Sivustaseuraajana

Eletään helmikuun kymmenettä päivää. Se tuntuu jotenkin ihan uskomattomalta, sillä itselläni on sellainen olo, etten ole vielä elänyt päivääkään tätä kuukautta. Olen herännyt aamuisin ja mennyt nukkumaan iltaisin. Siinä välissä elämä on ollut enenmmän ja vähemmän yhtä sairastuvan pyörittämistä, eikä missään vaiheessa ole tullut vielä sellaista oloa, että oikein eläisin. Olen vain ollut. Ja kyse ei kuitenkaan ole muusta kuin aivan tavallisesta, joskin aika sitkeän sorttisesta, talviflunssasta kuumeineen ja köhineen. Ensin tauti saavutti pikku-ukon, sitten sairastuin itse ja nuorin koululaisistamme on ollut koulussa tällä viikolla yhtenä päivänä. Ärsyttävää nuuruamista päivästä toiseen. Ehkä maksamme nyt korkojen kera takaisin sitä, että viime vuoden olimme hyvinkin terveenä.

Olemme katselleet ikkunan läpi aurinkoisia talvipäiviä. Maisema on taas ollut niin kaunis ja kovina pakkaspäivinä naapureiden savupiipuista kohtisuoraan taivasta kohti nousevat savupatsaat ovat jollakin tavalla keskitalven ilmentymiä. Mieluisaahan se olisi ollut itsekin ulkoilla, mutta nyt on tämä alkukuu mennyt näin. Kuluneesta viikosta ei siis juurikaan ole mitään kerrottavaa. Taltutetaan tauti ensin ja katsotaa mitä sitten tapahtuu.

Tervettä viikonloppua kaikille! Ovatko olympialaiset seurannassa? Meillä niitä seurataan ainakin jossain määrin. Avajaiset kirvoittivat jo paljon arvailua siitä, miten pitkään siellä esitettävää ohjelmaa on harjoiteltu? Ja hienosti avautui Suomen mitalitili tänään. Onnittelut Krista Pärmäkoski!!:)