Niin vaihtui tammikuu helmikuuksi ja meillä se on alkanut jotenkin nihkeän nahkeasti. Pienin sairastaa ja se on tarkoittanut rikkonaisia öitä, huonosti nukuttuja päikkäreitä, räkää, limaa, paracetamolia, ibuprofeiinia, ventolinea plus tietenkin normaalia enemmän kiukuttelua ja ärsyyntymistä. Ehkä ihan syystäkin esikoinen tokaisi mulle eilen: "Sää äiti oot aika suolanen". Kun näytin juuri siltä mitä ajattelin eli minulla ei varsinaisesti ollut mitään käsitystä siitä, mitä tarkoittaa "olla suolanen", sain selvennyksen: "Ja se ei oo mikään kohteliaisuus". Osasyy tähän toteamukseen saattoi olla myös siinä, että hetkeä aikaisemmin olimme keskustelleet (lue: väitelleet) siitä, miksei meille osteta K-18 konsolipelejä, kun perheen vanhin lapsi on täyi-ikäinen jo viiden ja puolen vuoden kuluttua.
Jos luonne on tällä äiteellä ollut viikon aikana himppusen takakireä, niin ilmeisesti tämä ulkoinen habituskaan ei ole ollut siitä hehkeimmästä päästä. Olimme lähdössä viemään pikku-ukkoa lääkäriin, kun Nelly katsoi minua päästä varpaisiin hyvin pitkään. Hän katsoi ja katsoi ja totesi sitten, "pitäiskö äiti sun vaihtaa vaatteet ennen kuin lähetään. Sun housuissa on räkää, hiuksia ja banaanijukurttia".
Ulkona on ollut kauniin talvista, mutta maisemia olemme nauttineet vain ikkunan takaa katsoen. Kun on ollut paljon sisällä, tulee välillä sellainen tunne, että elämä soljuu siellä jossakin omaa tahtiaa ohitse ja itse on jonkinlaisella sivuraiteella, eikä oikein tahdo päästä kytiin. Tänään oli jo vähän yritystä, kun sain leivottua sämpylöitä tulevan viikon aamupaloille. Pikku-ukon kuumekin näyttää vihdoin laskeneen, joten jospa tämä taas tästä ja päästään mekin helmikuun kyytiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti