sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Synttäriviikonloppu

Työteliäs viikko päättyi touhukkaaseen viikonloppuun.
Meidän syksyn eskarilainen täyttää virallisesti vuosia vasta viikonpäästä,
mutta silloin olemme partiotouhuissa mukana koko viikonlopun.
Niinpä hyvä aika juhlia kuuden vuoden kunnioitettavaa ikää oli tänä viikonloppuna.
Lauantaina talo täyttyi reippaasta lapsivierasjoukosta 
ja tänään söimme kakkua vähän varttuneemmalla porukalla.
Nannan ilo oli syvältä kumpuavaa.
Synttärit ovat kyllä loistava paikka nostaa 
yksi lapsi kerrallaan huomion keskipisteeksi.
Ihan ansaitusti.

Aurinko, joka tuntui alkuvuoden pysyttelevän välillä raivostuttavankin tiiviisti 
pilvien takana piilossa, 
löysi tiensä takaisin taivaalle tällä viikolla.
Lumi sulaa vauhdilla ja päivä päivältä sula maa tekee itselleen tilaa 
jään antaessa vähitellen periksi. 
Koululaiset pääsivät tällä viikolla kouluun pyörillä 
ja itsekin tein ensimmäisen pyörälenkin tänään Emmyn kanssa, 
Nellyn istuessa tyytyväisenä istuimessa mukana.
Ulkona ollessa tekisi jo kovasti mieli tarttua haravan varteen 
tai johonkin muuhun kevättyöhön. 
Toivottavasti into kestää edes osittain siihen hetkeen, 
kun haravoinnin aika oikeasti on. 
Pahoin pelkään, että jonkinlainen takatalvi vielä iskee.
Kalenterin mukaan nyt on vasta maaliskuun puoliväli...
Mieli väittää toista.

6 kommenttia:

  1. Onnea sankarille! Vau, mikä kakku, todella hieno :)

    Kevät tuntuu tulleen niin varhain, että ajatukset ovat jo huhtikuussa. Meillä on piha kyllä vielä paikoin niin luminen ja monena aamuna suorastaan jääkohmelossa, että haravoimaan ei oikein ole vielä päässyt. Monet ovat kyllä täysin kevätmoodissa. Monella pihalla on jo grilli käytössä ja osa on vaihtanut jo kesärenkaatkin alle. Meillä jyristellään vielä nastoilla, onhan sentään vastaan maaliskuu.

    Talven kaljuunnuttamat kanervat heitin tänään menemään ja laitoin tilalle narsisseja. Ne joudun kyllä peittelemään vielä monena iltana, mutta en voinut enää vastustaa kiusausta! Tulkoon kevät vain mieliin ja pihaankin. Ja jos takatalvi yllättää, täytyy muista vanha sanonta "Uusi lumi on vanhan lumen surma", eikös se jotenkin niin mennyt :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku näyttää kauempaa paremmalta kuin läheltä tarkasteltuna:)
      Ei meilläkään vielä oikeasti pääse haravoimaan, vaikka mieli tekisikin. Lunta ja varsinkin jäätä on vielä joka puolella, mutta vähenemään päin se on. Hui, kesärenkaat! Täällä ei sellaista voi vielä suunnitella ollenkaan. Toki päätiet ovat sulia, mutta liukkaita sivupolkuja on vielä joka paikassa.

      Minäkin vaihdoin viikonlopuksi narsisseihin. Kanervia ei voinut heittää mihinkään, koska olivat jäätyneet laatikkoon kiinni:D Mukavaa viikkoa teillekin!

      Poista
  2. onnittelut 6-vuotiaalle <3 Meillä juhlittiin 4v.sta prinsessaa ;) pihan haravointia ei voi ees haaveilla,lunta ja pakkasta vielä piisaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelivuotiaat ovat mahtavassa prinsessaiässä:) Kyllä se haravointi meidänkin pihalla on vielä hyvin haaveiluvoittoista. Mutta jospa ennen pääsiäistä pääsisi vähän kuopsuttamaan...

      Poista
  3. Onnittelut reippaalle ja toimeliaalle Nannalle. Hieno kakku. Teitkö sokerimassalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanna kiittää. Kyllä vain, kakun päällinen on sokerimassaa. Päivänsankari toivoi sitä ja itekin tykkään enemmän mitä marsipaanista (asia, joka taitaa jakaa mielipiteitä puoleen ja toiseen). Minusta sokerimassalla saa nopeasti ja aika helpolla näyttävän kakun kuorrutuksen aikaseksi. Ja ylijäämän voi syödä...:)

      Poista