Joulumatka etenee joulukuun ensimmäiseen lauantaihin. Tämä on ollut mukavan tavallinen päivä, vaikkei kuitenkaan ihan tavallinen, koska Nelly-neitokainen ei ole ollut kotona. Hän pääsi jo aamuvarhain mummun ja pappan matkaan Savon tätiä ja serkkuja tapaamaan. Reissusta on puhuttu pitkin viikkoa, mutta aina on sanottu, ettei reissu ole ihan vielä pommin varmaa. Jos joku sairastuu tms. niin silloin reissuun ei lähdetä. Vähintään pari kertaa päivässä Nelly on kysynyt, että joko nyt reissu on pommin varma. Aamupalapöydässä näytin Nellylle pussukkaa, johon olin pakannut hänellle hammasharjan, -tahnan ja hiusharjan. Laitoin varmuuden vuoksi pussiin myös särkylääkettä ja sanoin, että mummu voi antaa tästä sitten lääkettä, jos tulee huono olo tai päätä särkee. Siihen Nelly totesi, että nyt kyllä reissu on pommin varma, kun lääkkeetkin on mukana!
Ja niinhän se oli:)
Me muut olemme koittaneet täällä kotona raivata kaikenmaailman kasoja, joita on jotenkin ihmeellisesti ilmestynyt joka paikkaan. Tuntuu siltä, että viime päivät ja melkeinpä viime viikotkin ovat olleet sen verran vauhdikkaita, että jostakin on täytynyt tinkiä ja se mystinen "jokin" on ollut siivous, joka on turhan pitkään suoritettu "roskat mattojen alle ja tavarat tuki&survo-menetelmällä kaappien kätköihin"-ajatuksella.
Mutta mikäs siinä siivouksesta luistaessa, kun sen edestä on ollut kaikenlaista mukavaa ohjelmaa. Eilinen perjantai aloitti joulukuun sekä jouluisesti että juhlallisesti. Kunnassamme on jo pitkään ollut tapana, että kaikki 4-luokkalaiset kutsutaan yhteiseen itsenäisyyspäiväjuhlaan. Tänä vuonna oli Emmyn ja kaikkien muiden 10- vuotiaiden vuoro. Juhlat olivat olleet onnistuneet: mukavaa ohjelmaa, hyvä bändi, herkullista syötävää ja ainakin tyttöjen osalta asiaan toki kuuluu jonkinasteinen tälläytyminen. Eihän se mikään juhla olisi, jos sinne mentäisiin samoissa vaatteissa kuin kouluun yleensäkin.
Illalla olimme partiolaisten kanssa osallistumassa joulumyyjäisiin ja päivän päättivät lauluharjoitukset. Alkavalla viikolla sitten nähdään, onko meidän harjoituksista ollut mihinkään. Jännittää, hirvittää ja samalla olen niin iloinen siitä, että saan taas pitkästä aikaa laulaa osana ryhmää.
Huomenna on sitten ensimmäisen adventtisunnuntai. Kuka aikoo valvoa ja odottaa puoliltaöin kuuluvaa Hoosiannaa Jouluradiosta? Itselläni on tarkoitus. Katsotaan kumpi voittaa, minä vai Nukkkumatti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti