Koronapäiväkirja maanantaina 16.3.2020

Tänään on erilaisen elämän ensimmäinen päivä. Uusi viikko alkoi. Lapset lähtivät kouluun, hoitoon ja itse lähdin töihin. Iskämies aloitti yhdistetyn sairasloma- ja etätyöviikkonsa kotona. Oli tiedossa, että jotakin uutta on tapahtumassa päivän aikana ja töissä seurasimme uutisia tiiviisti.

Vielä viime syksynä en ollut kuullutkaan sanaa korona-virus missään. Nyt ei juuri muuta kuulekaan. Aluksi se oli sana kaukaisesta Kiinasta, enkä sille juuri ajatustakaan uhrannut. Miksi olisinkaan? Kiina on kaukana ja minä olen oikein hyvä elämään oman napani ympärille kietoutunutta elämää. Mitäpä muista, kun itselläni kaikki on ok. Hävettävä asenne, tiedän. Vähitellen korona tuli kuitenkin lähemmäs. Hivuttautui ensin Eurooppaan, levisi sinne ja tänne ja valtasi alaa niin uutisissa kuin ihmisten mielissäkin. Päivä päivän jälkeen alkoi omaan itsekkääseen mieleen vähitellen valjeta, että nyt on kyseessä joku muu kuin pikku ongelma, joka hoituu itsestään. Olikin kyseessä meitä kaikkia isosti koskettava asia.

Ensimmäinen konkreettinen koronavaikutus omaan elämääni oli pitkään ja hartaasi odotetun matkan peruuntuminen. Olimme hyvissä ajoin viime syksynä varanneet ystäväni kanssa vuosikymmeniä (oikeasti!!) haaveilemamme matkan Pariisiin vapun aikoihin. Viimeinkin kummankin elämäntilanne ja rahatilannne olivat yhtä aikaa sellaisia, että pystyimme tekemään haaveesta totta. Suunnittelimme, että vietämme pitkän ja ihanan päivän Louvressa, nousemme Eiffel-torniin niin ylös kuin pääsemme ja nautimme kaikesta siitä, mistä puhuimme jo silloin, kun olimme alakouluikäisiä. No, emme ole lähdössä. Tietenkään. Nyt toivomme, että saamme matkan siirrettyä, emmekä menettäisi ihan kaikkia rahoja kankkulan kaivoon.

Eilen maanantaina koronauutiset saavuttivat tähän astisen huippunsa. Istuin kotona television ääressä ja kuuntelin pääministerin rauhallista ja selkeää ääntä, joka luetteli tasaiseen tahtiin määräyksiä ja ohjeita seuraavan kuukauden ajalle. Suurimpana asiana omaan elämään vaikutti tietenkin se, että lapset aloittaisivat kuukauden mittaisen kotikoulujakson koulujen ovien sulkeuduttua. Olo oli hyvin hämmästynyt ja hämmentynyt. Vaikka kaikkia eilen kuultuja uutisia oli ehkä jollakin tasolla osattu odottaa. Itse ainakin olin myös useassa eri yhteydessä ilmaissut mielipiteeni, että minusta koulut pitäisi sulkea. Silti oli hämmästynyt ja ehkä kuitenkin myös yllättynyt. Yllättynyt ehkä eniten siitä, että koulut suljettiin kokonaiseksi kuukaudeksi. Pidän kyllä tätä aikaa ihan oikeana. Kaksi viikkoa olisi ollut liian lyhyt aika, koska se on vasta koronan itämisaika.

Iltaan kuului valtava määrä whatsapp-viestejä, puheluita ja käytännön elämän suunnittelua. Ensimmäiset wilma-viestit koulun suunnalta tulivat jo illan aikana. Kaikesta näki, että opettajilla suunnitelmat olivat olleet jo hyvällä mallilla, eikä hallituksen esitys tullut yllätyksenä. Isompia oppilaita pyydettiin tulemaan kouluun seuraavana päivänä, jotta he saisivat vielä neuvoja etäopiskelua varten. Päätimme ottaa nuorimmaisen kotihoitoon päivähoidosta.

Tunnelmat ovat odottavia, ehkä jännittyneitäkin. Olemme tilanteessa, jossa ei  voi kysyä neuvoa kokeneemmilta, koska sellaisia ei ole.