vielä tulee..
VastaaPoistaHappy, happy New Year! Vettä on tihuuttanut täälläkin ja huomaan, että jonkinlainen kaamosmasennus yrittää päästä vallalle. Yritän työntää sitä loitommalle.
Poistahyvää uutta vuotta täältä petäjäkankaalta myös
VastaaPoistaKiitos, kiitos! Sitä samaa sinne myös!
PoistaKaikensorttista hyvinvointia ja terveyttä koko perheelle koko pitkäksi vuodeksi eteenpäin.
VastaaPoistaKiitos, sitä samaa teijän väelle!
Poista