perjantai 6. maaliskuuta 2020

Terveiset hiihtolomalta




Kauniin auringonpaisteiset terveiset hiihtolomaviikolta! Tällä hetkellä Puron varresa yskii 3/7 ja kuumeilee 1/7. Perussettiä siis lomaviikolle. Perjantaita elellään ja tunnelma täällä kotosalla on juuri nyt rennon leppoisa. Koululaiset siivosivat koko talon, kun oma aikani meni pientä kuumepotilasta hoitaessa ja ruokaa laittaessa. Siivotussa kodissa onkin nyt hyvä ottaa rennosti, katsella tallenteita menneeltä viikolta ja tehdä juttuja, joista itse kukakin tykkää. Tällaiselle olemiselle ei vielä tällä lomaviikolla ole ollutkaan aikaa, sillä alkuosa hiihtolomasta kului partioleirillä. Oma osuuteni leiristä meni puolivaloilla ajamiseksi, koska kotona sairastettiin samaan aikaan, mutta oma nuoriso oli tyytyväinen viikon antiin ja toivottavasti muutkin kokivat samoin.

Lippukuntamme sai vieraita Romanian suunnalta, jossa meillä on ystävyyslippukunta. Leirin teemana oli kierrätys, jota lähestyttiin monesta eri suunnasta. Nuoret pääsivät näkemään mm. muovipullon koko kierron kaupan pull

onpalautuspisteestä siihen pisteeseen, jossa uutta juomaa pullotetaan kierrätysmuovista tehtyihin pulloihin. Leirin työpajoissa valmistuivat monenlaiset askartelut ja käyttöesineet kierrätysmateriaaleista. Ja erään illan muotinäytöksessä loistivat mallit päällään vaatteet ja asusteet, jotka olivat kaikki ostettu kirpparilta huikeaan alle 20 euron hintaan.

Vaikka Suomen talvi ei tänä vuonna ole parastaan antanut, saimme kuitenkin tälle viikolle lunta, pakkasta ja taivaalle tähtiä. Osa leirille suunnitelluista talvilajeista jouduttiin korvaamaan toisilla, mutta iltaisin lämpeni sauna ja avanto ja palju tarjosivat virkistystä ja rentoutusta sitä haluaville. Ja ilta illan jälkeen moni vieraistamme ja omista lippukuntamme nuorista suuntasi kulkunsa saunalle.

Nyt vieraamme ovat jo turvallisesti kotona. Leirin päättyminen ei suinkaan päättänyt yhteistyötä Romanian suuntaan, vaan nyt jatkamme partiossa yhteisten tehtävien parissa ja puolentoista vuoden kuluttua on toivon mukaan aika, jolloin täällä suunnalla pakataan laukkuja ja suunnataan vastavierailulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti