Syysretki jatkui Kuusamosta kotia kohti pienen mutkan kautta. Tuo mutka oli yksi mielenkiintoisimmista koko viikonlopun aikana, sillä kävimme Suomussalmella Raatteentiellä. Raatteentie itsessään ei nykyisellään tavallisesta soratiestä poikkea, mutta ne tapahtumat, joita tuo tie on nähnyt, tekevät siitä tärkeän koko Suomen historiassa.
Yksi talvisodan merkittävimmistä taisteluista käytiin Raatteentiellä. Venäläisillä oli suunnitelmissa tulla rajan yli, jatkaa matkaa Ouluun ja näin katkaista Suomi keskeltä kahtia. Yksi monista talvisodan ihmeistä lienee siinä, etteivät venäläiset onnistuneet näissä aikeissaan. Voimasuhteet Suomen ja Venäjän välillä eivät olleet kaikkein reiluimmasta päästä. Lähinnä tulee mieleen asetelma Daavidin ja Goljatin välillä. Raatteenportilla on näyttely talvisodasta ja nimenomaan Raatteentien tapahtumista. Opas kertoi meille, kuinka venäläiset tulivat rajan yli useasta kohtaa ja paikoin tuhatta venäläistä sotilasta kohti oli vastassa alle 50 suomalaista. Tappiot olivat mittavat, mutta suomalaiset onnistuivat pysäyttämään puna-armeijan. Uhrien tarkkaa lukumäärää ei tiedä kukaan.
Raatteentien alussa on pysäyttävä taideteos, jossa suurelle aukiolle on tuotu 17 000 kiveä. Kivimeren keskellä on viuhkamainen pylväs, jonka huipulla on 105 eri kokoista kelloa, jotka tuulessa soittavat hiljaista helinää koko ajan. Kivet ja niiden suuri määrä kuvaavat Raatteentien taisteluissa kuolleiden -niin suomalaisten kuin venäläistenkin- suurta määrää ja 105 kelloa muistuttavat talvisodan päivien lukumäärästä. Kellojen sanotaan soittavan sodan mielettömyyttä.
En yleensä ole mikään kovin suuri tilataideteosten ystävä. Tai oikeastaan minulla ei ole niihin mitään kovin syvällistä mielipidettä, mutta monesti ajattelen, että mahtavatko ne olla hintansa väärtejä. Raatteentien monumentin kohdalla ajattelen, että tällä taideteoksella on tärkeä paikkansa juuri siellä missä se oli. Sodan mielettömyyttää pitää soittaa aina, eikä tuo kivikenttä saa liikaa ruohottua, koska me emme saa unohtaa.
Oli muuten jännä huomata, ettei tuolla kivikentällä tehnyt mieli puhua suureen ääneen. Jokin siinä veti hiljaiseksi. Samoin näyttelyä kiertäessä puheensorina ympärillä oli koko ajan varsin hillittyä. Nuorisoa ei tarvinnut kertaakaan komentaa olemaan hiljaa.
Ja kun kerran niinkin idässä oltiin, pitihän se Raatteentie käydä ajamassa päähän asti. Raja tuli kirjaimellisesti vastaan. Suosittelen tätä kohdetta kaikille. Ei mikään ratkiriemukas matkailukohde, mutta joskus pitää sukeltaa pintaa syvemälle.
Onpa teillä ollut mukava reissu! Luontoa ja hienoja maisemia sekä upea historiallinen retkikin. Varmasti historia tulee toisella tavalla eläväksi, kun on itse paikan päällä. Tutustumisen arvoinen kohde! Hassu sattuma muuten: isä oli juuri viime viikon alussa retkellä samassa kohteessa :)
VastaaPoistaKuulinkin äitiltä, että isäs oli samassa kohteessa retkellä. Raatteentietä voi kyllä suositella retkikohteeksi kaikille. Rankasta aiheesta huolimatta oon siitä mieltä, että se on aivan sovelias kohde myös kouluikäisille.
PoistaMikä siinä on ,että suurten kärsimysten tantereilla nykyihmisetkin hiljenevät.Samaa voin todistaa Saksasta Natsien keskityskeirillä vieraillessa.Kummasti turistijoukot hiljenivät kaiken sen kaameuden keskellä,vaikka vain kulissit olivat enää pystyssä.Ihmisten tuska ja kärsimys jotenkin on niihin paikkoihin jääneet ja koko paikka huutaa sotien mielettömyyttä
VastaaPoistaEhkä se kaikki kauheus ja kärsimys huutavat hiljaisuudenkin keskellä ja varsinkin siellä. Kaiken keinotekoisen elämyksen keskellä aidot asiat, ne kaikkein hirveimmätkin, puhuvat väkevästi.
PoistaSiis wau! Täälä yks kateellinen, armeijahulluuen hipoesa maksimeja ilmottautuu! Tää vaan lisää mun viimeviikkoina ollutta hirviää armeijahulluuttani mistä oon jo usiamman päivän aatellu postausta kirjottavani. Varmasti ihan huippu matkakohe!
VastaaPoistaEi muuta kuin ens kesänä suunta kohti Suomussalmea. On muuten semmosen matkan päässä, että sielä käy ihan päiväseltäänkin täältä käsin. On varma, että saisit tuosta irti tuosta reissusta.
Poista