Sunnuntaina olin töiden merkeissä käymässä Kärsämäellä. Olimme eräänlaisella rengasmatkalla ja meillä oli ylimääräistä aikaa ennen seuraavaa etappia. Ilman sen kummempia suunnitelmia poikkesimme katsomaan Kärsämäen Paanukirkkoa ihan vain tienvarsikyltin innoittamana.
Kirkko ei tietenkään ollut avoinna meille satunnaisille matkalaisille, mutta kiertelimme sitä ulkoapäin ja tutkimme muutakin ympäristöä. Kirkko on rakennettu 1700-luvun työtapoja käyttäen. Nauloja ei ollut tosiaankaan ammuttu naulapyssyillä kiinni, vaan paksut naulat näyttivät ainakin meidän maallikoiden silmiin taotuilta, mitä ne satoja vuosia sitten ovat olleetkin. Paanut, joilla kirkon seinät oli vuorattu, tuoksuivat vahvasti tervalta. Kirkko oli rakennettu samalle paikalle, jossa Kärsämäen ensimmäinen kirkko oli aikanaan seisonut.
Ulkonäöllisesti Paanukirkko ei muistuttanut ns. perinteistä kirkkoa. Vaikka yritin etsiä, en huomannut ulkopuolella edes ristiä, mikä kieltämättä vähän oudoksutti minua.
Paanukirkon vieressä oli pieni polku, joka johti muutaman muistomerkin luo. Siellä oli kyltti, joka osoitti Suomen keskipistealueeseen. Ymmärsin sen niin, että varsinaisesti emme seisoneet Suomen keskipisteessä vaan jonkinlaiselle aluellaa, jossa on mm. Suomen painopiste-keskipiste, mitä se sitten ikinä oikeasti tarkoittaakaan.
Tätä keskipistealuetta paljon mielenkiintoisempi paikka oli kaksi vaatimatonta hautaa kirkon lähellä. Haudassa lepäsi ilmeisesti seurakunnan kappalainen ja hänen puolisonsa. Huomio kiinnittyi siihen, että kappalaisen puoliso oli miestään 25 vuotta vanhempi. Mietimme työkavereiden kanssa, mikä mahtoi olla heidän tarinansa. Olivatko he onnellisia yhdessä? Olivatko he naimisissa rakkaudesta vai käytännön pakosta?
Olin aikoinaan innokas Hovimäki-sarjan katsoja ja siitä sarjasta jäi mieleen tapa, jolla seurakunta piti huolta pappien leskistä. Miehen kuoleman jälkeen leski sai jäädä asumaan pappilaan ns. armovuodeksi, mutta sen jälkeen hänen oli lähdettävä ellei hän suostuisi menemään naimisiin miehensä seuraajan kanssa (oletettaen, että seuraaja oli poikamies). Vastaavasti nuori pappismies saattoi saada kipeästi tarvitsemansa viran seurakunnasta, jos suostui naimaan edeltäjänsä lesken. Kuulostaa karulta, mutta tilanne oli kaiketi välttämätön, koska muutakaan sosiaalihuoltoa ei ollut. Olisikohan tässä Kärsämäen kappalaispariskunnan tarinassa ollut kyse samanlaisesta tilanteesta. Sen verran heidän tarinansa jäi kiehtomaan, että ehkä jossain sopivassa vaiheessa googlettelen hieman enemmän ja etsin ihan faktatietoa omien arvailujeni paikalle.
Jos siis liikut Kärsämäen lähistöllä, poikkea Paanukirkossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti