Kun yskä iskee, kurkkua kutisee ja nenä vuotaa, on elämä pätkän verran normaalia tympeämpää. Tavallinen talviflunssa ei ole mikään korona-virus tai musta surma, mutta kovasti se elämää kaventaa. Tavallisen arkiset kotityöt, joita yleensä ei edes erityisesti ajattele tekevänsä, tuntuvat yhtäkkiä lähes ylivoimaisilta voimainkoetuksilta. Ei tarvitse miettiä kuoriiko työläästi perunoita vai keittääkö suosiolla ruuaksi makaronia. Petaanko aamulla sängyn vai annanko olla? No tietenkin annan, illalla siihen taas kuitenkin nukahdetaan. Sitä laahustaa eteenpäin lökökalsareissa nenäliinapaketti toisessa ja kurkkupastillirasia toisessa kädessä ja yskii, yskii, yskii. Köh! Niisk!
Yskä pistää kaiken jotenkin sellaiseen minimaailmaan, johon ei mahdu muuta kuin kahden köhimisen välinen aika. Pää ei suostu käsittelemään mitään vähänkään suurempaa asiaa ja jo pelkkä wilma-viestien tulva saa olon kumman ärtyneeksi. Mitä minua tämmösillä viesteillä vaivataan, kun yskin. Miten muu maailma kehtaa mennä eteenpäin, kun minä en juuri nyt pysy mukana. Minäminänimä. Sairastaessa minusta tulee pahantuulinen ja itsekäs. Oikein ärsyttävä ihminen
JVG:n pojat laulavat ikuisesta vapusta. Ulos katsoessa näyttää ennemminkin siltä, että ikuinen marraskuu on jämähtänyt paikalleen kuin täi tervaan. Sekään ei mieltä suuremmin piristä. Tosin mieheni tuossa äsken kommentoi ystävällisesti ulkonäköäni, että useamman päivän potemisen jälkeen näytän siltä kuin olisin viettänyt ikuista vappua jo pitemmän aikaa.
Mutta jotain hyvääkin tässä on. Kun ei jaksa, pysty eikä kykene, on kai sitten sama maata sohvalla. On tullut katsottua useampikin sellainen tallenne, joka on odottanut vuoroaan piktään. Yleensä vain tallennan ohjelmia ja unohdan sitten ne katsoa. Tytöille annoin eilen vapaat kädet ruuan suhteen ja söimme ulkona trangialla keitettyjä nuudeleita. Isoveli on kyydittänyt pikkuveljeä mönkijällä pitkin pihaa ja kumpikin on viihtynyt mainiosti. Ja tuleepa nukuttua kunnon yöunet, kun ei iltaisin huvita kupeksia ilmanaikojaan hereillä, tapa josta haluan pitää kiinni jatkossakin. Joten ei tässä oikeasti ole mitään hätää, kunhan tylsyyttäni rutisen.
Osaanpa taas arvostaa terveitä hetkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti