tiistai 5. maaliskuuta 2019

Hiihtolomalla



Pohjoisimmankin Suomen osalta koulujen hiihtolomaviikko on hyvässä vauhdissa. Itse olen myös hiihtolomalla, mikä johtuu suoraan työni luonteesta, ei niinkään siitä, että juuri tässä kohtaa olisin erityisesti ollut loman tarpeessa. Mutta kyllähän se elämää kovasti helpottaa, että on mahdollisuus olla kotona samaan aikaan koululaisten kanssa. 

Vielä viime viikolla kelit näyttivät siltä, että kaikenlaiset talvilajit voi tämän talven osalta unohtaa. Luistelujäät olivat sulaneet käyttökelvottomiksi, joka puolella oli sulavaa lunta ja liukasta. Hiihtoloman alkaessa talvi pääsi taas niskan päälle ja nyt näyttääkin siltä, että tästä viikosta tulee oikein kunnon talvilomaviikko. Lämpöasteita ei ole luvassa, aamuisin pakkanen on melko kovaakin ja loppuviikosta on lupailtu lisää lunta. Eri asia sitten onko tämä mikään kovin kiva asia. Itse voisin toivotella kevään tervetulleeksi vaikka heti, mutta toisaalta, ei näillä leveyksillä kevät ole koskaan helmikuussa tullut. Eikä tule tänäkään vuonna. Asennekysymys taitaa olla enemmänkin. Minä odotan kevättä, mutta varmasti on monia, jotka ottavat iloiten vastaan tämän talven jatkumisenkin.

Me saimme omaan hiihtolomaviikkoomme mukavan ja vauhdikkaan alun, kun lasten serkut tulivat omalta talvireissultaan kylään yhdeksi yöksi. Meillä on joka vuotinen harmituksen aihe, kun hyvin samaikäisillä serkuilla on sekä syys- että talviloma eri viikoilla omamme kanssa ja näin ollen yhteisen tekemisen järjestäminen lomaviikoilla ei ole itsestäänselvää. Onneksi on kuitenkin tämä kummankin lomaviikon välissä oleva viikonloppu, johon on usein onnistuttu järjestämään jotakin pientä yhteistä tekemistä. Tällä kertaa yhteiseksi tekemiseksi riittivät hyvin halvat huvitukset: leikit, pelit, mäenlasku, herkuttelu ja pääsimmepä todistamaan senkin, että palohälyttimet saa laukemaan myös vesihöyryllä, kun riittävän iso porukka saunoo riittävän pitkään.

Ja kun serkkulan auto kääntyi kohti kotimatkaa, me pakkasimme omat tavaramme pikaisesti kasaan ja yön yli nukuttuamme käänsimme oman pirssin keulan kohti Suomen Savoa ja toista serkkulaa. Sielläkin oli luvassa mäenlaskua ja vähän shoppailuakin, sillä menneen syksyn ja talven aikana koululaisten vaatevarastot olivat huvenneet siihen malliin, että pieni päivitys ja täydennys oli paikallaan ihan jokaisen kohdalla.

Nyt lomaviikko jatkuu kotosalla Puron varresa. Vahvasti näyttää siltä, että monenlaista touhua ehdimme toimittaa täältä kotoakin käsin.

Mukavaa maaliskuun ensimmäistä viikkoa kaikille, olitte sitten lomalla tai ette:)

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa mukavalta tuo teidän loma! Mekin lähdimme reissuun ja kuopuksen ( 14v) lisäksi saimme mukaamme Turussa opiskelevan 23v esikoisemme. Aivan ihanaa olla vähän isompana perheenä taas reissussa. Ja sisaruksilla on kivaa keskenään❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä onkin jo aivan omanlaisensa tunnelma, kun reissuporukan jäsenet ovat kaikki jo "isoja". Toivottavasti teilläkin on ollut mukava irtiotto arjesta.

      Poista