sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Vuosi puolivälissä



Kyllä vain, vilkaisu kalenteriin kertoo, että vuosi 2018 on ylittänyt puolenvälin rajan. Vuoden ensimmäisen puoliskon täyttivät suurimmaksi osaksi pitkälle tuntunut talvi ja erittäin arkinen arki. Molemmat hyviä asioita, mutta liiallisena määränä annosteltuna rahtusen puuduttavia kumpikin. Mutta nyt katse tiukasti tässä kesässä, vielä ei mietitä syksyä tai loppuvuotta. Ja kesäkuu saa jäädä taakse tämän postauksen myötä.

K - kaara
Tai auto tutummin. Materia tekee välillä hyvinkin onnelliseksi, enkä häpeile yhtään sillä, että tilavampi auto, joka pihassa nyt seisoo, on minulle ja meille kaikille tosi iso asia.

E - esikoinen
Kesäkuussa paukahti mittariin 13 vuotta äitinä olemista ja näin ollen siis esikoinen vietti synttäreitään. Tuleva syksy on tuomassa mukanaan isoja juttuja koulun vaihtumisen myötä, mutta niitäkään en halua vielä miettiä (ainakaan ihan joka hetki).

S - sauna
Keväällä ajattelin, että tänä kesänä saunomme viime kesänkin edestä. Toisin kuitenkin kävi ainakin näin alkukesästä. Olen laiska saunanlämmittäjä silloin, kun olen lasten kanssa yksin kotona (sinällään hassu sanamuoto, koska meitä on silloinkin täällä kuusi henkeä). Katsotaan mitä tapahtuu tässä kuussa, kun iskämieskin on lomalla puolen kuun jälkeen.

Ä - ärsyyntymiskynnys
Liekö syy väsymysasteen nousussa vai missä lie, mutta jostakin syystä kesäkuussa minua ärsyttivät hyvin monet asiat ja vähän ihmisetkin. Jos asian tiedostaa, niin eikös sille silloin voi edes yrittää tehdä jotakin?

K - kuivuus
Vaikka sadettakin on saatu, niin enemmän kuivuus on kiusannut maata kuin liiallinen vesi. Aurinkoinen sää on tietenkin aivan ihana kesällä, mutta sen nurjalla puolella on karu kuva liian kuivasta maasta. 

U - uiminen
En todellakaan ole käynyt luonnonvesissä uimassa, vielä. Vilukissana olen seissyt rannalla, kun lapset ovat uineet (minun mielestäni) hyytävän kylmässä järvessä. Eikä kuulemma yhtään palellut.

U - uni
Sitä tarvitaan ja iän karttuessa aina vain enemmän. Kesäillat eivät varsinaisesti kutsu nukkumaan.

2 kommenttia:

  1. Niinhän se tosiaan taitaa olla, että puolessa välissä ollaan. Tuntuu, että tämä kesä on kulunut todella vauhdilla. Onneksi vielä kuitenkin kesää jäljelläkin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiä se aika rientää ja kesä tuntuu menevän ihan erikoisnopiaa vauhtia. Onneksi kesäkin on vasta puolessa välissä, joten tästä saadaan nauttia vielä:)

      Poista