Viikko uutta elämää

Reilun viikon verran Puronvarresa on eletty uudenlaista elämää. 

Sillä väistämättä elämä muuttuu uudenlaiseksi, 

kun perhe saa uuden jäsenen.

Puolet tästä ajasta on eletty elämää kahdessa eri paikassa, 

minä ja vauva sairaalassa ja muu perhe kotosalla.

 Maanantaista lähtien olemme saaneet olla kaikki saman katon alla 

ja opetella mitä tarkoittaa,kun perheen väkiluku kasvaa 

reilulla kolmella ja puolella kilolla ja puolella metrillä. 

Uusin tulokas on ottanut ensimmäisen viikkonsa varsin rauhallisesti. 

Unta on riittänyt osin liikaakin, 

koska syömään on täytynyt herätellä ensimmäisinä päivinä tiuhaan.

 Nyt onneksi tilanne on parempi 

ja vauvan voi antaa nukkua sen mitä unta riittää, 

Hän herää jo itsekin syömään. 

Isommat sisarukset ovat toivottaneet pikkuveljen lämpimästi tervetulleeksi perheeseen.

Kouluaamuisin varsinkin isojasiskoja joutuu patistamaan 

muutaman ylimääräisen kerran laittamaan kenkiä jalkoihinsa,

 koska heillä on yleensä "vielä yksi asia" tai "vielä yhet heipat", 

jotka pikkuveljelle pitää käydä sanomassa.

Isoveli on räpsinyt vauvasta kuvia 

ja pitänyt huolen, että kauempana asuvat tädit 

ovat päässeet näkemään vauvan skypen välityksellä.

Mutta eiväthän kaikki asiat tietenkään aivan täydellisesti mene,

eikä uusi tilanne ole joka hetki pelkästään mielyttävä. 

Varsinkin uusin isosisko, "ylennyksen" saanut perheemme ex-nuorimmainen, 

on kunnostautunut muutamalla suorasukaisella kommentilla pikkuveljestä. 

"Meillä on liikaa lapsia", hän tuumasi muoto mustana eräänä päivänä ruokapöydässä. 

Kun kysyimme, kuka on liikaa, 

hän osoitti vanhempia siskojaan ja totesi hyvin syyttävästi: "nuo kaksi!". 

"Sen ois sittenkin pitänyt olla tyttö", 

oli toinen myrtynyt kommentti kyynelet silmissä myöhemmin samana päivänä. 

Kysyttäessä syytä moiseen, hän selitti, että

"sitten mää voisin antaa sille kaikki mun vanhat mekot".

Niinpä niin, kenelläkään muulla kuin sisaruksella

 ei ole oikeutta sanoa tällaisia asioita ääneen. 

Kenen tahansa muun sanomana vastaavanlainen kommentti olisi loukkaava. 

Siskot ja veljet voivat tällaisia puhua, 

koska heidän suustaan kuullaan myös ne parhaimmat lauseet:

 "meijän vauva on kaikkein suloisin".

Sitä mieltä on äitikin:)

Suomi 100v-teema näyttäytyy tänä vuonna monella tapaa. 

Sairaalassa, jossa meidän vauva syntyi, 

annetaan tänä vuonna jokaiselle vauvalle Suomi-pipo ja sinivalkoiset villasukat.

Ne ovat ehdottomasti niitä vaatteita, 

jotka talletetaan vauvan muistojen laatikkoon.

Elämä on nyt yhtä vaaleansinistä hattaraa. 

Olo on kiitollinen ja helpottunut. 

Vauvan pehmeitä poskia voisi silittää koko ajan, eikä sylissä voi liikaa pitää.

Tiedän, että niitä toisenlaisiakin päiviä on tulossa.

Mutta nyt on tämä hetki

ja minä annan itselleni luvan nauttia.