Aika aikaa kutakin

 "Kun on aikansa mietttinyt.

On tuuminut ja päässänsä asia värkännyt.

Niin silloin tietää,

että nyt on aika.

On aika laittaa piste paikoilleen.

Päättää se, minkä tietää päähän tulleen.

Sillä viisaammat sanovat,

että uutta ei voi syntyä

vanhoilla kaavoilla."

Pitkään olen jo mielessäni tai paremminkin sydämessäni tiennyt, että tämä blogi nykyisessä muodossaan on tullut tiensä päähän. Järki on harannut vastaan, koska lopettaminen tuntui sen mielestä jollakin tavalla luovuttamiselta. Luovuttamiselta mistä, kysyi sydän. En tiedä, järki vastasi ja antoi asian olla. 

Halu ja tarve kirjoittamiseen ei ole hävinnyt mihinkään. Päinvastoin, se on entistä suurempaa. Kirjoittamisen muoto on vain muuttunut sen verran paljon, että on löydettävä sopivampi tapa tuoda julki kaikki se, mitä mielessä liikkuu. 

Yli kahdeksan vuotta sitten aloitin blogin kirjatakseni ylös palasia perheemme elämästä. Niin tekivät siihen aikaan lukuisat muutkin kirjoittamisesta pitävät. Blogi oli eräänlainen julkinen päiväkirja. Mutta ajan kuluessa käy niinkin "yllättävä" asia, että lapset kasvavat ja minä heidän mukanaan. Aikoinaan oli luonnollista kirjoittaa kaikenlaisista arkipäivän sattumuksista, joita isossa lapsiperheessä riitti. Blogin perustamisen jälkeen perheemme on kasvanut vielä yhdellä lapsella ja lapsiperhearkea tulee riittämään useiden vuosien ajan. Mutta siellä lapsikatraan toisessa päässä on isoja, murrosikäisiä nuoria (tai lapsiahan he minulle aina tulevat olemaan). Kaikkein eniten minulla olisi tällä hetkellä kirjoitettavaa murrosikäisten nuorten äitinä olemiseta, mutta sitä en voi tehdä, en ainakaan tässä muodossa, jossa tätä blogia olen kirjoittanut. 

On eri asia kirjoittaa kolmevuotiaan hauskoista jutuista, haasteista ja elämästä kuin viisitoistavuotiaan. Hauskoja juttuja, haasteita ja elämää isolla eellä löytyy totisesti myös nuorten maailmasta, mutta sen ruotiminen ei enää tänne kuulu. Heillä on omat somekanavansa, joissa jakavat haluamiaan asioita, enkä halua kirjoittaa blogia niin, että pullautan osan perheenjäsenistä pois.

Minä kirjoitan tällä hetkellä paljon kynällä paperille. Nykyiset kirjoitukset ovat tämän postauksen alun kaltaisia lyhyitä ajatelmia, tajunnan virtaa ja runon tapaisia. Niitä tuntuu  nyt syntyvän. Olen ajatellut, että joitakin näistä kirjoituksista julkaisen blogin instagram-sivulla. Instagram on muutenkin se kanava, jota tällä hetkellä mieluiten seuraan, sillä monet blogit, joita olen vuosien ajan lukenut, ovat siirtyneet aika tavalla kokonaan siihen maailmaan. 

Instassa tämän blogin sivut löytyvät @kotoelamaapuronvarresa. Ne ovat julkiset, eikä lukemiseen tarvitse mitään kaveripyyntöjä esittää. Omat henkilökohtaiset instasivuni ovat yksityiset ja niihin pitää löytäää muita teitä kuin tämän kautta:)

Niinpä laitan tälle blogille pisteen. Toistaiseksi.

Voihan olla, että palaan tänne vielä kirjoittamaan. Mistä tietää, vaikka se tapahtuisi nopeammin kuin arvaankaan. Tai sitten perustan aivan uuden blogin nykyisille teksteilleni.

Kiitos tähän astisesta! Kiitos sinulle, joka olet lukenut ja jättänyt jälkeesi kommentin. Kiitos sinulle, joka olet tavatessame kertonut, että joku tietty kirjoitus on koskettanut sinua. Kiitos sinulle, joka olet käynyt täällä ja jatkanut matkaasi jälkiä jättämättä.

Lempeitä tuulia.

PeePee