Puolivuotias

Aika kultaa muistot, niin se vain on ja niin tulee olemaan. 

Millään muulla ei voi selittää sitä järjetöntä päännousemaa, 

että ihan tosissani kuvittelin lähestulkoon suursiivoavani koko talon sillä aikaa, 

kun meidän kikattava tyttötriomme viettää spesiaaliaikaa tätinsä kanssa 

kolmen maakunnan mummulassa. 

Iso ja pieni poika talossa, 

silloinhan minulla on aikaa mihin vaan. 

Näinhän sitä luulisi.

Vähänpä muistin. 

Liian paljon luulin.

Tai ainakaan en muistanut sitä, 

että puolivuotias ei välttämättä nuku joka päivä 

kaksia pitkiä päiväunia ja yksiä lyhyitä. 

Hän saattaa nukkua neljät tai viidet lyhyet unet 

ja vaatia niiden välissä monenlaista viihdytystä, kuivitusta ja muonitusta. 

Nyt taas muistan. 

Eilinen ei kerro mitään tästä päivästä 

ja huomenna on kuitenkin uudet kuviot kaikessa.

Talossa vallitsee edelleen kaaos 

ja silti pelkkä keittiön siivous illalla sai riittää.

Mutta onneksi on tuo puolivuotias, 

joka opettaa ja muistuttaa monenlaista asiaa. 

Ei enää mikään liikkumaton käärö, 

mutta silti edelleen ihanan pieni. 

Hän on kaikkien käyrien (painokäyrää lukuunottamatta) 

ja oppaiden mukaan niin tavallinen puolivuotias kuin olla ja voi.

 Ei ketään edellä, ei pahemmin jäljessäkään, 

mutta meille toki se erityisin kaikessa tavallisuudessaan. 

Tästä on hyvä suunnata kohti vauvavuoden toista puoliskaa. 

Siivotaan ensi kesänä.