Kathryn Stockett: Piiat

Niin kuin olen monesti ennenkin todennut, minulla on oikeastaan koko ajan vähintään yksi kirja kesken. Tänä kesänä luettujen kirjojen pino ei taivaita tavoittele, mutta muutama kirja on kuitenkin tullut luetttua. Viimeisin päätökseen saatettu kirja on Kathryn Stockettin Piiat. Pokkarikirja tarttui mukaani vaasalaiselta kirpputorilta, jossa kävin heinäkuun lopulla miehen veljenvaimon kanssa. Ostin kirjan lähinnä matkalukemiseksi kotimatkaan silmälläpitäen, kun viidenkymmenen sentin hintakaan ei päätä huimannut.

Piiat kertoo maailmasta, joka on pohjoismaiseen tasa-arvon edelläkävijämaahan syntyneelle valkoiselle naiselle hyvin vieras. Se kertoo 60-luvun Yhdysvalloista, joissa raja värillisten ja valkoisten välillä on sekä näkymätön että hyvinkin näkyvä. Piiat on kertomus värillisistä kotiapulaisista ja heidän valkoisista emännistään. Kirja ei ole tietokirja, mutta tarjoaa tietoa mielenkiintoisessa muodossa. Kun omaan elämänpiiriin eivät koskaan ole kuuluneet jaottelut mustien ja valkoisten kauppoihin, kirjastoihin tai asuinalueisiin, tuntuu lähes käsittämättömältä, että tällaista rotuerottelua on pidetty joskus normaalina ja sitä on lainsäätäjien toimesta edistetty ja ylläpidetty. 

Kirjan punaisena lankana kulkee tarina valkoisesta naisesta, joka ryhtyy kyseenalaistamaan sääntöjä ja normeja, joita värillisillä kotiapulaisilla on. Hän ryhtyy keräämään haastatteluaineistoa heidän elämästä. Tehtävä, joka aluksi tuntuu yksinkertaiselta, on loppujen lopuksi kaikkea muuta. Työpaikan menettämisen ja paljastumisen pelon vuoksi haastteluja on vaikea saada. Samalla kirja on kertomus ystävyydestä, rohkeudesta ja siitä, että maailmaa voidaan muuttaa pala kerrallaan.

2010-luvun Suomesta käsin räikeää epätasa-arvoa ja rotuerottelua on helppo tuomita ja halveksia. Kirja kuitenkin haastaa lukijaansa miettimään, onko omassa elämässä näkymättömiä raja-aitoja, kirjoittamattomia sääntöjä ja lainalaisuuksia, joita vain sokeasti noudattaa ilman, että pysähtyy hetkeksi ja kyseenalaistaa ne ja miettii niiden järkevyyttä. Väitän, että näitä raja-aitoja on meidän jokaisen elämässä. Meitä ohjaavat paitsi laki ja asetukset, myös monet tavat, perinteet ja pelotkin, jotka vaikuttavat asenteisiimme ja käytökseemme. Näkymättömiä raja-aitoja ei voi muuttaa ennen kuin niiden olemassaolon on rehellisesti itselleen myöntänyt. Suurinta itsepetosta ja valhetta on väittää, ettei omassa elämässä niitä ole.

Kirjasta on tehty myös elokuva. Sen haluan katsoa seuraavaksi.