maanantai 23. maaliskuuta 2015

Leiriviikonloppu

Noin puoli vuotta sitten kirjoittelin meidän partioleiriviikonlopusta 
ja taas me leireiltiin:)
Leiriohjelma rakentui peruspartiotoiminnasta. 
Paljon ulkoilua, kädentaitoja, ensiapuharjoituksia, 
makkaranpaistoa niin nuotiolla kuin takassa, 
hauskanpitoa iltaohjelmissa, saunomista ja muuta mukavaa. 
Liekö syy runsaassa ulkoilussa, hyvässä ruuassa vai missä, 
mutta yöunien pituudet olivat oikeinkin pitkät 
verrattuna moneen muuhun leiriin.
Paras kiitos oli siinä, kun huomasi miten lapset nauttivat.
Ja kyllä sitä itsekin virkistyy, 
kun saa touhuta mukavalla porukalla 
ja aikuisia on mukana riittävästi.
Maisema laavulta, jossa kävimme makkaranpaistossa
Lauantaina ehdimme nauttia kauniin aurinkoisesta säästä 
ennen kuin se sunnuntaina muuttui inhaksi räntäsateeksi, 
joka jatkuu edelleen.
Jospa tässä olisivat talven viimeiset lumet.
 
Leirin nimi oli osuvasti "Pönttö"
Leirin jälkeiset ajat ovat menneet pyykin pesemiseen ja sairastuvan pyörittämiseen. Mutta jos tätä ennen olemme olleet terveinä koko alkuvuoden, 
niin ei kai voi valittaa, että nyt nenät vuotavat. 
Tosin yksi korvatulehdus riittää, kiitos.
Risukulhoja
Huomenna kutsuu taas työmaa ja maaliskuuta on viikko jäljellä....

5 kommenttia:

  1. Makeita linnunpönttöjä ootta tehny voin vain kuvitella miten hauskaa teillä oli��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meillä jälleen kerran oli hyvä ja hauska leiri. Lapset ovat taitavia rakentajia. Oma osuuteni oli lähinnä seurata sivusta:)

      Poista
  2. Nuo kysymysmerkit piti olla hymynaamoja.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. No tottahan toki:) Tai siis makaronimössöä ilman uunia, mutta sitä hyvää kuitenkin:D

      Poista