Syyskuun puolivälin kuulumisia

Syyskuu kolkuttelee puoltaväliä. Niin äkkiä ovat taas kaikki päivät menneet, että oikein itsekin hämmästyin, kun kalenteria katsoin. Mutta uskottava se on, kesä on ohi, tuuli viskoo koivujen lehtiä ympäri pihaa ja sataa. Sataa, sataa ja sataa. Jos ei muuta sanottavaa tämän kuun ensimmäisestä puolikkaasta ole, niin ainakaan ei ole ollut kuivaa, ei missään mielessä.

Pihlajat ovat hehkuneet tänä syksynä oranssinaan marjoja. Joka vuosi ei ole samanlaista loistetta niiden oksilla, mutta sen muistan varmuudella, että viisitoista vuotta sitten pihlajat olivat myös yhtä loistavan oranssin ja vihreän värisiä kuin tänäkin vuonna. Viisitoista vuotta sitten syyskuussa menin naimisiin. Tämän vuoden syyskuulla seisoin pihalla, katselin pihlajia ja mietin hieman hölmistyneenä ajan kulumista. Olo oli jotenkin epätodellinen. Viisitoista vuotta tuntuu näin kirjoitettuna pitkältä ajalta, mutta ei se siltä kyllä tunnu. En uskaltanut ajatella samaa aikaa eteenpäin.

Vastapainoa kotielämälle sain viime viikonloppuna, jolloin lähdin kolmen vanhimman lapsen ja kahden lainalapsen kanssa lippukuntamme syysretkelle Kuusamoon. Retki oli kaikinpuolin onnistunut ja ehdimme kokea monenlaisia asioita viikonlopun aikana. Lauantaina kävimme mm. melomassa ja kiersimme pienen karhunkierroksen. En ole koskaan aikaisemmin ollut yötä erossa meidän vauvoista näin varhaisessa vaiheessa ja se tietenkin jännitti etukäteen. Eppu on siis rahtusen alle 8kk ja hyvin oli selvinnyt kotona iskämiehen ja nuorimman isosiskonsa kanssa. Jonkin sortin ihmettelyä oli ollut ilmassa, sillä Eppu oli jokellellut huomattavasti vähemmän kuin yleensä, mutta muuten kaikki oli mennyt hyvin. Itseäni onnittelen siitä, että sain kaikki viisi kyytiläistäni turvallisesti Kuusamoon ja sieltä kotiin. Ajan nykyisellään autoa niin vähän, että pitemmät ajomatkat jännittävät paljon enemmän kuin ennen.

Syyskuun puoliväli päättää kuukauden ensimmäisen jakson, mutta aloittaa samalla lähes koko loppuvuoden kestävän ajanjakson, tänään on 100 päivää jouluun. Sen kunniaksi söimme tänään riisipuuroa. Vaikka ei tuo riisipuuro meillä mikään jouluruoka olekaan. Syömme sitä tasaiseen tahtiin ympäri vuoden: halpaa, hyvää ja haudekattilalla tehtynä myös helppoa. Vaikka olenkin jouluihminen ja tykkään kaikenlaisesta jouluun valmistautumisesta, niin ei täällä Puron varresa vielä mitkään joulufiilistelyt ala. Syksyn pitää ensin saada tulla ja olla ja vasta sitten on joulun odotuksen aika. Sadan päivän valmstautuminen tuntuu turhan pitkältä ajalta. Mutta heitäkin on, jotka aloittavat tänään ihan kunnolla "jouluttamisen". Facebookissa on oikein mukava hyvän mielen ryhmä, jossa erilaiset jouluhöperöt jakavat ajatuksiaan ja fiiliksiään joulusta ympäri vuoden. Niitä juttuja on ollut mukava lukea, vaikken ihan niin innokas itse olekaan. Mutta jokainen tyylillään ihan vapaasti.

Hyvää viikonloppua!