tiistai 14. kesäkuuta 2016

Kesä kulkee kulkuaan

Kesä etenee päivä päivältä. Koululaiset lomailevat, tapaavat kavereita ja nauttivat siitä, kun Savon täti Sanni-serkun kanssa on mummulassa. Ensimmäiset "alkaisipa jo koulu"-toiveetkin on jo kuultu.

Omalla kohdallani kesäkuu on siinä mielessä aikamoinen hulinakuukausi, että olen itse tiiviisti töissä koko kuukaden, iskämiehellä on työmatkoja jokaisella viikolla ja lapset lomailevat. Koska työpaikkani on kotona, minun ei tarvitse huolehtia siitä, kuka katsoo omien muksujeni perään työpäivien aikana. Kolikon toinen puoli on siinä, että välillä on kohtuullisen sekopäinen olo, kun yrittää pitää koko paletin edes jollakin tavalla kasassa. Enkä siinä aina mitenkään häävisti onnistu. Viimeksi eilen Nanna joutui hukkaan, kunnes selvisi, että neiti oli lähtenyt mummulaan odottamaan jäätelöautoa. Viisi tuntia etuajassa...

 Mutta vaikka päivät ovatkin aikamoista pyöritystä välillä, niihin mahtuu kaikenlaisia pieniä ja hauskoja juttuja. Tänään Nanna löysi pihalta viime kesästä lähtien hukassa olleen Compsonatus-dinosauruksen:
Missä lienee hirmulisko talvensa viettänyt, mutta nyt se oli jotenkin löytänyt tiensä puron varresa olleen kannon päälle. Muistaakseni liskon hukkaan joutuminen aiheutti vuosi sitten jonkin asteisen huutokohtauksen ja hirmuiset etsinnät, tuloksetta. Ja nyt suomuhäntä kökötti muina liskoina kannon nokassa, hieman reissussa rähjääntyneen näköisenä, mutta edelleen ihan tunnistettavana. Tervetuloa kotiin!
 
 Trampoliini on meillä yhä edelleen pihatekemisen kruunaamaton kunkku. Sain Nannalta (tämän postauksen perusteella tämä meidän tytöistä keskimmäinen vaikuttaa olevan vauhdissa, eikä totuus juurikaan tästä poikkea) kirjalliset ohjeet, kuinka trampoliinilla tehdään voltti istualtaan.
En ole vielä uskaltanut kokeilla. Mutta enää se ei ainakaan ole ohjeista kiinni.
 
Ilta vaihtuu pikku hiljaa iltayöksi. Kamarin avoimesta ikkunasta tulvii sisään yksi maailman parhaista kesätuoksuista: niitetyn heinän tuoksu. Vaikka itsekin olen tänään tehnyt keskiverto työpäivää pitemmän päivän, niin pakostakin sitä tuntee itsensä laiskaksi, kun istuu sängyllä konetta naputtelemassa. Niitetyn heinän tuoksu ei nimittäin synny itsestään. Tuoksun mukana tänne kantautuu traktorin ääni, kun velipoika niittää huomiseksi heinää. Samaan aikaan serkkupoika päästi toisella traktorilla tiellä paalaaja perässä omille pelloilleen. Loppuviikoksi luvattu sade pitää viljelijät kiireisinä. Toivotaan kestävyyttä niin viljelijöille kuin koneillekin. Ja kesäiloa kaikille työtä tekeville! Helposti kesä mielletään pelkäksi loma-ajaksi, vaikka koko ajan jossakin joku tekee myös työtä. Kuulukoon kesä siis kaikille!
 

 

6 kommenttia:

  1. Sainpa taas naurut :D Ja Nannalle sattuu ja tapahtuu. Onneksi jätskiauto ei pettänyt odottelijoita, sen enempi isoja kuin pieniäkään. Kohta taas nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasperin sanoin: uskomatonta miten paljon vaivaa aikuiset on valmiit näkemään jäätelön takia:D

      Poista
  2. Hyvää kesälomaa Puronvarren koululaisille. Poiketkaapa mökillä,kun palaatte Savon maalta juhannuksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Kyllähän me semmosella "pienellä" porukalla taittiin poiketakin:D Kiitos isäntäväelle!

      Poista