Aamukahvia hörppiessäni lueskelin tänään, mitä lokakuun kohdalle oli kirjoitettu. Savolainen (tarkemmin sanottuna maaninkalainen) kansanruno maalaili nyt alkanutta uutta kuukautta seuraavasti:
"Lokakuu ei ole joka kuu:
Päivät pienet pilvelliset,
yöt pitkät ja pimeät.
Halla hanhen siiven alla,
talvi joutsenen takana."
Enpä tuota runoa osaa sen kummemmin tulkita, mutta jokin siinä osui ja upposi mieleni runolliseen puoleen. Erittäin osuva runo lokakuulle, kyllä maaninkalaiset sen ovat tienneet.
Perinteisesti lokakuussa on seurattu vesien jäätymistä ja lehtien lähtöä, koska niistä on saatu vihjeitä tulevasta keväästä ja uudesta sadosta. Vilkuna kirjoittaa, että milloin lehti lähtee lokakuussa, niin samana päivänä lumet lähtevät toukokuussa tai sitten jo huhtikuussa, jos lehdet ovat varisseet jo syyskuun puolella. Jäin miettimään kuinka tämän tulkitsisin meidän pihan puiden perusteella. Lehdet alkoivat varista jo hyvän aikaa ennen syyskuun loppua, mutta toisaalta puissa on edelleen paljon lehtiä. Poikkeuksen muodostaa yksi ainut koivu, joka kasvaa pihallamme pihlajien ja koristekirsikkapuiden ympäröimänä: se on pihan ainut puu, jossa ei ole enää yhtään lehteä.
Miksi tuo yksi koivu pudotti kaikki lehtensä, mutta pihan muut koivut vielä sinnittelevät? Onko kyseessä joukkovoima? Muut koivut kasvavat pihan reunalla siistissä rivissä. Onko heillä tukea toisistaan? Joutuiko tämä yksinäinen koivu antamaan periksi tulevalle talvelle aikaisemmin, koska ei saanut muista "eri merkkisistä" puista tukea itselleen? Mitenkä sen selittäisit Kustaa Vilkuna ja vanha kansa? Entä onko Pekka Poudalla tähän mitään lisättävää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti