Elämä on sarja erilaisia vaiheita, jotka tulevat eteen joskus hitaasti ja taas toisinaan hyvinkin nopeasti. Joskus vaiheet seuraavat toisiaan peräkkäin ja välillä nämä vaiheet pyörivät iloisesti sekaisin kaikki yhtä aikaa. Jos jokin, niin liike ja muutos ovat pysyvää, suunta vain vaihtelee.
Pitkähköksi venähtäneellä postaustauolla on ollut syynsä. Uudet tuulet ovat puhaltaneet Puronvarren yli sen verran navakasti, että on ollut syytä keskittyä tiukasti siihen, että kaikki ovat kartalla ja jokainen pysyy mukana. Loppuvuodesta oletusarvo tämän vuoden ensimmäiselle puoliskolle oli entisenlaisen elämän jatkaminen, mutta toisin kävi. Tammikuun pakkasten paukkuessa arki pyörähti uusiksi uuden työpaikan myötä.
Kun on ollut kotona sekä palkallisessa että palkattomassa työssä lähes neljätoista vuotta, ei voi olettaa, että siirtyminen kodin ulkopuoliseen työelämään sujuisi kuin vettä vain. Kun ei kenelläkään perheenjäsenellä ole minkäänlaisia rutiineja siihen, että äiti onkin ison osan päivästä poissa, ne rutiinit ja toimintatavat on kehitettävä porukalla alusta alkaen. Ja eniten tässä kaikessa on ollut opittavaa minulla itselläni. Ison avun olemme saaneet isovanhemmilta, jotka ovat mahdollistaneet pikku-ukon aluksi lyhyemmät hoitopäivät, koululaisen sairaspäivät ja koululaisten sujuvan kotiin tulemisen. Olemme kaikki vasta äidin työelämämatkan alussa ja askel kerrallaan opettelemme uutta.
Kotona iltaisin työtä on paljon ja kieltämättä tuntuu, että aika loppuu lähes päivittäin kesken. Mutta ette arvaakaan kuinka nautin tästä kaikesta. Paljon. Ihan mahdottoman paljon. Ja tokihan siitäkin pitää repiä välillä huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä, että saisinko olla näin hyvilläni siitä, että minulla on elämää Puronvarren ulkopuolellakin.
Tällaista vaihetta elämme siis tämän kevään ajan. Haluaisin kirjoitella muistiin ajatuksia ja fiiliksiä uudenlaisesta arjesta, mutta tulevat viikot näyttävät, onko siihen aikaa. Kun olemme kotona kaikki, haluan keskittyä siihen mitä on ympärilläni. Kirjoitusharrastus odottakoon silloin.
Postauksen kuvat ovat tältä päivältä, kun tyttöjen kanssa korkkasimme hiihtokauden. Senkin aloittaminen venyi tänne helmikuun puolelle, mikä tuskin haittaa ketään, koska nytkin uutta lunta sataa koko ajan.
Lumista viikonloppua jokaiselle, joka tänne vielä eksyy, harvasta kirjoitustahdista huolimatta.
Uudet tuulet tuovat aina raikkautta tullessaan! Hurjasti tsemppiä ja kaikkea hyvää uuteen elämänvaiheeseen täältä samantapaisesta jamasta, joskin omasta töihinpaluustani on "jo" neljä kuukautta aikaa ja "taukovuosia" oli vähemmän. Kaikki varmasti lähtee sujumaan mallikkaasti. Mahtava kuulla, että uudet kuviot ovat olleet mieleisiä ja tuoneet paljon hyvää tullessaan, vaikka varsin hyvin on näpeissä, mitä töissäkäynti toisaalta tarkoittaa. Sujuvaa uutta arkea teille kaikille ♥
VastaaPoistaKiitos:) Aikamoista haipakkaa tämä on ollut, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.
Poista