Täällä olen, vaikka blogini kertaalleen jo lopetin tai ainakin asetin sen vahvalle tauolle. Lopettaessani kirjoittamisen tänne, jätin tietoisesti takaportin raolleen, koska eihän sitä koskaan tiedä. Niin kuin en tiennytkään.
Blogin viimeisin postaus on viime vuoden lokakuulta. Kului syksy, kului talvi ja kevät. Elämä on rullannut melko tavalla entisiä uomiaan. Tuli kesä ja kesä kypsyttää ihmisen lisäksi viljan, punertaa marjat ja kasvattaa ajatuksia ja satoa. Tämän kesän melko kiireisessä tiimellyksessä huomasin toistuvasti ajattelevani kirjoittamista. Ajattelin kirjoittamista nimenomaan tänne. Mieleeni tuli ajatuksia ja huomioita ja huomasin miettiväni, miten kirjoittaisin niistä postauksen.
Aikaisemmin ajattelin, että kirjoittaisin aina myös perheen kuulumisia ja se oli yksi syy siihen miksi lopetin. Varsinkaan teini-ikäisten lasten kuulumisia ei kirjoitella äidin blogiin. Nyt ajattelen, että tämä on aivan oma juttuni, minun maailmani ja minun kuulumiseni. Lapset omine elämineen sopivasti taustalla.
Aluksi ajattelin näiden ajatusten vain tulevan ja menevän, mutta eivät ne mokomat ole jättäneet rauhaan. Töistä kotiin ajaessa on ollut aikaa miettiä. Miksi en tekisi sitä, mitä selkeästi nyt kaipaan ja tarvitsen? Eihän tähän tarvitse ikuisuuksiin sitoutua. Mutta nyt joku vetää minua tänne ja ajattelin tätä kutsua seurata. Tervetuloa mukaan, jos vielä Puronvarteen tiesi löydät:)
PeePee
p.s. Heh! Näköjään voi aika monta kertaa kertoa lyhyen postauksen sisällä ajatelleensa tai miettineensä:D Omien laskujeni mukaan kahdeksan kertaa. Mietippä sitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti