lauantai 13. joulukuuta 2014

Vilinä viikko

Jos jossakin vaiheessa syksyä mietin blogin joulukalenterin tekemistä,
olen nyt tyytyväinen siihen, etten ideaa toteutusasteelle saattanut.
Täällä olisi perin harvoin avautuva joulukalenteri tänä vuonna.
Takana on varmasti koko syksyn vauhdikkain viikko,
joskaan ei raskain viikko kuitenkaan.


Olemme olleet menossa, tulossa 
ja taas menossa ja tulossa tämän viikon jokaisena iltana. 
Onneksi menot ja tulot ovat olleet sieltä mukavimmasta päästä 
ja pitäneet sisällään pääsääntöisesti hyvin jouluisia asioita.


Joululaulut, jouluherkut (ja aika monet muutkin herkut), 
joulun sanoma, tuttavien tapaaminen 
ja hauskat ohjelmanumerot ovat vuorotelleet 
iltojen kulussa viikon alusta alkaen.
 Kotosalla olemme leiponeet pariin otteeseen pipareita 
ja loppuviikosta maakin sai ohuen räntäkerroksen, 
joka kuin ihmeen kaupalla on pysynyt sulamatta.
Yllä oleva kynttiläristi valaisi kirkon portaita eilen illalla,
kun Emmy antoi muiden sudenpentujen kanssa partiolupauksensa 
lippukunnan joulujuhlan alkajaisiksi.

Mutta nyt on aika rauhoittua (hetkeksi).
Viikkoon on mahtunut niin monenmoista,
että ajatuksetkin laukkaavat vielä yhtenä myttyränä pääkopassa
ilman selkeää mielikuvaa menneestä viikosta.
Jospa ne tässä pikku hiljaa selkenisivät.
Saunasta kuuluu iloinen mekastus 
ja oma vuoroni koittaa kohta:)

Hyvää lauantai-iltaa kaikille!

8 kommenttia:

  1. Rauhaisaa lauantaita myös sinne!
    Omakin joulukalenterini odottelee joulua 2015:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kaikkia ideoita ei tarvitse toteuttaa yhden ja saman joulun aikana. Ensi jouluksikin voi jättää ideoita muhimaan.

      Poista
  2. Minullakin oli mielessä, että pitäisikö blogi joulukalenteri tehdä. Olen tullut samaan tulokseen kuin sinäkin, että luukut olisivat avautuneet varsin harvoin. Menoja ja puuhaa tuntuu piisaavan näin joulun alla kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla taisi viime vuonna olla blogissa kalenteri ja sitä oli kyllä mukava seurata, mutta kyllä siitä hommaa on. Jospa nämä menot tästä pikkuhiljaa rauhoittuvat.

      Poista
  3. Sama täällä: joka illalle on riittänyt joulujuhlia, pikkujouluja, päättäjäisiä, kokkareita ja kikkareita. Huh! Tämä viikko onneksi rauhoittaa hieman. Mukavia jouluvalmistelupuuhia teillä! Toivottavasti nähdään nyt joulun aikaan 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te taidatte olla jo joulun vietossa lähistöllä:) Viesteillään.

      Poista
  4. blogin joulukalenteri vaatii oman panostuksensa,siihen ei minullakaan oo pariin vuoteen ollut virtaa eikä mahollisuuksia.Ehkä joskus sitten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen menee kyllä yllättävän paljon aikaa, joten ehkä sitten joskus...:)

      Poista