torstai 26. maaliskuuta 2020

Koronapäiväkirja keskiviikkona 25.3.2020 "Kevät tulee koronasta huolimatta"




Aamulla kello soi normaalisti. Aivan mahtavaa, kun enää herätessä ei ole säkkipimeää vaan ainoastaan hämärää. Olen moneen kertaa miettinyt, kuinka kamalaa tämä kaikki olisi, jos korona olisi iskenyt Suomeen marraskuussa. Pimeää, räntäsadetta ja kylmää. Nyt on niin paljon helpompaa ja ennen kaikkea mukavampaa olla ulkona vielä iltaisinkin.

Täälllä kotona päivä jatkui jo jonkinlaisia totuttuja raameja noudattaen. Lapset saivat etätehtävät ja ryhtyivät niitä tekemään. Yläkoululaisella oli tänään liikuntaa useampi tunti, joten hän olikin ison osan koulupäivästään ulkona. Näin sivusta seuranneena täytyy jakaa kiitosta liikunnanopettajille (ja toki kaikille muillekin opettajille), jotka keksivät erilaisia tapoja toteuttaa liikuntatunteja etänä. Tänään ohjemassa oli mm. kävely- tai pyörälenkki, joka piti suunnitella niin, että kääntyy koko ajan vain oikealle tai vain vasemmalle.

Omassa työssä uutena asiana tuli kokousyhteyksien testaaminen, jotta huominen työyhteisön henkilökunnan kokous menisi sujuvasti. Kaikki nämä etäkokous- yms. mahdollisuudet ovat minulle aivan outoja asioita. Vaikka ne tähän asti olenkin osannut hoitaa, niin se vie minulta ennen kaikkea henkistä energiaa, kun hermoilen ja jännitän näitä asioita.

Kevät kuitenkin tulee ja etenee koronasta huolimatta. Töiden jälkeen alkuillasta ulkoilimme pitkän pätkän pikkumiehen kanssa. Luonto omalla pihalla on tällä hetkellä ankean ruskea. Mitään uuta vihreää ei ole vielä näkyvissä. Puiden ja pensaiden silmut tuntuvat pullistelevan kuin lähtökuopissaan. Aivan kohta, ei vielä, mutta kohta on se aika, kun joka paikka puskee vihreän eri sävyjä.

Illalla pääsin itsekseni lenkille. Sekin oli mukavaa. Yksi asia jäi kuitenkin mietityttämään: kylän pinnassa oleva leikkipuisto oli täynnä lapsia. Myöhemmin illalla hallitus antoi uusia tiukennuksia kansalaisille. Uudenmaan rajat sulkeutuvat ja pääministeri muistutti taas miten tärkeää on, että kaikki pysyisivät kotona. On ymmärrettävää, että iltaisin on kiva nähdä kavereita, mutta silti toivoisin, ettei seuraavalla lenkkireissulla tarvitsisi nähdä samanlaista laumaa puistossa. Ainakin sellaiset syyt kuin "lapsilla on tylsää", "lapsille tulee paha mieli", "millä minä ne kotona pidän", ovat aivan vääriä syitä päästää jälkikasvu kylille. Ja samassa veneessä olen itsekin eli en ole asettamassa itseäni minkään neuvojan asemaan. Mutta haastaisin niin itseni kuin muutkin miettimään asiaa.

2 kommenttia:

  1. Täällä yksi kauppa on aamulla auki klo 7-8 aikaan erityisesti riskiryhmille, jolloin olisi väljempää. klo 7.15 parkkipaikka oli niin täynnä, että tyhjää ruutua sai ihan etsiskellä. Klo 8.00 parkkipaikalla oli enää muutama auto. Systeemi toimi, mutta ihan nurinpäin. Otinpa opiksi ja menen seuraavalla kerralla klo 8 jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hienoa, kun monet kaupat ovat avanneet ovensa riskiryhmille aamun ensimmäiseksi tunniksi. Mutta järjestelmä tosiaan voi kääntyä itseään vastaan. Nämä on kovin vaikeita asioita, kun on niin monta eri näkökulmaa ja puolta.

      Poista