maanantai 30. maaliskuuta 2020

Koronapäiväkirja viikonloppuna 28.-29.3.2020 "Koronavapaa viikonloppu"




Kirjoitin edellisessä postauksessa siitä, miten perjantaina tunnelma täällä kotona oli väsynyt. Sekä lapset että aikuiset olivat väsyneitä. Väsyneitä kaikkeen siihen uuteen ja erilaiseen, väsyneitä etätyöhön, etäkouluun, etäkaveruuteen, etäelämään, kaikkeen etään. Väsymyksestä huolimatta puristimme voimamme yhteen ja teimme kodin viikkosiivoukset. Siivousten jälkeen lupasimme lapsille kotityövapaan viikonlopun.  Illan tullen Puronvarresta sammuivat valot niin aikaisin, ettei sitä ole tapahtunut  aikoihin. Sekä ruumis että mieli kaipasivat unta, jonkinlaista hetkellistä unohdusta kaikesta. 

Ja kun aamu ja lauantai koittivat, päätin toimia kuten olin edellisiltana ajatellut: pidän ainakin osittain koronavapaan viikonlopun. En seurannut uutisia ollenkaan niin aktiivisesti mitä menneellä viikolla muuten seurasin. Tein kotihommia kohtuullisen leppoisassa tahdissa. Kylmästä tuulesta huolimatta ulkoilimme pariinkiin otteeseen ja pikkumies pääsi käymään mummulassa raktoreita katsomassa. Voi sitä riemua joka kerta! Tottakai korona livahti puheisiin tuon tuostakin, mutta jollakin tavalla paino harteilla tuntui kevyemmältä, kun oli tietoisesti antanut itselleen lomaa koko aiheesta.

Sunnuntaina jatkoimme ulkoilua ja pitkästä aikaa lähdimme retkelle koko perheen voimin. Pakkasimme makkarat ja kaakaot reppuun ja ajaa hurautimme järven rantaan. Aurinko lämmitti mukavasti, sytytimme nuotion ja söimme yhdessä eväät. Talitintti lauloi jossakin lähellä ja kauempaa kuului joutsenten huuto. Oli hyvä ja levollinen olla.

Sunnuntai-iltana kukaan ei oikein jaksanut innostua ajatuksesta uudesta viikosta. Tuntui, ettei tiedossa ole oikeastaan mitään uutta. Onneksi telkkarista näkyi The Voice of Finland, ohjelma jonka parissa olemme tyttöjen kanssa viihtyneet erittäin hyvin. Musiikilla on hyvä vaikutus koronankin keskellä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti