Kuulutko siihen ihmisryhmän, joka lukee kirjan, eikä sen jälkeen palaa saman kirjan pariin vaikka se olisi ollut miten hyvä tahansa? Vai luetko hyviä kirjoja useampaan kertaan?
Minä kuulun ehdottomasti tähän jälkimmäiseen ryhmään. Hyvän kirjan tai kirjasarjan sattuessa kohdalle voin lukea sen monta kertaa. En toki lue kirjoja kahta kertaa peräkkäin, mutta ei ole ollenkaan poikkeuksellista, että luen jonkun kirjan muutaman vuoden välein.
Nuorena ei mielestäni ollut parempaa kirjasarjaa kuin L.M.Montgomeryn Anna-sarja. Olen lukenut Anna-kirjat elämäni aikana noin 15 kertaa läpi ja on enemmän kuin todennäköistä, että tulen ne vielä jossakin vaiheessa lukemaan taas uudelleen. Myöhemmin olen lukenut Harry Potterit useita kertoja. En yhtä usein kuin Anna-sarjaa, mutta aika monta kertaa kuitenkin.
Enni Mustosen Koskivuori-sarja kuuluu myös näihin yhä uudelleen ja uudelleen luettaviin kirjasarjoihin. Koskivuorelle en ole palannut yhtä monta kertaa kuin Prinssi Edwardin saarelle tai Tylypahkaan, mutta kirjasarja on tullut varsin tutuksi vuosien varrella. Viimeisimmäksi luin tämän sarjan loppuun menneen syksyn aikana ja viimeisen kirjan viimeisen luvun sain luettua viime vuosikymmenen viimeisinä päivinä.
Koskivuori-sarja on pala Suomen historiaa sellaisessa muodossa, että minä viihdyn, muistan ja ehkä vähän opinkin. Kirjasarja alkaa 1900-luvun alussa ja jatkaa kerrontaansa aina 1960-luvulle saakka. Niin kuin aika monet muutkin Enni Mustosen kirjasarjat, niin myös Koskivuori-sarjan kirjat ovat luettavissa itsenäisinä kokonaisuuksina. Eniten kirjoista saa kuitenkin irti, kun lukee ne kronologisessa järjestyksessä ja lukee niistä jokaisen. Kaikissa kirjassa on kahdesta kolmeen kertojaa, joiden elämät limittyvät toisiinsa. Päähenkilöt ovat Koskivuoren kartanon väkeä ja kartanoon kuuluvan torpan väkeä. Kartanon ja torpan asukkaiden välillä vallitsee hyvä ja syvä ystävyys, yhteistyö ja avunantosopimus, joka joutuu koetukselle Suomen historian eri vaiheissa. Tämä yhteys pysyi myös sen jälkeen, kun torpan maat eivät enää kartanolle kuuluneet, vaan torpparit saivat lunastaa torppansa itselleen.
Kerronnan taustalla vilisevät historialliset tapahtumat alkaen Suomen itsenäistymisestä, sisällissodasta, talvi- ja jatkosodasta jälleenrakentamisen aikaan. Sukupolvet vaihtuvat, mutta päähenkilöinä pysyvät vahvat ja rohkeat naishahmot, niin kuin Enni Mustoselle tyypillistä on.
Olen monesti miettinyt, miksi palaan näihin kirjoihin tasaisin väliajoin? Syitä taitaa olla aika monta. Pidän ylipäätään Enni Mustosen alias Kirsti Mannisen kirjoitustyylistä. Se on sujuvaa ja kohtuullisen nopealukuista. Pidän siitä, että kirjoissa päähenkilöt eivät ole liian hyviä. He eivät ole täydellisiä -kaukana siitä- ja siksi heihin on jotenkin helppo samaistua. Kirjojen päähenkilöt ovat yleensä aina ahkeria, työteliäitä ja sinnikkäitä naisia, jotka eivät turhasta valita. Pidän siitä, että lopulta asioilla on tapana järjestyä. Vaikka kirjojen realistisuus siitä kärsii, niin en voi sille mitään, että toivon aina onnellista loppua. Aina. Onneksi se näissä kirjoissa melko hyvin toteutuu.
Tällä hetkellä minulla on koko Koskivuori-sarja kirjahyllyssä. Se on muutaman euron löytö lähikirjaston poistomyynnistä. Ihan kuin kirjat olisivat olleet siellä minua odottamassa<3
Hyviä lukuvinkkejä otetaan mielellään vastaan kommenttilaatikossa. Olen luvannut itselleni lukea tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna, jolloin lukeminen jäi harmittavan vähälle. Joskus kerron miksi näin kävi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti