Lapset kasvavat

Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin sanoa, aika juoksee valtavan nopeasti. 

Lapsena joulu tuntui olevan aivan äärettömän harvoin 

ja näin alkuvuodesta seuraavaan jouluun ei edes kannattanut uhrata ajatustakaan, 

koska siihen oli vielä niin mahdottoman pitkä aika. 

Nykyään joulu (ja kaikki muutkin kalenterista löytyvät päivät ja juhla-ajat) 

tuntuvat seuraavan toisiaan yhä nopeutuvalla tahdilla, kerran vuodessa. 

Ajan juoksun voi ehkä helpoimmin nähdä lapsista. 

Jotakin uutta oppia ja kehitysvaihetta putkahtelee esiin jos ei nyt ihan päivittäin, 

niin viikoittain kuitenkin. 

Pyykkirumbaa tanssiessa käteen sattuu tuon tuostakin vaatteita, 

joiden kanssa joutuu tekemään valintaa uudesta sijoituspaikasta:

 eteenpäin seuraavalle pitäjälle, kierrätykseen, roskikseen vai muistojen laatikkoon? Kaappiin näillä vaatteilla ei ole enää asiaa,

 koska niiden käyttäjä on -taas- vähän venähtänyt.

 Haikeaa, mutta ehdottomasti asiaan ja elämään kuuluvaa.

Puron varren iskämies ei ole mikään ajankulun päivittelijä (ainakaan julkisesti).

Enemmänkin hän suhtautuu jälkikasvunsa kasvamiseen 

ja varttumiseen siitä näkökulmasta, että se kuuluu asiaan ja hyvä niin.

Mutta löytyipä vaan tilanne, jossa iskämiehenkin suusta kuultiin haikean sävyistä huokailua ajan kulumisesta ja entisen ajan helppudesta tässä jokin aikaa sitten.

Iskämies oli käynyt pankkiautomaatilla nostamassa käteistä, itselleen.

Kotiin tullessa vastassa oli esikoinen, joka oli lähdössä kaverinsa kanssa uimaan. 

"Mää tarttisin rahaa uintilippuun 

ja sitten me käyään ehkä hampurilaisella uinnin jälkeen..."

Esikoisen mentyä vanhin tytöistä ilmoitti menevänsä seuraavana päivänä 

uimaan kaverinsa kanssa ja tarvitsi rahaa uintilippuun 

ja "voi olla, että käyään hampurilaisella myös..."

 Keskimmäinen lapsi huomasi, että rahanjako oli menossa

 ja tuli perimään takaisin summaa,

 jonka äiti oli häneltä lainannut useita viikkoja sitten. 

Äidillä ei taaskaan ollut käteistä, 

joten vastuu oli helppo siirtää eteenpäin: "kysy iskältä"...

Kuvan summa ei riittänyt...

Kun keittiössä oli taas rauhallista,
 iskämies laski tyhjän lompakkonsa pöydällle ja totesi (rahtusen alistuneesti):
 "Ei mulla sitten visiin ollutkaan mitään suunnitelmia mihinkään".
Sen verran hän suostui ajankulua päivittelemään, 
että totesi vielä pari-kolme vuotta sitten rahojen pysyneen hänen omissa näpeissään.