Hiihto- tai pikemminkin talvi- tai kevätloman alku on sujunut vauhdikkaasti ja mukavissa merkeissä. Vaikka edellisessä postauksessa kirjoitinkin, että lista tekemättömistä töistä, jotka olisi hyvä tämän viikon aikana hoitaa, on pitkä, niin toki viikkoon saa mahtua ja mahtuu muutakin kuin kaappien puunaamista.
Lauantaina juhlistimme reippaan kummityttömme synttäreitä. Neljä vuotta on mainio ikä synttäreille, sen ikäiset osaavat ottaa niistä kaiken irti:) Kummitytön äiti oli jälleen kerran loihtinut upeat kakut kahvipöytään. Tarjolla oli siis niin silmän- kuin suunkin ruokaa.
Synttäreiden jälkeen hurautimme kolmen maakunnan mummulaan, nukuimme yön siellä ja jatkoimme aamulla vielä eteenpäin Keski-Suomeen Emmyn kummien luo. Kummien luota löytyi paitsi leikkikavereita lapsille, myös pari lammasta. Arvaatteko, kumpi näistä on Lumikki?
Eilen ajelimme takaisin kotiin vajaalla porukalla. Kasper ja Nanna jäivät vielä mummulaan ja Emmy ja Nelly tulivat kotiin. Arvelisin, että kaikki nauttivat hieman erilaisesta viikosta, sillä jos mummulassa on erityishuomio taattu, niin eiköhän sitä ole saatavilla nyt täällä kotonakin.
Eilen illalla kävin tyttöjen kanssa kävelyllä mummulassa. Sen verran liukasta oli vielä soratiellä, että iskä soitettiin hakemaan, kun taskulamppu unohtui kotiin, eikä pimeässä huvittanut lähteä liukastelemaan takaisinpäin. Käytiin puhuttelemassa myös mummulan emolehmiä. Kohta kevätaurinko paistaa lämpimästi ja silloin emot syövät rehunsa kylki aurinkoonpäin käännettynä ja ottavat kaiken irti keväästä.
Mutta nyt minä käännän kylkeni kohti keittiötä ja laitan sämpylätaikinan kohoamaan. Vaikka lapset ovatkin sitä mieltä, että mummun sämpylät on maailman parhaita, niin kyllä ne äitinkin sämpylät tekevät sen verran tiiviisti kauppansa, että lisää on leivottava.
Leppoisaa tiistaipäivää jokaiselle!
Onpas kauniita, viisaan näköisiä lehmiä kuvissa :) Mukavaa maaliskuun alkua!
VastaaPoistaTämä kuvassa oleva emolehmärotu on kauniin ruskeaa. Viisaita ne ovat myöskin ja nimensä mukaisesti emoja: hoitavat vasikkansa itse ja pääsääntöisesti tekevät sen hyvin.
PoistaMukavaa maaliskuuta sinullekin!
Jestas miten upeita kakkuja pääsitte maistelemaan,Kyllä multa jäis moiset leipomatta.Mukavaa hiihtisviikon jatkoa ja intoa rästitöiden tekoon ,mutta kohtuus pitää kuitenkin muistaa!
VastaaPoistaKakut olivat niin kauniita katsella kuin hyviä syödäkin. Rästityöt ovat edenneet kohtuudella....
PoistaNyt on ihan pakko kysyä, onnistuko teijän matkanteko mummulaan synttäreiden jälkeen suunitelmien mukaan? :D
VastaaPoistaKyllä onnistui, meni enemmän kuin hyvin. Kaikki nukkuivat autossa, perille päästyä haukkasivat vähän iltapalaa ja uni jatkui samantien. Aiotaan jatkossakin ajella iltayöstä, kun nyt kaksi hyvää kokemusta alla.
PoistaOnpa hienoja kakkuja, kuinka noita raaskii syödäkään ! Mukavaa lomanjatkoa, lomalla minäkin :)
VastaaPoistaSe onkin aina vähän jännä tunne, kun leikkaa oikein hienosti koristeltua kakkua. Että miten sitä raaskiikaan:) Toivottavasti lomasi on ollut hyvä.
PoistaTäällä toinen lomalainen toivottaa mukavaa loman jatkoa. Leipätaikina on nousemassa täälläkin:)
VastaaPoistaKiitos, toivottavasti sielläkin on loma mennyt mukavasti!
PoistaOih, mitä kakkuja! Mullakin on tässä kakun leivonta edessä, mutta taidanpa mennä tavallisella perinteisellä kermakakulla. Nuo sokerikuorrutteet ei vaan taivu käsissäni. Tai ehkä se on harjoittelun puutetta, kun kerran vuodessa yhden kakun yritän väkertää.
VastaaPoistaNäiden kakkujen leipoja on kyllä tosi hyvä hommassaan. Varmaan tunnistitkin yhteisen partioystävämme:) Eikä siinä perinteisessä kermakakussakaan mitään vikaa ole. Hyviltä maistuvat kaikki.
PoistaOnpas teillä ollut mukava "hiihto"loman aloitus! Ja mitä herkkuja, nam. Taidanpa tunnistaa leipuritaiturin :) Mukavaa lomaviikkoa koululaisille ja teille kaikille!
VastaaPoistaTällainen lomanaloitus kelpasi kyllä meille kaikille. Varmaan tunnistitkin leipurin. Lomaviikko on mennyt nopeasti ja mukavasti. Kohta väsäilen postausta aiheesta tarkemmin.
PoistaHello Kitty 4v.aan lemppari täälläkin :)
VastaaPoistaTaitaa olla aika harvassa ne nelivuotiaat neitokaiset, jotka inhoaisivat Hello Kittyä. Ja mikäs siinä, onhan se söpö:)
Poista