maanantai 25. helmikuuta 2019

Aikomuksia



Kun aikaa on käytettävissä rajallinen määrä, on selvää, ettei mitenkään pysty tekemään kaikkea sitä mitä haluaisi. Omat sormeni haluaisivat naputella tekstiä paljon enemmän mitä aika antaa myöten ja pääkoppa huutaa täynnänsä ajatuksia, jotka pyrkivät julki. Tällä hetkellä vain käytettävissä oleva aika ja oma tahtotila kirjoittamisen suhteen eivät kohtaa vähäisessäkään määrin. Eikä sille mitään voi. Uuden (työ)elämän alkutahteja haparoidaan edelleen eteenpäin ja se syö aikaa kaikelta muulta. Mutta näin on nyt mentävä, jos mielii saada taas tämän koko paletin hyvälle mallille kaikkien osalta.

Onneksi on kuitenkin olemassa hyvät aikomukset. Silloinkin, kun aikaa ja jaksamista ei ole muuhun, voi ainakin aikoa kaikenlaista. Ja hyvä aikomus on... no, se on vain aikomus, mutta ainahan sitä voi uskotella itselleen, että hyvä aikomus on melkein kuin totetutus.
Päätinkin listata tähän niitä hyviä aikomuksia, joita minulla on viime viikkoina ja päivinä ollut mielessä tämän blogin suhteen. Jos siis minulla olisi ollut aikaa, aikomuksena olisi ollut kirjoittaa:

- meidän lauantai-illoista, jolloin herkuttelemme koko perheellä, pelaamme (suosikkipeli tällä hetkellä Carcassonne), saunomme ja katsomme telkkaria.

- keväsistä ilmoista, liukkaista teistä, vettä tippuvista räystäistä ja työpaikkani pihalla vierailevista punatulkuista.

- pienistä ja isoista tapahtumista, joita on tähän helmikuuhun mahtunut: lasten koulun ulkoilupäivästä, ystävän vierailusta, kummitytön synttäreistä, partioilloista, lauluhommista yms.

- työmatkoista, jolloin minulla on aikaa miettiä, suunnitella ja ajatella. Nyt on tosin ollut niin liukasta, että keskittyminen on pakostakin ollut ajamisessa.

Tällaisia aikomuksia tällä kertaa. Ja viimeisimmän aikomukseni laitan ihan täytäntöönkin: suihkun kautta unten maille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti