lauantai 7. joulukuuta 2013

Jouluruuhkassa

En yleensä koe, että ottaisin joulusta mitään stressiä tai suurta paniikkia.
Joulu tulee, valmistelin minä sitä tai en.
Leivon herkkuja jouluksi ja koristelen kotia joulukuntoon siksi, 
että ihan vilpittömästi pidän siitä hommasta. 


On kuitenkin yksi paikka, 
jossa poden jonkin asteista jouluahdistusta: kauppojen jouluruuhka.
"Ahistus" alkaa siitä, että ajan tupaten täynnä olevan kaupan parkkipaikalle 
ja yrittän epätoivon vimmalla löytää jostakin sellaisen kolon, 
johon pienen tila-auton saisi sujuvasti tungettua. 
Minkäälaiset taskuparkkeeraukset 
tai muut vastaavat, lähes akrobatiaa vaativat pysäköintimenetelmät,
 eivät minun kohdallani tule kuuloonkaan.
Tarvittaessa jätän auton e-ritä-täin kauas ja kävelen... 
asia, josta mieheni jaksaa repiä huumoria vuodesta toiseen.

Kun viimein pääsee kauppaan sisälle,
joka paikka on tietenkin täynnä joulukansaa.
Vaikka kuinka olisi kotona lähtiessä miettinyt ja ylös kirjannut asioita,
joita kaupasta pitäisi mukaansa ottaa, 
aina jotakin (tärkeää) unohtuu.
Viimeistään hedelmä- ja vihannesosastolla tulee sellainen olo,
että nyt äkkiä kotiin.
Olo on kuin sohjoon juuttuneella polkutraktorilla: 
ei oikein suju...mikään.


Tämän päiväisen jouluruuhkan jälkeen en haluaisi sinne enää palata.
Tiedän kuitenkin palaavani.
On tavaroita, jotka eivät kävele itsestään Puron varteen.
Ehkä seuraavalla kerralla täytyy yrittää olla paikalla heti ovien avautuessa,
jos silloin olisi vähemmän vilskettä.

Rentoa lauantai-iltaa!
Olisi hauska kuulla, onko blogin lukijoissa sellaisia, 
jotka tykkäävät jouluruuhkista.
Uskon, että niitäkin löytyy.

10 kommenttia:

  1. En tunnustaudu ruuhkaa rakastavaksi, en jouluna sen enempää kuin muulloinkaan. Sopivassa mielentilassa toki katseleminen ja kaiken kauniin hypistelemin on kivaa. Laittelin tänään loput joulukoristeet paikoilleen ja totesin, että onneksi näitä ei ole kovin paljoa. Äitin tekemä tonttuperhe on ylivoimaisesti ihastuttavin koristus. Olkkari ei sen jälkeen kaipaa kuin kynttilöitä ja kuusen. Tänne hipsi tänään lunta ja maisema on kuin postikortista. Tauti ei vieläkään osaa päättää iskisikö päälle vai ei. Naukkailen vaarin tyrnejä ja yritän uskoa niiden voimaan. Mukavaa toista adventtia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi laita nyt kaikin voimin vastaan sille flunssalle. Jospa kuitenkin säästyisit. Villasukat jalkaan yöksi ja pitkät unet, jos mahdollista. Rauhallista adventtia myös postikorttimaiseman keskelle:)

      Poista
  2. Täällä ilmoittautuu yksi ruuhkien inhoaja. Nykyisin välttelen aina ruuhkaisia aikoja niin hyvin kuin taidan. Jos tiedän, että ruuhkaa on tulossa, menen kauppoihin heti aamulla. Eilen kävin tekemässä muutamia jouluostoksia ja varustauduin kokemuksen rintaäänellä näin: päälle mahdollisimman kevyet vaatteet, eli toppatakki ja villapusero kotiin. Jalkaan hyvät, kevyet kengät. Tarkka ostoslista puhelimeen, yliviivaus, kun asia on hankittu. Kun lista on tyhjä, äkkiä ulos. Ja ennen kaikkea: menin yksin. Enää en edes kuvittele, että voisimme lähteä koko perheellä jouluostoksille kauppakeskuksiin. Itse en siitä ainakaan nauti, enkä usko muidenkaan meidän perheessä nauttivan. Kumpikaan pojista ei ainakaan eilen protestoinut kotiin jäämistä :)

    Kyllähän jotkut pitävät vilinästä, ja on siinä oma tunnelmansa. Joskus opiskeluaikoina muistan, kuinka oli mukavaa välillä mennä hälinään ja hyörinään ihan vain katselemaan. Nykyisin, jos hälinän tarve iskee, menen mieluummin jonnekin massatapahtumaan, joka on ulkona. Kuumat kauppakeskukset jouluruuhkassa eivät vain ole mun juttuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin hälinät ja hulinat on mukavia silloin, kun ei ole mitään pakollista ostettavaa. Saa vain mennä fiiliksen mukaan ja katsella. Mutta tuo kauppaan meno heti aukeamisen jälkeen on erinomainen idea ja itse suosittelen sitä kans kaikille, joilla siihen vain suinkiin on mahdollisuus.

      Poista
  3. Mää en tykkää käydä kaupassa mihinkään aikaan vuodesta, vältän sitä viimeiseen saakka. Ruokaostoksillakin käyn vain kerran viikossa, eli sekin on karsittu minimiin. Onneksi netistä saa tilattua nykyään monenlaista, ja jos saa vielä Matkahuollon kautta, niin voi hakea ne näppärästi tuosta Siwasta eikä tarvi edes Postissa jonottaa. Omien poikien joululahjat (kummallekin siis vain yksi paketti) tilasin Prisman verkkokaupasta ja noudin ne näppärästi Prisman infopisteestä, ei tarvinnut siis sielläkään kierrellä eikä etsiskellä. Ja senkin tein jo hyvissä ajoin marraskuussa. ;) Mää pidän joulukuun "älä osta mitään, jos ei ole aivan pakko" -kuukautena, toisin sanoen vain välttämättömät ruokatarvikkeet käyn hakemassa, että pysytään hengissä. Tai no, tämä on muutenkin sellainen "älä tee mitään" -kuukausi, jolloin pysyn visusti peiton alla liikauttamatta eväänikään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verkkokaupat on tungoksen vihaajille hyvä keksintö. En ole muuten tullut ajatelleeksi, että Prisman verkkokaupasta voisi tosiaan tilata tavarat ja hakea ne vain infosta. Pitääpä laittaa harkintaan. Hyvää "älä tee mitään"-kuukautta!

      Poista
  4. Mä yritän myös käydä kaupassa silloin, kun kaikki muut eivät ole siellä. Joskus ajankohdan valinta onnistuu, joskus ei. Jos mulla on tarkoituksena ihan vain katsella niin silloin ruuhka ei haittaa. Jos taas olen jotain tiettyä tavaraa hakemassa ja tiedän missä se on, kuljen varsin määrätietoisin askelin oikeaa hyllyä kohti ja kaikki joiden askeleet eivät kulje samaan tahtiin, ärsyttävät minua. Ensi lauantaiksi tarvitaan siis erityinen lisäannos kärsivällisyyttä mukaan, kun aion kaikkien muiden tavoin lähteä toteuttamaan ostoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tosiaan olla "pienen pieni" mahdollisuus, että ensi lauantaina on muutama muukin liikenteessä. Meilläkin on isännän kanssa tarkoitus suunnata tonttujen kaveriksi kaupoille. Jos hyvin käy, muita kauppareissuja ei sitten tarvitse tehdä.

      Poista
  5. viimeiseen asti vältän minäkin ruuhkia,joulun alla pysyisin kotona mieluummin ku lähtisin mihinkään kauppaan:( ne joulukrääsän myynnit ku alkaa jo lokakuussa,ahistaa vaan...Pakko on ruokaa ja muuta tarpeellista perheelle hakea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä kyllä kokonaan voi kaupoista poiskaan pysyä, kun perhe pitää kuitenkin ruuassa pitää. Joka vuosi päätän, että hommaan kaikki joulujuttu ajoissa ja joka vuosi se päätös ei kuitenkaan pidä...

      Poista