Paha tuli lähelle

Eilen alkuillasta Turusta kuului pahoja uutisia. Olin kaupassa ja siellä kuulin taustalla soivasta radiosta ensimmäisen kerran, että Turussa on tapahtunut puukotus. Kotiin päästyäni kiirehdin avaamaan telelvision ja sieltähän se koko kauheus pullahti esille. Paha tuli lähelle. Paha tuli melkein iholle kiinni.

Olipa Turun puukotuksessa kyse terrori-iskusta (tätä kirjoittaessa asiaa ei ole vielä viranomaistaholta varmistettu) tai ei, se kuuluu samaan sarjaan niitä kauheuksia, joita on tasaisin väliajoin tapahtunut ympäri maailmaa. Barcelonan terrori-iskusta on niin vähän aikaa, että väkisinkin näiden kahden tapahtuman yhteyttä miettii. Ja vaikka näillä ei mitään yhteyttä olisikaan (näin ajattelen omassa päässäni), niin inhimillisen kärsimyksen määrä ei siitä muuksi muutu. Nyt vain paha tuli lähelle.

Kun ulkomailla tapahtuu verenvuodatusta, se on helppo sivuuttaa. Tai ainakin siihen voi suhtautua jotenkin neutraalimmin. Tapahtunutta voi tarkastella asian ulkopuolelta, mutta nyt se on vaikeampaa. Eikä se ole vaikeampaa siksi, että useita ihmisiä puukotettiin Suomessa. Se on vaikeampaa siksi, että se tapahtui nimenomaan Turussa. Kaupungissa, jossa olen asunut yli neljä vuotta. Paha tuli lähelle niin, että tuntui.

Paha tuli lähelle. Se tuli torille ja kaduille, jossa kulkevien ihmisten joukossa on hyvinkin voinut olla entisiä työkavereita, partiotuttuja, naapureita. Paha tuli sinne, missä olisi aivan hyvin ollut mahdollista, että kummilapsemme olisi veljensä kanssa ollut paikalla. Paha tuli kaduille, joita Kasperin kaikki kummit kulkevat. Ja jos elämä olisi mennyt vähän toisella tapaa, paha tuli kaduille, joita pitkin olisin itse voinut eilen illalla kulkea. Tai sitten siellä olisi ollut tuo meidän perheen ainoa syntyperäinen turkulainen kavereidensa kanssa. 

Eikä tähän pohdintaan mitään vastausta ole. Tuli vain mieleen, että jos jokainen yrittäisi joka päivä sanoa, tehdä tai edes ajatella jotakin pientä hyvää, niin olisiko sillä vaikutusta? En tiedä, mutta tuskin siitä haittaakaan olisi. Me ihmiset osaamme olla hiton hankalia toisillemme. Ei kaikkia voi rakastaa, mutta koitetaanko edes jotenkuten sietää toisiamme?

p.s. Postauksen kuvat ovat Turusta vuodelta 2003. Maisemat ovat muuttuneet sen jälkeen, mutta oikein kauhistuin, että sen tuoreempia kaupunkikuvia en löytänyt.