Tiedättekö sen tunteen, kun jollakin tavalla etsii suuntaa tai oikeita sanoja kuvaillakseen jotakin tilannetta tai tunnetta, mutta oikeita sanoja ei vain löydy. Ne pyörivät kielen päällä, mutta eivät suostu asettumaan sellaiseen järjestykseen, että ne ulos pääsisivät. Omalla kohdallani tällainen tilanne on olllut melkeinpä koko alkuvuoden. Päivät kulkevat, askelet soljuvat, mutta sanat pyörivät, eikä niitä osaa sanoiksi asettaa. 

Ja sitten yhtäkkiä törmäät jonkun toisen kirjoittamaan tekstiin, joka sanoittaa osuvasti kaiken sen, mille et itse ole sanoja löytänyt. Olen ennenkin hehkuttanut runoilija Elina Salmisen tekstejä. Jälleen kerran tämä sanankäytön rautainen ammattilainen osasi tiivistää muutamaan riviin, miksi tietynasteinen tyhjyys ja suunnattomuus ovat välillä tarpeen.

ILMAN NIITÄ PÄIVIÄ

JOTKA OVAT VAIN

TILAA ASKELTEN VÄLISSÄ

MAATA JOHON JALKA

EI LASKEUDU

EMME KOSKAAN

TAITTAISI MATKAA

SEURAAVALLE

NÄKÖALAPAIKALLE

- Elina Salminen-

Huikea ajatus lauantai-iltaan, että tämän kaiken suhmuroinnin keskellä olemme sittenkin matkalla näköalapaikalle!