Vaikka torstaipäivä sujuikin päällisinpuolin entiseen malliin, päänsisällä ajatukset myllersivät edestakaisin. Ajatukset pyörivät sen ympärillä, mitä teemme lasten sosiaaliselle elämälle. Olen tätä asiaa pohtinut niin paljon, etten oikeastaan jaksaisi sitä enää yhtään ajatella, mutta en voi olla ajattelemattakaan. Linjasimme tiukan linjan, että nyt ei nähdä kavereita. Lapset tyytyivät siihen, mutta, mutta, mutta, mutta.... Ulkona paistaa aurinko, tiet ovat sulia pyöräilyyn ja lenkkeilyyn ja pihalla on kiva olla. Ison perheen etu on, että kotoa löytyy seuraa, mutta tokihan ne omien sisarusten naamat rupeavat jossakin vaiheessa kyllästyttämään.
Asumme alueella, jossa ei (vielä) ole koronaa. Tämä tilanne voi toki muuttua vaikka juuri tällä hetkelllä ja ihan varmasti se tuleekin muuttumaan. Tämän hetkisen tiedon mukaan virus tarttuu huonommin ulkoilmassa verrattuna ahtaisiin sisätiloihin. Entä jos lapset voisivat käydä pyöräilemässä kaverin kanssa? Jos yksi kaveri kerrallaan voisi tulla meille pihalle leikkimään. Jos autotallin isot ovet avattaisiin, mopoja voisi rassata käytännössä ulkoilmassa. Tällaisia asioita mietin, pohdin ja pähkäilen. Tämä kaikki luonnollisesti koskisi vain ehdottoman terveitä kavereita. Ja tietenkin sen pitäisi olla ok myös kavereiden kotiväelle. Olisiko se kuitenkaan niin paha juttu?
Kuulostan varmasti erittäin päättämättömältä ihmiseltä ja sitä olenkin, ainakin tämän asian suhteen. Soudan ja huopaan, koska en tiedä. Jos voisin olla varma, että tämä kaikki päättyy pääsiäisen jälkeen, olisi helppoa tehdä päätös täydellisestä eristäytymisestä kaikelta. Mutta pahasti näyttää siltä, että tämä ei lopu pääsiäiseen. On ajateltava pitemmälle. On ajateltava kokonaisuuksia. Eikä keneltäkään voi kysyä, koska ei ole ketään, joka voisi vastata tyyliin: "Muistatko, silloin kymmenen vuotta sitten oli vastaava tilanne ja silloinhan hyväksi havaittu toimintamalli oli se, että...." En siis tiedä.
Voi sanokaa joku, että siellä ruutujen takana on muitakin epätietoisia. Että en ole ainut, joka muuttaa mieltään useammin kuin sukkiaan.
Heippa. Meillä on mennyt hyvin tähän asti. Minusta tuntuu että lapsetki on ymmärtäny tilanteen poikkeavuuden eivätkä oo oikeastaan ees kyselleet ketään. Mutta nyt on mennyt vasta vähän aikaa. Jos tämä jatkuu kesään niin kyllä on pakko saada välillä seuraa :). Pyöräily esim. on just sellasta ettei siinä kovin lähekkäin olla edes. Tai joku kiikkuminen tms.
VastaaPoistaHei ja mukava, kun jätit kommentin:) Minä oon kans ollut yllättynyt siitä, miten mukavasti tähän asti on kuitenkin mennyt. Toki niitä kaverikyselyjä on ollut, mutta mitään suuria raivokohtauksia kukaan ei ole saanut, kun tilanne on selitetty. Mutta edessä on kuitenkin enemmän eristystä mitä sitä on takanapäin ja tilanne muuttuu.
VastaaPoistaPyöräily ja ulkoilu ovat kuitenkin semmoisia juttuja, joissa pakostakin tulee välimatkaa toiseen. Siltä kannalta minäkin oon asiaa miettinyt. Annan varmaan tavattoman epävakaan kuvan itsestäni näillä kirjoituksilla, kun mieli ja ajatukset muuttuu koko ajan, mutta tämä on mulle tapa jäsentää omia ajatuksia johonkin järjestykseen:D
Koitetaan selvitä niin kuin parhaimmaksi ja viisaammaksi nähdään.