Blogimietteitä

Kesän alussa suunnittelin kirjoittavani tähän virtuaaliseen muistokirjaani paljon ja usein. Ajattelin jättäväni tänne monet muistot meidän perheen kesätouhuista. Kesä ei ole vielä lopussa, mutta heinäkuu on ja sitä myötä suurin osa kesästä ja jouduin toteamaan, että olen kirjoitellut tänne blogiin vähän ja harvoin. 

Loppujen lopuksi aika monet asiat tässä elämässä menevät jotenkin toisin mitä etukäteen suunnitteli, niin pienet kuin isotkin asiat. Blogi kuuluu niihin pieniin asioihin ja kesän edetessä ja pesuhuoneremontin sen myötä, on täytynyt tunnustaa tosiasiat, ettei aikaa ole läheskään niin paljon mitä haluaisi sitä olevan. Kirjoittaminen on siis jäänyt lähes kokonaan.

Jossakin vaiheessa mietin, että lopetan tänne kirjoittamisen tykkänään. En siksi, etten tästä enää tykkäisi, vaan siksi, että ehdin tehdä tätä niin harvakseltaan. Joskus blogitaipaleen alkuaikoinan ajattelin tätä jonkinlaisena virtuaalisena päiväkirjana, mutta sellainen tästä ei tullut koskaan. En kirjoita tänne kuin pienen raapaisun Puron varren elämästä, hyvin valikoidun raapaisun, eikä sillä kirjoittamisella ole päiväkirjan kanssa mitään tekemistä. Lähinnä tämä on eräänlainen pienien hetkien muistokirja. Oikeaa päiväkirjaa kirjoitan ihan muualle kuin tänne. 

Lopettamisajatusta päässäni aikani pyöriteltyäni totesin, etten taida kuitenkaan lopettaa. En halua lopettaa. Jollakin tavalla minussa on tarve kirjoittaa jonnekin niin, että sen tekstin voivat muutkin lukea ja tämä blogi pysyköön edelleenkin sellaisen tarpeen alustana. Luin kerran erään suomalaisen psykologin (nimi on karannut mielestä) haastattelun, jossa hän sanoi, että ihmisellä on tarve tulla ja tehdä itsensä näkyväksi. Minusta se oli hyvin sanottu ja ainakin itsessäni tämän tarpeen huomaan. Voimme olla ja elää pitkiäkin aikoja ilman, että kunnolla huomaamme itseämme taikka toisiamme, eikä se tietenkään ole hyvästä. Se, miten meistä itse kukin itsensä näkyväksi tekee, vaihtelee toki ihmisen mukaan. Arvelisin näkyväksi tekemisen olevan aika monen kohdalla ihan jotakin konkreettista tekemistä: maalaamista, käsitöitä, musiikkia, rakentamista, korjaamista, leipomista, hoitamista (ihmisten tai eläinten) tai kuten minulla, kirjoittamista. Jos minun täytyy sanoa esim. mielipiteeni jostakin asiasta, mietin ensin miten sen kirjoittaisin ja sanon sen vasta sitten. Tämä siis sellaisissa tilanteissa, että olen sanomassa jotakin harkittua;) Möläytykset ovat sitten asia erikseen.

Niinpä jatkan aina silloin, kun aikaa on. Ehkä jo huomenna tai vasta ensi viikolla. Mutta jatkan, koska päässä pyörivät ajatukset on tavalla tai toisella saatava ulos. Minä en osaa niitä ulos piirtää, en säveltää, en tavaraksi rakentaa. Minun on ne sanoiksi saatava.

Ilahdun joka kerta, kun huomaan, että joku on täällä käynyt kirjoittamaani lukemassa. Joku lukee uteliaisuuttaan, toinen mielenkiinnosta, kolmas tavan vuoksi, neljäs ehkä hieman hymähdellen, että siellä se PeePee taas jotakin koittaa selittää. Mutta kuten sanoin, minulla on tarve tehdä itseni näkyväksi kirjoittamalla, kiitos kun kävit tämän lukemassa:) 

Hyvää alkanutta uutta kuukautta! Eläköön elokuu!

p.s. Ai mitenkä nuo kuvat liittyvät tähän postaukseen? Eivät mitenkään. 

Räpsyjä heinäkuun ajalta, ihan tästä kotipiiristä.