Palasia kesästä

Kesäpuuhat ovat vieneet taas niin mennessään, ettei muka ole ollut aikaa blogin ääreen istahtaa ollenkaan. Ja kun ympärilleni katson, niin en ole ollenkaan varma siitä, mitä ihmettä olen täällä oikein touhunnut muka niin kiireisenä. Mutta sellaista se elämä on, kesälläkin, päivät ovat täynnä pääsääntöisesti niitä aivan tavallisia, arkisia asioita. Välillä vaikkapa facebookin tai instagramin päivityksiä seuratessa saa muiden elämästä sen käsityksen, että varsinkin kesäaikaan elämä on yhtä reissaamista, ulkona syömistä, lomailua, mökkeilyä ja rentoutumista. Tietenkään se ei ole mikään totuus kenenkään elämästä, mutta joskus synkkänä hetkenä saattaa tuntua, että kaikkilla muilla on kesä täynnä kaikkea kivaa ja minulla vaan tämmöstä tavallista. Se tuiki tavallinen arki saattaa helposti unohtua ajan kuluessa ja siksi ajattelin muistutella itseäni, mitä kivoja, pieniä asioita on tapahtunut jo tämän kesän aikana.

Pidimme munkkipäivän äitini ja tätini kanssa. Kuudesta litrasta taikinaa syntyi 554 munkkia. Entinen ennätys (yli kahden ellei jopa lähemmäs kolmen vuosikymmenen takaa) rikkoontui noin 54 munkilla ja sehän se tietenkin oli tähtäimessä. 

Tyttöjen hiuksista lähti useita kymmeniä senttejä pois. Vanhimmalla tyttöllä on edelleen pitkät hiukset, mutta kahdella nuoremmalla kivat polkkatukat. Tämän muutoksen tytöt halusivat itse ja nyt on kuulemma keveät päät ja mikä kivointa: pesun jälkeen hiusten selvitys on nopeasti hoidettu.

Mansikoita, mansikoita, mansikoita. Niitä ei voi olla liikaa. Meillä mansikoita kuluu juuri niin paljon kuin niitä on säilötty ja yritämmekin saada niitä pakkaseen hyvän määrän. Parhaiten ne maistuvat ihan sellaisenaan syötynä, rippusen verran sokeria päälle. Kesäherkku parhaimmillaan.

Toisen roska on toisen aarre. Saimme lahjoituksena tarpeettomaksi käyneitä nuorten kirjoja. Ihani juttuja ja seikkailuja tyttöjen ja hevosten maailmasta. Sopivaa lukemista meidän heppahöperölle vanhimmalle tytölle ja täyttä vauhtia höperöityville nuoremmillekin.

Lisää kesämakuja: muurinpohjalättyjä. Nyt kun alkukesän tulentekokiellot ovat poistuneet, olemme paistaneet lättyjä omalla pihalla. Niin hyvää, ettei sanotuksi saa.

Tämä ihana kukkakoriste päässä olin laulamassa viime viikolla meidän lauluporukan kanssa. Olemme laulaneet yhdessä  nyt reilun vuoden verran, enkä voisi olla enää kiitollisempi tästä harrastuksesta. Niin mukavaa, rentouttavaa ja voimaannuttavaa. Laulamisen ilon lisäksi on ollut mahtava huomata, miten vuoden aikana on kehittynyt, niin itse kuin kaikki muutkin laulukaverit. Aivan konkreettinen esimerkki viime viikolta: jos joku olisi minulle vuosi sitten sanonut, että pystyn laulamaan oikein (ainakin noin suunnilleen) useamman kappaleen alttostemmat, en olisi uskonut, koska silloin en olisi siihen pystynyt. Olin aivan vilpittömästä siinä uskossa, etten pysty oppimaan lauluista muita stemmoja kuin melodian. Mutta sitten tuli eteen tilanteita, että oli pieni pakko kokeilla, samalla ympärillä oli ihmisiä, jotka uskoivat, että pystyn siihen ja nähtävästi pystyinkin. Tämä ei ole minulle mikään pieni asia, vaikka se siltä kuulostaakin.

Että semmoisia palasia kesän alkuosasta. Kovin näyttävät ruokapainotteisilta, mikä ei oikeastaan yllätä minua ollenkaan. Syöminen on niin kovin mukavaa:D